Viikko on taas mennyt niin lujaa ohi, etten ole oikein mukana pysynyt. Suunnitelmissa oli tehdä tälle viikolle vielä pari postausta mutta aika ei vain ole riittänyt. Ne tulevat sitten ensi viikolla.
Aika on mennyt valokuvien parissa pitkälti, pitäisi meinaan päättää millä kuvilla lähtee kokeilemaan onnea ulkomaille.
Aika on mennyt valokuvien parissa pitkälti, pitäisi meinaan päättää millä kuvilla lähtee kokeilemaan onnea ulkomaille.
Tämä alla oleva kuva on esillä ensi kuussa Kuusankoskella Vuosinäyttelyssä ja tämän kanssa lähden kokeilemaan nyt myös ulkomaille. Malleina on Ketku ja Saija Sasetar. <3 Upeita molemmat!
Lisää mun kuvia löytyy www.mrphoto.fi ja facen puolelta ja sinne pääset TÄSTÄ. Valokuvaaja on yksi mun unelma-ammateista ja nyt pääsen toteuttamaan sitä.
Halusin tulla kuitenkin toivottamaan teille ihanaa viikonloppua! <3
Ja hei olkaa todella varovaisia somettamisen kanssa. Eilen meinaan meikäläinen lensi ihan kunnolla nokilleen katuun Helsigissä kesken instastory- kuvausten. Kompastuin katulaattaan, mikä ehkä routa oli nostanut ylös tai sitten Helsingin kaupunki on jättänyt huomiotta.
Nyt jälkikäteen nauruttaa se ilmalento mutta eilen ei. Onneksi selvisin mustelmilla ( koko vasen puoli) ja vasemman käden "pienellä" kivulla. Pahemminkin olisi voinut mennä. Oli myös ihana huomata, että osa ihmisistä tuli heti siihen tarkistamaan, että minulla oli kaikki ok.
Tässä teille se pätkä minkä kuvasin juuri silloin kun kaaduin.
Yritin lisätä sen tähän mutta en saanut sitä toimimaan. Tässä linkki facen puolella mistä sen näkee.
Olkaa ihanat varovaisia liikenteessä myös silloin kun kulkuvälineenä on omat jalat! :D
Onnellista viikonloppua <3
Love