Vegaaninen Budgie ihastuttaa + tuotearvonta


Tuotteet saatu
*sisältää mainoslinkin







Vegaanisuus on nyt myös yleistynyt kosmetiikassa ja uusia vegaanisia brändejä tulee markkinnoille tasaiseen tahtiin. Yksi näistä uusista vegaanisista brändeistä on hiustenhoitobrändi Budgie. 


Budgie


Budgie on ruotsalainen brändi, joka lanseerattiin helmikuussa. Brändin kaikki tuotteet ovat 100% vegaanisia. 

Keltainen väri on vahvasti esillä tuotteissa. Se onkin brändin tunnusväri ja se on saanut inspiraationsa värikkäästä, sosiaalisesta ja hauskasta budgie linnusta eli undulaatista. 

Se mikä tekee tästä brändistä mielenkiintoisen ja mihin itse kiinnitin huomiota on, että myös kauneus-, muoti- ja lifestyle-intoilijat ovat saaneet olla mukana tuoteiden kehityksessä. Mahtavaa, kun meitä kuluttajiakin kuunnellaan ja otetaan huomioon mitä me kaipaamme ja haluamme tuotteilta. Olisi mahtaa olla itsekin jonkin tuotteen suunnittelussa mukana. 

Olen testaillut muutamia saamiani Budgie tuotteita jo jonkin aikaa ja ne ovat nousseet lemppareikseni näistä syistä: 

*tuotteiden tuoksut saavat minut hyvälle mielelle. Tuoksut ovat minulle yksi tärkeä kriteeri, menen tuoksu edellä. 

*se miltä hiukset tuntuvat käytön jälkeen

*koostumus ja käyttökokemukset 

*raikkaat ja selkeät pakkaukset 


Tässä teille pari lempparituotetta näin alkuun ja nämä ovat sellaisia, joita löytyy jatkossakin meidän pesuhuoneesta ja kaapista. 



Budgie Hydrating Shampoo



curly girl



Budgie Hydrating shampoo on meidän kuivahiuksisten pelastus. Kanelia, teetä ja inkivääriä sisältävä shampoo puhdistaa ja hoitaa hiusta. Pieni määrä riittää hyvin hiusten pesuun eli on riittoisaa. Itselläni on suht pitkät, hennot hiukset. 
Lopputuloksena pehmeät ja hyvinvoivat hiukset. Aina en ole käyttänyt edes hoittista pesun jälkeen. :) 



Budgie Hydrating Conditioner







Budgie Hydrating conditioner korjaa ja kosteuttaa kuivaa ja vahingoittuneita hiuksia. Kookosöljyä ja risiiniöljyä sisältävä hoittis ravitsee hiuksia antaen samalla hiukselle hyvinvoivan ja upean kiillon. 

Tätä hoittista voit käyttää myös naamion tapaan antaen sen vaikuttaa hiuksissa 20 minuuttia tai sitten käyttää sitä hiuksissa yönaamiona. Itse en ole vielä tuota yöksi laittanut...vielä. 





Molemmat sopivat muuten curly girl-metodiin, kuten sarjan monet muutkin tuotteet.
Itse tykkään myös näiden pumppupulloista helppokäyttöisyyden vuoksi. Ei tarvitse availla korkkeja suihkussa vain ainoastaan laittaa käsi alle ja painaa pumppua. 
Kaksikon tuoksua ei saa unohtaa!! 


Foam Dry Shampoo



vaahtomainen kuivashampoo



Yksi sarjan mielenkiintoisimmista tuotteista on tämä vaahtomainen kuivashampoo. Tästä jää sellaista  tästä ei jää sellaista muotovaahton tekemään komppuraa vaan vaahto liukenee hiuksiin samalla antaen hiukselle persikan tuoksua. Kuivashampoo tekee hiuksista raikkaat poistaen hiuksista rasvan ja lian. Tämä on juurikin omiaan kampausten pohjatuotteena. Muista muuten levittää myös latvoihin asti tätä. 



The Curl Defender





The Curl Defender on kaikille meille kiharahiuksisille. 
Ekan kokeilun jälkeen olin myyty tälle tuotteelle. Oma kihara tuli esille niin hyvin, että en meinannut itsekään uskoa kiharoiden olevan omia. :D 

 Korostaa kiharoita ja laineita ilman, että kiharista tulee koppuraisia. 
Voidaan käyttää joko kuiviin tai pyyhekuiviin hiuksiin. Itse käytän enimmäkseen pyyhekuiviin, koska se toimiin omiin kiharoihin silloin paremmin. 





Säväytä kesän tanssilavoilla tällä The Shimmer Mist -kimallesuihkeella. Antaa ihanaa säihkettä ja toimii kuin hiusten oma valokynä. 



Budgien tuotteet ovat myynnissä KICKS-myymälöissä ja verkkokaupassa kicks.fi*



Arvonta


Halusin myös, että joku teistä ihanista pääsisi testamaan myös näitä tuotteita ja sainkin mahdollisuuden järkätä teille arvonnan. 








Palkintona on The Summer Travel Kit, Hydrating Shampoo ja The Twinflower Oil. 


The Summer Travel Kit pitää sisällään seuraavat tuotteet: 





-The Sunblocker Mist 100ml , joka on aurinkosuojasuihke hiuksille. Kosteuttaa, ravitsee ja suojaa uv-säteiltä. 
-Mini Apple Cider Scrub 100 ml, päänahan kuorinta-aina ( tästä tulossa lisää, ensi viikolla. ) 
-Mini Hydrating Conditioner 60 ml, hoittiksesta lisää tuossa yllä. 


Hydrating shampoosta lisää postauksen alussa ja 

The Twinflower Oil: Hoitava ja muotoileva hiusöljy päivittäiseen käyttöön kaikille hiustyypeille. Voidaan käyttää kuiviin tai kosteisiin hiuksiin. Sisältää risiini-, argaani- ja auringonkukkaöljyä. 


Palkinnon arvo on 51,70€

Arvontaan osallistut vastamaalla oletko kokeilut Budgien tuotteita.

Arvonta on voimassa 7.7. 2019. 

Lisäarpoja arvontaan saat osallistumalla myös muissa somekanavissa eli Facebookissa KLIK ja Instagramissa KLIK. Arvontakuvat tulevat molempiin kanaviin vielä tämän illan aikana. 


Ihanaa viikonloppua <3 

Tuotteet saatu 

Love














Teknisten ja henkisten ongelmien kautta voittoon

Täällä sitä ollaan taas pienen tauon jälkeen. 
Kun tekniikka pettää ja pää sekä kroppakin  hieman reistaa niin silloin on parempi heittää pillit pussiin ja olla. 

Viime viikolle lupaamani arvonta tulee perjantaina ulos ja tälle päivällä tai oikeastaan illalle laitan muutamia kuvia juhannuksesta. Vaikka teen kameran kanssa myös töitä niin sen kanssa myös rentoudun. 














Juhannusta olimme siis viettämässä meidän äidin mökillä ja saatiin sinne myös yllätysvieras. 



Supikoiran pentu tuli juhannuskylään



Mites sulla meni juhannus muuten? 

Huomenna lähden siskolle yökylään ja perjantaina siis palaan taas arvonnan parissa asiaan. 

Love




















Lakkaushaaste: käsinmaalatut juhannusruusut



lakat saatu

midsummer rose


Kesäkuun lakkaushaaste olisi tänään vuorossa. Huomenna sitä taas vietetään keskikesän juhlaa, joten käsinmaalatut juhannusruusut ovat tämän kertaisen lakkaushaasteen aiheena. 

Uusille lukijoille tiedoksi, että kyseessä alulle laittamani lakkaushaaste, jossa on mukana muutama kynsibloggaaja. Osallistujien määrä hieman vaihtelee aina elämätilanteiden mukaan. Itse en työkiireiden vuoksi kerinnyt osallistumaan viime kuussa. 
Muutkin bloggaajat ja lukijat tietysti ovat tervetulleita.  Instagramissa kannattaa käyttää tägejä #lakkakaushaaste ja #kynsivaihtarit, nyt sitten kaikki vaan mukaan! 

Mutta siis, nyt siihen itse haasteeseen. Muita sääntöjä meillä ei ollut kuin käsin maalata ainakin yksi ruusu yhteen kynteen. 




Vaikka juhannusruusu on oikeasti hieman vaaleanpunaiseen taittava, itse tein värikkäämmät ruusut, koska valkoisesta pohjasta ne eivät olisi kovin helposti tulleet esille. 

Lakkoina käytin essien 2019 kesäkokoelman mageeta neonpinkkiä, jossa on ripaus korallia mukana ja on nimeltään strike a rose. Lakkaa valitessa en katsonut nimeä lainkaan vaan nyt kun tätä aloin kirjoittamaan niin katos vaan, mikä yhteen sattuma! :) Lakka on puoli matta, mikä tekee sitä mielenkiintoisen. 





Valkoinen puolestaan on Color Clubin One step french tip lakka.  . 



Ruusut ja varren maalasin akryylimaaleilla. Pari kertaa, joudun ruusut tekemään uudestaan mutta olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen! 

hand painted nail art


Tässä vielä muut haasteeseen osallistujat : 



Mitäs suunnitelmia teillä muuten on juhannukseksi? 

Love

essie midsummer collection


Lakat saatu


Mikäs olisikaan parempi aika esitellä essien midsummer collection eli juhannuskokoelma kuin juhannusviikolla. 




Tämä juhannuskokoelma on toinen tänä kesänä lanseeratuista kokoelmista ja pitää sisällään kuusi lakkaa. Lakkaa kynsillä on kaksi kerrosta. 




Summer Soul stice on huumaavan kaunis pastellinkeltainen lakka. Tämä on yksi kauneimmista keltaisista lakoista joita omista, jos ei jopa kaunein. 




Cheers Up on vaaleanpunainen helmiäislakka, joka vaaleanpunainen sävy on hentoinen. Alin kuva on auringossa. 




Let's Party on nimensä mukaan juhlava. Punainen lakka, joka kimaltelee kilpaa auringon säteiden kanssa. 




Toinen oma lemppari kokoelman lakoista on luumunpunainen Flowerista. Flowerista lakka on ensimmäisen kerran tavattu vuoden 2015 kevät kokoelmassa. 



Sip Sip Horray on vaalea, ehkä hieman minttuun päin menevä, läpikuultava lakka, joka puolestaa säihkyy kuin timantti. En saanut kuvattua tuota lakkaa niin hyvin mitä halusin, mutta näkyy siinä hieman noita hitusia. 




Stones n'roses on persikkaisen viileä koralli. Tämä näyttää mielestäni kynsillä paljon paremmalta mitä pullossa. Mitä enemmän olen tätä lakkaa nyt kynsilläni katsonut niin sitä enemmän siitä tykkään. 



Tänä vuonna keltainen on vienyt minut mukanaan eli kokoelman upein on Summer Soul stice ja mitä olen töiden kautta huomannut niin se taitaa olla monen muunkin lemppari. 



Huomenna onkin tulossa muuten tämän kuukauden lakkaushaaste. Tätä haastetta olenkin odottanut innolla. Nyt on ainakin kunnolla taas haastetta. ;) 



Löysitkö sinä oman lempparin? 




Love







Mahtava viikonloppu edessä ja Lacto Linen arvonnan voittaja

Nyt on tulossa ihan mahtava viikonloppu. Me kokoonnutaan mun polttariporukan kanssa mökille viettämään jälkipolttoja! 


Dioriinan polttarit



Yksi ihanuus puuttuu kuvasta, ties missä oli huitelemassa. 
  

Tiedossa siis huippu tyyppejä, ihanaa yhdessä oloa, loistavaa ruokaa, hervotonta nauramista ja kaikkea näiden välistä. 
Kaiken kukkuraksi sää on täys 10!
Arvatkaas odotanko innolla kyytiä. :D 


Lacto Linen arvonta on suoritettu ja voittaja löytyi tällä kertaa Facebookin puolelta. Eli jos osallistuit myös siellä niin käy kurkkaamassa osuiko onni kohdalle. 





Jos arpa onni ei osunut nyt kohdalla niin juhannusviikolla on tulossa uusi arvonta. :) 


Jos haluat päästä mukaan meidän viikonloppuun niin laita seurantaan minut eli Dioriinan ja Marina ja Jonna tilit Instagramissa niin olet ajan hermoilla. :D 


Aurinkoista viikonloppua kaikille ja kiitos, että olet siellä. <3 


Love


Kesä on täällä

Kyllä on jo aikakin! 
Nyt alkaa pikkuhiljaa lämpömittari näyttämään siltä, että kesä on täällä. 

Saas nähdä uskallanko mennä uimaan nyt viikonloppuna, kun lähdemme mun ihanan polttariporukan kanssa viettämään jälkipolttoja mökille. 

Jokuset ovat jo uskaltaneet mennä veteen vaikka veikkaan, että se ei ole vielä kovinkaan lämmintä. 


kuvaajana MR Photo.fi

Jos joku ihmettelee tuota leimaa tuossa kuvassa niin se on minun. Teen töitä myös valokuvauksen parissa. :) 


Lämpimiä päiviä odotellessa. 

P.s.Olethan muuten osallistunut jo arvontaan? Jos et, niin osallistumaan pääset TÄSTÄ.

Love