Tuttuun tiistaiseen tapaan vuorossa olisi taas valokuvia haasteen muodossa. Itse kun valokuvasta harrastan tai meillä harrastaa sitä kaikki niin tämän tapaiset haasteet on todela mielenkiintoisia. Näiden haasteiden kanssa tulee kuvattua paljon sellaisia mitä yleensä en kuvaa ja joskun olen jopa tosi tyytyväinen kuviin ja mietin miksi en aikaisemmin ole vastaavaa kuvaa ottanut. esim. pullot siinä varjot haasteessa.
Tämän tiistain aiheena oli kadulla. Taas kerran itse kuvaaminen jäi ihan viime tippaan eli tähän päivään. Päivällä sää oli aivan mahtava, harmitti mennä töihin kun ennemmin olisin lähtenyt kuvausretkelle. Milloin minä opin? :D En vissiin koskaan.
Tämä seuraava kappale alkoi heti soimaan päässäni kun mietein tätä aihetta. Lauleskelin kappaletta myös ääneen kotona ja voin kertoa, että Antti ei ollut kauhean innoissaan. Ei taida olla mikään lemppari kappale :D Tällä hetkelläkin tämä soi korvamatona.
Laittakaa musiikki soimaan ja kaduilla tavataan.
Kannattaa käydä katsastamassa myös muiden haasteeseen osallistujien kuvia. Nehän löytyy Pieni Lintu blogista.
Aihe sama mutta niin paljon erilaisia otoksia.
Milo, meidän maanantai kappale, menee huomenna taas eläinlääkärin pakeille, Tällä kertaa kontrollikäynti. Milolla on ihme patti vasemmassa alahuulessa eikä tietota ole mikä se on. Antibioottikuuri on takana eikä pattiin ole tullut muutosta. Hieman pelottaa taas kerran.