Seitikalaa uunissa

AiM BÄCK IN BISNES!!


Marina / Dioriina



Siis en meinaan uskoa, että melkein vuosi on mennyt edellisestä postauksesta tänne. KÄÄÄÄK sanon vaan! 

Mulla on ollut hieman vaikeaa pikkusiskon poismenon jälkeen ja nyt vasta viime vuoden lopulla olen saanut uudestaan innosta kiinni ja päätin sitten ottaa tänä vuonna oikein härkää sarvista ja alkaa myös herättelemään henkiin tätä blogiakin. 

Lukijoita on kuitenkin kivasta ollut joka kuukausi kiitos Googlen, joten sekin antaa mulle puhtia tähän touhuun taas. :) 

Tyyli jatkuu täällä blogin puolella samana eli tiedossa on hyvää ruokaa, kosmetiikkaa, matkailua, tapahtumia yms ja varmasti myös lapsiin liittyviä juttuja saattaa olla tulossa. Olemme meinaan pikkusiskoni lasten tukiperheenä. 

Mutta mennääs nyt itse asiaan eli seitikalaan. 


Seitikalaa uunissa









Seitikala on ihan varmasti sellainen mikä jakaa mielipiteitä. Itse, kun kalaa en syö tai syön mutta vaalealla lihalla olevia kaloja. Lohi ei sitten sovi suuhun millään tavalla valmistettuna. Eikä se johdu siitä, ettei kotona olisi kalaa tarjottu, päin vastoin, meen porukat rakastaa kaikenmoisia kaloja. 

Tätä ruokaa olen syönyt jo kotona asuessa eli on peräisin äidiltäni , kuten yksi toinenkin seitikalaohje. Laitan senkin tänne jossain vaiheessa. 

Seitikala uunissa on helppo ruoka ja aikaa menee vajaa tunti. 

Raaka-aineet: 

paketti seitikalaa 
2dl kermaa
puoli purkkia smetanaa
-sitruunamehua
suolaa
sitruunapippuria 
( juustoraastetta + aurajuustoa) 


- laita uuni lämpenemään 185 asteeseen. 

-laita kalat uunivuokaan ja joo ihan jäisinä voit laittaa ne. Itse käytän niitä valmiiksi paloteltuja seitikaloja, koska se on vaan niin paljon helpompaa.  Vuoka kannattaa valita niin, että kalat täyttää sen melkein kokonaan.
 




- Sekoita kulhossa kerma, smetana ja sitruunapippuri + suola. Äitin oppien mukaan käytän kuohukermaa.

-halutessa voit lisätä kalojen päälle myös sitruunapippuria ja sitruunanmehua. Itse lisään, koska sitruuna sopii tähän todella hyvin. 

-tämän jälkeen lisää seos kalojen päälle. 

-jos käytät juustoja niin lisää ne viimeiseksi. Jos kaapissa on auraa niin lisään myös sitä. Auran kanssa kannattaa olla sitten vaan varovainen suolan kanssa, että ruuasta tuu liian suolaista. 

- sitten vaan kalat uuniin n. 35 - 45 minuuttia, riippuen uunista ja siitä, että olitko antanut kalojen sulaa hetken vai laitoitko suoraan pakkasesta, kuten minä teen. 

 -Tarjoile perunoiden, rakuunalla maustettujen baby-
porkkanoiden kanssa sekä salaatin. 


helppoa kotiruokaa



Oletko muuten TikTokissa? Jos olet niin nappaa mut ihmeessä seurantaan, koska tästäkin on tulossa video sinne :) Mun TikTok kanavalle pääset tästä


Helppoa ja hyvää kotiruokaa seitikalasta! 


Love




essien talvokokoelma 2021/2022

 essien lakat saatu


Olen tuon yllä olevan kuvan kuvannut anoppilassa viime joulukuussa. 


Terkkuja täältä lumen keskeltä! 

Lunta on tullut jo useampana päivänä ja sen tulo jatkuu vaan. Mun puolesta se saisi kyllä jo loppua. Olen joutunut jo kahteen kertaan siirtämään esim. asiakaskuvauksia lumisateen vuoksi. Onhan se kiva, että talvella on lunta mutta rajansa kaikella. 


Nyt saa kuitenkin valitus loppua lumesta ja kurkataas miltäs näyttää essien uusi talvikokoelma. 

Pakko sanoa, että itse yllätyin suuresti, lakat näin ekaa kertaa. Jos en olisi tiennyt niiden kuuluvan talvikokoelmaan, olisin helposti veikannut kevättä tai muutaman osalla jopa kesää! 


Tällä kertaa olen jättänyt päällyslakan kokonaan pois, koska halusin näyttää lakkojen huikean kiillon ja sen kuinka tasaisesti lakat levittyvät. 


jingle belle 


talvikokoelma

Jingle belle on ihana hopean värinen lakka, missä mukana shimmeriä. Tämä on juurikin omiaan talvijuhliin ja antamaan arkeen ripauksen glamouria. 


all dolled up



All dolled up on kaunis pinkki ja tämä sävy sopii kynsille niin kesät kuin talvetkin. 

don't kid yourself



Don't kid yourself oli kaikista suurin yllätys itselle, koska vaikka kuinka yritän niin en vaan saa mitään talvista tästä. Tietysti pitää muistaa, ettei kaikkialla ole tälläistä talvea kuin mitä meillä täällä. 

lucite of reality



 Lucite of reality on yksi kokoelman lemppareistani. Upea vihreän sävy ja siis tää kiilto tässä. 

toy to the world



Toy to the world ei ihan näin punainen ole luonnossa. Lakka ei puhdas punainen vaan siinä on mukana myös korallia ja pinkkiä. Suosittelen käymään katsomassa tämä ihan livenä kaupassa. 


glee-for-all




Glee-for-all vei mun sydämen. Tämä shimmerinen nude ihanuus vaan iski ja lujaa. En tiedä miksi, koska mähän en oikein nudelakoista niin välitä. Tämä on vaan täydellinen! 

Tulossa myöhemmin lakkaus, jossa olen käyttänyt ainakin tuota glee-for-all lakkaa. 

Löysitkö sinä oman lempparin näistä ja vaikuttivatko lakat sun mielestä talvisilta? 

Sitä varmaan tarvis kohta lähteä ennen saunaa vielä lumitöihin...

Love