Käsihoito kotona ja arvontamuistutus


Nyt, kun kädet ovat siirtyneet talvihanskoista puutarhahanskoihin on hyvä aika katsastaa miltä ne omat kädet näyttävät. Itse käytän säännöllisesti käsivoiteita ympäri vuoden mutta silti käsien iho pääsee aina välillä kuivumaan samoin kynsinauhat. Kädet joutuvat muutenkin koville varsinkin, jos ei siivotessa ja tiskatessa muista käyttää aina hanskoja.

 Näyttääkö iho hyvältä entäs kynnet? Onko kynsinauhat siisti vai onko kuollut solukko päässyt valtamaan suurimman osan kynnestä ?  Ei hätiä mitiä, saat kynnet ja käsien ihon näyttämään ja tuntumaan todella ihanilta myös kotona. Tarvitset hyvät tuotteet, toimivat välineet ja hieman aikaa. 


Käsihoito kotona



Pääsiäisenä olimme sukuloimassa, tein anopille käsihoidon.
Käsihoito aloitetaan poistamalla vanhat lakat mutta niitä ei anopilla ollut eli me aloitimme kynsien viilauksella.

Viilaus ja kynsinauhojen hoito

Muotoilin hieman kynnen muotoa Sally Hansenin viilalla * Kynnen muotoa emme lähteneet muuttamaan vaan hieman vain tasoittelin reunoja. femellin  220/280 grit viilalla tasoitin myös hieman kynnen pintaa. Kevyesti viilaten kynnen pintaa ensin 220 puolella, mikä on karheampi ja sitten toisella puolella. Mitä isompi on tuo grit luku sen sileämpi viilan pinta on ja sen sileämpää jälkeä se tekee kynnelle.  4000 grit on loistava kynnen kiillotukseen, jos ei halua lakkausta. Tarviikin näyttää se jossain vaiheessa, koska kiillotusviilan lopputulos on kyllä huikea. 




Viilauksen jälkeen levitin kynsille Mavalan  kynsinauhavettä*.  Tässä on samanlainen sivellin kun lakoissa, helposti onnistuu levitys. Työntelin appelsiinipuutikulla* varovasti kynsinauhoja taaksepäin ja samalla rapsuttelin myös kynnenpinnalla olevaa kuollutta solukkoa. Appelsiinipuutikku on loistava väline kynsinauhojen työntelyyn. Käytin niitä jo ennen kosmetologiksi opiskelua ja niitä käytän jatkossakin. Mitä sitä hyväksi havaittua muuttamaankaan.  Kaikki metalliset jättäisin vain ammattilaisten käyttöön, koska liian rajulla käsittelyllä saadaan aikaan vain tuhoja. 
Tähän voi käyttää myös kynsinauhavoidetta ja se on varsinkin silloin riittävä, jos kynnen päällä ei sitä kuollutta solukkoa ole. Kynsinauhavoide on hyvä levittää pyörivin liikkein kynsinauhoille.





Seuraavaksi levitin käsille ja kynsille OPIn ihanaa kurkku sokerikidekuorintaa. Tässä tuoksu on ihana ja kuorinnan jälkeen käsien iho on pehmeä.  Kuorinta levitetään kuivalle iholle, hierotaan ja lopuksi huuhdellaan ja kuivataan kädet. 
Tämä sopii myös todella hyvin jalkojen iholle. Tuosta linkistä pääsee lukaisemaan jalkahoidosta ja myös samalla enemmän tuosta mahtavasta kuorinnasta. 

Kuorinnan olisi voinut tehdä myös ennen kynsinauhojen työntelyä mutta silloin olisi pitänyt kädet mennä pesemään uudestaan, koska kynsinauhavettä ei saa jättää kynsille, pitempi aikainen vaikutus kuivattaa kynsinauhoja ja sitähän me emme halua. 



Kuorinta ei ole välttämäton ja voit tehdä käsille vaikka pikku kylvyn. Lämmintä vettä kupposeen, pieni loraus käsivoidetta ja sitten vaan lilluttelemaan. 
Kylvyn jälkeen ei saa enää viilata kynsiä, koska silloin on vaarana. että kynsilevyt irtoavat toisistaan. Jos taas käytät lyhennykseen kynsisaksia,  niin kynsien leikkaus tehdään aina kylvyn jälkeen. Kaikkihan tiedämme, ettei kynsiä suositella lyhennettävän saksilla. Omalla kohdalla käytän kyllä saksia silloin, kun pitää kaikki saada saman pituisiksi. Menisi meinaan ikä ja terveys viilata ne :D Eli viilaus ennen kylpyä ja leikkaus kylvyn jälkeen.

Alla olevassa kuvassa on ennen ja jälkeen kuvat. Pienillä jutuilla saa paljon aikaan. Huomioikaa myös iho :) 


Lakkaus

Ennen lakkausta pitää huomioida, että kynnen pinnassa ei ole voiteita taikka öljyjä ja tässä vaiheessa voi kynnen pinnan vielä pyyhkäistä kynsilakan poistoaineella. Pidä kuitenkin huoli siitä, että poistoaineessa ei ole öljyä.

Saamani Orlyn Epix sarjan Special Effect lakan väri osui juurikin anopin makutottumusten kanssa yksi yhteen. Hän ei yleensä paljon kynsiä lakkaa, jos lakkaa niin silloinkin suht hempeillä sävyillä. Saas katsoa, jos nyt kesällä saisin laitettua jotain räväkämpää ;) 
  Epix sarjan lakat poikkeavat tavallista lakoista sillä, että niiden luvataan pysyvän kynsillä viikon lohkeamatta. Tälläset kestolakat ovat omiaan matkoilla ja ihmisillä ketkä haluat helpot ja pysyvät lakkaukset ilman hoitolassa tehtäviä geelilakkauksia mihin tavitaan uv-uunia. 


Lakan ohjeissa ei ollut mitään puhetta aluslakan käytöstä ja sen takia laitoimme aluslakkaa vain kahteen kynteen testikäytössä.
Aluslakkana käytin Mavalan Super Basea*. Mavalan  lakat ovat näissä kivossa pikku pullossa ja kooltaan juuri loistava valinta sellaiselle ketä ei usein lakkoja vaihtele. Omalla kohdalla pullot olisivat usein loppu :) 



 Kynsille levitin kaksi kerrosta värilakkaa. Sävy on kultainen missä on ihanasti hologrammia mukana.
Sivellin tässä on omaan makuun hyvän kokoinen, tarpeeksi iso. Lakka levittyy itsestään, tämän kanssa ei tarvitse kiirehtiä vaan voi rauhassa sutia lakkaa useampaan otteeseen. Koostumus on juurikin loistava sellaiselle myös juurikin vähemmän lakkaaville. Pitempiin kynsiin laittaisin kolme kerrosta, jotta saisi tarpeeksi peittävän lopputuloksen.


Värilakan päälle levitin kerroksen Orlyn Epix lakan omaa päälyslakkaa *. Värilakan ja tämän päällyslakan yhdistelmä tekee lakasta kestävän.
 Lakka tuoksuu suht voimakkaalle mutta levityi kynnelle todella hyvin. Koostumuksesta tuli ihan mieleen perinteiset geelilakat. Anoppi sanoi, että päälyslakan levityksen jälkeen sormenpäissä tuntuvan hieman viileältä. Itsellä ei ollut tälläisiä tuntemuksia lakkaa käytettäessä.
Päällyslakan pitää antaa kuivua rauhassa 8 minuuttia eli ei sovi kiireisiin päiviin :)


Lakan luvataan pysyvän hyvänä viikon ja pyysinkin anoppia raportoimaan minulle viikon päästä miten kävi. Hän lähetti minulle kuvankin, mutta tumpelona olen sen vahingossa hävittänyt. Viestissä luki, että lakkaus on pysynyt moitteettomana ainoastaan kasvuraja näkyy. Eikä eroa huomannut siinä, oliko aluslakkaa alla vai ei. 



Lakan kuivuttua, levitin kynsinauhoille vielä kynsinauhaöljyä tällä Mavalan * kätevällä kynällä. Tätä on helppo pitää kanssissa ja vaikka bussissa nopsaan sipaista kynsinauhoille hieman öljyä. Kynän päällä voi myös työnnellä kynsinauhoja taaksepäin eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla. 


Käsihoidon kruunaa hieronta ja se kannattaa tehdä hyvillä tuotteilla. Tällä kertaa käytin kahta eri käsivoidetta, tehtiin samalla hieman vertailua. 
 LV:n voide on hajusteeton perus käsivoide ja toinen luksus käsivoide lempisarjalta, Sensailta. 










LV:n hoitava käsivoide * sopii myös herkkäihoisille, rauhoittaa ja kosteuttaa kuivaa ihoa. Auttaa palautamaan ihon kosteustasanoa. Voide imeytyy suht nopeasti. 
LV sai kiitosta siitä, että oli tuoksuton mutta jätti iholla rasvaisemman pinnan verrattuna Sensain voiteeseen. 







Sensain Cellular Performance Intensive Hand Treatment *on kosteuttava ja ikääntymisen merkkejä estävä voide joka vähentää epätasaista pigmentin muodostumista. Voiteessa on myös SPF-8. Loistava anti-age tuote. 
Sensain voiteessa on hento tuoksu ja tuoksu miellytti anoppia. Myös voiteen tekemä pehmeys teki vaikutuksen anoppiin eikä ihme. Voide tekee käsien ihosta niin pehmeän, että niitä tekisi mieli koko ajan silitellä :) 


Tässä vielä sama lakka omilla kynsilläni ja kyllä vain, lakka pysyy sen luvatun ajan hyvänä. :)




Lopuksi vielä muistutus 3-vuotis synttäriarvonnasta,  jossa palkintona on tämä upea Kosta Bodan lasinen kynsilakkapullo. Tällä ei voi lakata kynsiä vaan toimii koristeena. Pullon arvo on 49 euroa.




Upea sisustuselementti kaikille  :) Arvontaan pääset tästä.

Teetkö itsellesi käsihoitoja vai käytkö hoitolassa?


Aurinkoista tiistaita

Love


* merkityt tuotteet saatu 

3 vuotta yhdessä

Viime viikon perjantaina Milo täytti 3 vuotta, tiistaina oli Antin synttärit ja tänään blogi täyttää kolme vuotta! Eli yhtä juhlahumua on ollut tässä viikon verran. No, itse en ole paljon juhlia juhlinut, kesäflunssa iski päälle mutta onneksi nyt on lähdössä pois. 

Siiloin kuin aloin blogia kirjoittamaan en olisi voinut kuvitella mitä kaikkea se elämääni tuokaan. 
Viime vuosi on ollut kyllä ihan huippu! Pääsin mukavaan mahtavaan 40+ portaaliin, missä yhteishenki on kertakaikkisen mahtavaa. Sen kautta elämääni on tullut ihania loistotyyppejä ja meillä on siellä myös miehiä mukana eli ei ole ihan akkavalta :D 

Blogin kautta olen tutustunut myös moniin muihinkin ihaniin ihmisiin ja paikkoihin, päässyt kokemaan aivan huippujuttuja ja sain blogin  kautta myös ihka ensimmäisen valokuvauskeikkanikin! Kerrassaan aivan huikea juttu minulle. Huikeeta jopa! 
 Onhan valokuvaus todella lähellä sydäntä ja toivon, että jonain päivänä saisin siitä myös elantoa ja voisin alkaa suunnittelemaan sitä minun kuvausmatkaa sinne Afrikkaan. 



Nail polish

Blogi alkoi kynsiblogina, josta se sitten tässä matkan aikana on kasvanut monipuolisemmaksi, nyt voisin kuvailla sanoilla kauneuspainotteinen lifestyle. Paljon on vielä aiheita päässä, mistä tekisi mieli kirjoittaa, mutta sitten kuitenkin alan epäröimään ja miettimään, ettei teitä kuitenkaan kiinnosta. Pitäisi vain rohkeasti uskaltaa ja häätää se pelkuri pois. 

Eihän synttärit olisi mitään ilman lahjoja, eihän? Heti kun tämän näin, halusin sen kosmehuoneen lipaston päälle. Tämä kynsilakkapullo symbolisoi blogin alkutaivalta ja minun lakkausharrastusta, joka näkyy vieläkin täällä blogissa
Nyt myös joku teistä saa itselleen samanlaisen.
 Kiitos näistä vuosista kuuluu myös teille rakkaat lukijat <3 Kommentteja on aina ihana saadaa samoin ihania sähköposteja. Ne ovat pelastaneet useita päiviä ja mielelläni luen niitä lisääkin samoin kommentteja. 

Kynsilakka pullo on käsinmaalattu ja ruotsalaisen Åsa Jungneliuksen suunnittelema Kosta Bodalle.
Kosta Boda on vanha ruotsalainen lasituotteiden valmistaja ja ovatkin toimineen vuodesta 1742. Nykypäivänä Kosta Bodalla on useita suunnittelijoita ja osa lasituotteista ovat todella modernisia. 

Tässä näkee hyvin tämän lakkapullon koon. 

Pulloista on kahta eri kokoa ja tämä on se pienempi 124mm, isomman pullon korkeus on 190mm. Eli nyt ei ole kyse mistään minatyyrikokoisista pullosta. 
Värejä löytyy kuusi erilaista mutta punainen on aina punainen :) 
Pullon hinta on 49€. 


Sivusta katsottuna lakkapullo on läpinäkyvä mutta ylhäältä päin katsottuna pullo on punainen. 



Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin. Esimerkiksi postaustoiveen, onko jotain mitä haluaisit tietää minusta tai vaikka vinkki jostain aivan mahtavasta tuotteesta mitä minun oisi ihan must kokeiltava. :) 

Anonyymit jättäkään sähköpostiosoite tai nimimerkki jotta saan teidät kiinni voiton osuessa kohdalle. 

Arvonta alkaa nyt ja päättyy 2.6.
 Isosti onnea kaikille arvontaan ja kannattaa pysyä kuulolla, koska lisää arvontaa on tulossa ja se tuote on sellainen mitä ilman en osaisi elää ;) 


Åsa Jungnelius



Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan mitä kaikkea tämä seuraava vuosi tuokaan tullessaan. 

Kiitos ja kumarrus vielä kerran kaikille teille ihanille siellä ruutujen takana. 
Oikein ihanaa lauantaita kaikille <3 <3 


Love


Haaste: Neon

Niin ne viikot vaan vierii, ettei sitä oikein enää perässä pysy :D Tämän kertaisen haasteen viivästyminen on minun vika, tajusin meinaan yhtäkkiä perjantaina, että en ollut tehnyt haastekynsiä, saatikka sitten postausta valmiiksi. Toisaalta läppärihän hajosi ja ostin uuden torstaina. MAC:n kanssa on hieman totuttelua ja  vieläkin tahin noiden kuvien kanssa :D  Sairastuin sitten vielä kaiken lisäksi ihanaan kesäflussaan ja eilen vasta avasin koneen moneen päivään. 



Mutta mennään nyt siihen itse asiaan eli haasteeseen. Tällä kertaa meillä oli todella vapaat kädet toteuttaa haaste. Muuta sääntöä ei ollut kuin neon. Toisaalta vapaat kädet ovat hyvä juttu mutta toisaalta sitten taas selkeät säännöt helpottavat todella paljon päätöksen tekoa ainakin itsellä. 






Isoa ja aikaa vievää koristelua en jaksanut alkaa tekemään. Helmerin kätköistä löytyi nämä  neonväriset  niitit ja päätin sitten ottaa ne käyttöön. Nopeaa ja helppoa. Oranssi on Seppälän lakka nimeltä Hot Sun ja  kaksi muuta ovat China Glazen Thiste do Nicely ja In the Lime neon. Vihreän alla on kerros valkoista lakkaa. En tiedä johtuuko se siitä, että lakat ovat neon sävyjä, kun kaikkien levitys oli hieman tuskaista. Tasaista jälkeä ei meinannut tulla millään. 



Pahoittelut vielä Heidille lahopääsyydestäni, nyt on luuriin laitettu hälytys ensi kuulle jo hyvissä ajoin :D

Jos haluat käydä katsomassa Heidin tekemät kynnet, minä ainakin haluan, niin Heidin blogiin pääset tästä.

Koitan päästä mahdollisimman pian takaisin normaaliin postausvauhtiin. Ottaa vain oman aikansa, että saan uusittua joitain ohjelmia ja totun käyttämään tätä uutta ystävääni :D 
Perjantaina on blogin synttärit eli tiedossa on jotain kivaa ;) 

Ihanaa keskiviikkoa 

Love


Suojaa itsesi auringossa

Toukokuun alussa tuntui siltä, että nyt se kesä alkaa! Lämpötilat nousivat yli kahteenkymmeneen asteeseen. Pihatöitä tehdessä ja valokuvia ottaessa, aurinko lämmitti ja välillä oli jopa kuuma. Sitten tulikin taas vesisateet ja kylmyys, tulihan niitä rakeitakin. 
Nyt onneksi näyttää taas siltä, että lämpö tulee takasin




Nuorempana sitä jopa vähätteli aurinkosuojia, eikä olisi tullut mieleenkään käyttää 20 suojakerrointa saati sitten 30+ tai 50+ kasvoille.  No, se näkyykin nyt sitten kasvoilla ja varsinkin kun meidän suvun naisilla on liian vähän e-vitamiinia niin auringon haitat näkyvät ihossa todella nopeasti. Nythän en ulos ovesta lähde ilman 50+ näin alkukesästä. Aurinkosuojaa käytin myös jo talvella, koska lumihan heijastaa säteitä myös todella tehokkaasti. 

Aurinko on kuitenkin monelle suomalaiselle tärkeä ja sen hetken kun sitä täällä pohjolassa näkyy, siitä haluaa nauttia täysin rinnoin. Ainakin minä :) Saan auringosta ihan mielettömästi energiaa ja huomaan kuinka mennä tössötän paikasta toiseen, siivoan, järjestelen kaappeja, leivon jne. virtaa löytyy kuin pienessä kylässä ja kiitos siitä kuuluu tuolle tulipallolle tuolla taivaalla.
Ajattelin näyttää teille mitä tuotteita itse tulen tänä kesänä käyttämään. Tulen testailemaan muitakin aurinkosuojia mutta näillä lähdetään liikkeelle.

Kasvoilla käytän 50+ ja 30+.  Kasvoilla olen alkanyt käyttää suojavoidetta ja tuossa helmikuussa eli samaan aikaan, kun se kevät aurinko alkaa paistamaan.  Muutamana kesänä olen nyt  käyttänyt hattua tai sitten koitan olla niin, ettei se aurinko kovin kauaa ihan suoraan päin kasvoja paista. Varsinkin kun olen tehnyt pihatöitä.




Eucerin 50+ Sun Fluid mattifying face on ihanan kevyt. Imeytyy todella nopeasti eikä jätä iholle rasvaista tuntua. Tämä sopii myös akneiholle sekä laserhoidon jälkeen käytettäväksi. Todella hyvä meikin alle

Toinen kasvoille käyettävä tuote on myös Eucerin Sun Fluid Anti-Age 30+ Tämän tuotteet luvataan samalla vähentävän kasvoilta ja decoltteelta ryppyjä. Eli aikuiselle iholle tarkoitettu tuote. Tämä ei imeydy ihan yhtä nopeaan kuin tuo Mattifying. Omalla kohdalla tämä ei toiminut meikin alla. 

Vartalolle aloitan käyttämään 20 suojakertoimista tuotetta, koska en ole iholtani ihan kalkkilaivan kapteeni. Eri asia olisikin, jos matkustaisin esim. kuvausmatkalle sinne Afrikkaan niin sitten mukaan pakkaisin 50 suojakertoimilla olevia vartalotuotteita. 
Eucerinin Sun Spray on pumppupullossa olevaa lotionia, Imeytyy nopeasti eikä jätä tahmaista tunnetta iholle. 
 Ainut mitä jäin itse kaipaamaan näissä tuotteissa on tuoksu :) Rakastan tuoksuja ylikaiken ja se kruunaa tuotteen. 


Huuliakaan EI saa unohtaa suojata kesällä. Siihen löytyy hyvät tuoteet esim. Vishyn Ideal Soleil 30 SPF ja L Roche-Posayn Anthelios XL jossa on 50+. Vishyn puikossa on Vishyn tunnusmainen tuoksu, mitä on ihana tuoksutella.  Itse olen kyllä ollut aika huono käyttämään näitä huulipuikkoja mutta nyt olen ottanut asiakseni opetella käyttämään. Käytänhän muutenkin huulirasvoja. 

Auringossa oleilun jälkeen täytyy hoitaa ihoa myös hyvin. After Sun tuotteet rauhoittavat ja viilentävät ihoa. Tuoteet ovat myös kosteuttavia ja auttavat näin korostamaan rusketusta. Onhan kosteutettu iho kauniimman näköinenkin kuin sellainen kuivuudesta hilseilevä iho.




Kasvoille auringonotonjälkeen loistava tuote on ultrasunin Overnight Summer Skin Recovery Mask. Tämä on tarkoitettu vartavasten hyvin herkälle ja kuivalle iholle auringossa olon jälkeen. Tehoaineina tässä on hitaasti vapautuvaa hyaluronihappoa ja ruskolevää. Nimensä mukaan tämä on yönaamio, imeytyy nopeaan ja ilman muuta käytetään myös kaulalle ja decolteelle.  Aivan loistava tuote ja aamulla iho tuntuu pehmeälle eikä ihoa kiristä yhtään. 
Itse olen käyttänyt tätä juurikin niinä päivinä milloin olen ollut paljon ulkona esim. silloin kun päivä menee pihatöitä tehdessä. 

Kuulun niihin kenen mielestä iho näyttää kauniimmalta päivettyneenä mutta en kuitenkaan enää jaksa maata auringossa samalla tavalla mitä nuorempana tuli makoiltua. 
Voi niitä ihania kesäpäiviä mitä tuli Yyterissä vietettyä perheen ja kavereiden kesken <3 

Onneksi rusketusta nopeuttamaan löytyy erilaisia kapseleita ja muitakin tuotteita. Tässä yksi sellainen. ultarasunin Pre-Sun Tan Opitimiser. Tämä liposomeja sisältävä voide on tarkoitettu rusketuksen aktivoimiseen ja sen pidentämiseen. Tuotetta suositellaan käytettäväksi kaksi kertaa päivässä vähintään  kahden viikon ajan ennen auringossa oleskelua.  Tätä voidaan käyttää myös auringonoton jälkeen ja jatkaa osana ihonhoitoa loman jälkeen. Monikäyttöinen tuote ja sopii muuten myös kasvoille. 
Eli, jos tiedossa on lomamatka niin tämä on loistava tuote ottaa ennen matkaa käyttöön. Itsellä tuli toukokuun lämpö hieman liian äkkiä, joten en kerinnyt varautua :D Voide imeytyy nopeaan. 




Aurinkosuojat on hyvä levittää iholle ainakin puolituntia aikaisemmin ja lisäillä tuotteita tietyin väliajoin ja runsaalla kädellä. Opettelen itsekkin läträämään noiden tuotteiden kanssa vielä enemmän :) 

Muista sinäkin käyttää aurinkosuojavoiteita ja runsain määrin :) 
Tulossa on myös muita aurinkotuotteita ja niissä onkin sitten myös ihania tuoksuja mukana, hih. 

Aurinkoista lauantaita <3 ja toivottavasti Leijonat kaatavat Venäjän tänään kumoon! 


Love


Tuotteet saatu

Pehmeää alpakkaa

Tämän viikkoisen Makro Tex- haasteen aihe on pehmeä. Itselle tuli heti mieleen Mansen blogikirppikseltä ostamani alpakka torkkupeitto. Call it Home-blogin Kati tämän alpakka ihanuuden myi ja olen ikionnellinen, että sen ostin. Kirppiksellä oli paljon muitakin ihanuuksia myytävä ja innolla odotan syksyä, kun kirppis taas tulee. :) 


Peitto on ihanan pehmeä ja näin sateisina päivinä lämmittää ihanasti. Jotkut peitot kutittavat paljasta ihoa vasten mutta tämä kietoo ihanaan pehmeyteen <3  Peitto on 100% alpakkaa. 




Peiton väritkin on juuri oikeat meidän makuuhuoneeseen. <3







 Pieni, pehmeä karvaeläin täyttää perjantaina kolme vuotta. Lahjaksi Milo tulee samaan ainakin pari uutta vinkua ja ihanan synttäriaterian :)  Milon luonnekkin on kyllä aika pehmeä. :) 






Muiden haasteeseen osallistuvien kuva pääset katsomaan täältä :) 

Ihanaa tiistaita kaikille <3 

Love


Viikonloppu tuli ja meni




Viikonloput tulevat ja menevät ihan liian nopeaan ja varsinkin kun olen vielä usein lauantaisin tössä kuuteen. En ole vielä saanut sitä uutta konetta, joten koko ajan pieni kauhu päällä milloin tämä nykyinen läppäri taas sanoo sopimuksensa irti :D 
Tänä viikonloppuna en tehnyt mitään. Hommia olisi kyllä ollut paljon mutta päätin siirtää kaikki ensi viikkoon. 

Eilinen ilta meni Euroviisuja katsellessa. Ruotsi oli kyllä todella upeasti hoitanut homman kotiin ja se uusi pisteytys on hyvä parannus. Me luulimme ihan, että Australia voittaa mutta ei sittenkään. Mitäs muuten olitte mieltä voittaja kappaleesta? Itse tykkäsin Ruotsin ja Venäjän kappaleista. 

Saamattomuuteni saattaa hyvin johtua myös harmaasta säästä. Aurinkoa kun ei näy niin jotenkin sitä vaan itsekkin nuutuu ja vajoaa sohvan sisuksiin. Mutta saahan sitä viettää kalsaripäivää ilman mitään sen kummempaa syytä. Oikeastaan en minä ihan saamaton ole ollut, pelattua on tullut eilen ja tänään Uncharted 4. Ensi vaikutelmat pelistä on loistavat. ( peli saatu ) 




Ensi viikosta tulee aikas huikea. Tiedossa on kaksi kamera/kuvauskoulutusta Canonin ja Olympuksen ja perjantaina Milon 3-vuotis synttärit. Kaikista jännittävin on se, että minulla on ensimmäinen kuvauskeikka tiedossa. Siis ihan HUIKEAA!! 

Nyt on silti pakko lopettaa ja alkaa katsomaan kunnolla tuota Suomen lätkäpeliä. Ennen toista erää kerkiää tekemään vielä marja smoothien, njam. 

Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa <3 <3
 Toivottavasti huominen maanantai on hellä minua kohtaan :D 

Love

Snickers raakakakku

Rakastan suklaata, pähkinöitä, erilaisia leivoksia ja kakkuja. Olisi ehkä helpompi sanoa mistä en tykkää. Harmi vaan, kun kaikki ne ihanat herkut näkyy myös kropassa ja ne ovat ottaneet tiukan otteen jenkkakahvoistani.

Facebookia selatessa yhtäkkiä silmien eteen tuli Sinckers raakakakku versiona. Siinä ei tarvinnut montaa kertaa miettiä, pitäisikö tätä kokeilla vaan samantein aloin tekemään kauppalappua. Tänä vuonna meillä olikin ihan erilainen äitienpäiväkakku. 

Kakun voi tehdä jo hyvissä ajoissa pakkaseen mutta kuitenkin viimeistään päivää aikaisemmin ennen tarjolle laittoa. Kakun maku on todella lähellä Snickers patukkaa mutta ei ole niin makea, koska tässä ei ole lainkaan sokeria. 

Snickers raakakakku


snickers




Pohja:

2,5 dl pähkinöitä  ( käytä lempi pähkinöitä ) 
12 taatelia 
5 rkl raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
2 dl kookoshiutaleita
1 tl vaniljauutetta / 0,5 tl aitovaniljajauhetta


Karamellikastike

10 taatelia 
3 tl kookosöljyä
1 tl aitovaniljajauhetta 
 2 rkl suolatonta maapähkinävoita

Maapähkinävoimousse

2 tölkkiä kookosmaitoa, yön yli jääkappissa olleita
2 dl suolatonta maapähkinävoita
2 rkl vaaterasiirappia
0,5 tl aitovaniljajauhetta
ripaus suolaa


Laita 20-22 cm kokoisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Itse valitsin tällä kertaa sydämenmuotoisen vuoan.

Muista poistaa taateleista kivet ! 

Laita kaikki pohjan aineet tehosekoittimeen ja anna koneen käydä niin kauan, kun massa on tasainen. Itse käytin saksanpähkinöitä, pecanpähkinöitä, manteleita ja cashewpähkinöitä. 

Tämä vaihe vei aikaa enemmän, kun olin ajatellut, koska aineet eivät meinanneet mennä millään sekaisin keskenään vaan kone hurrasi yksinään. Sitten, kun olet saanut massan valmiiksi niin levätä se tasaisesti vuoan pohjalle. Laita elmukelmua päälle ja nosta pakastimeen. 

Sillä välin, kun pohja tekeytyy pakkasessa tehdään karamellikastike. Laita taatelit likoamaan 10 minuutiksi kuumaan veteen. Liotuksen jälkeen kuivaa taatelit. Karamellikastike tehdään samalla tavalla kuin pohjakin eli kaikki aineet laitetaan samaan aikaan tehosekoittimeen. Kun kastike näyttää tasaiselta, levitä se pohjan päälle tasaiseksi. Itse meinaan tehdä seuraavalla kerralla tuplamäärä. :) Laita vuoka takaisin pakkaseen. 

Maapähkinämoussea varten kaavi kookosmaitopurkeista se valkoinen jähmettynyt massa tehosekoittimeen. Tehosekoitin pitää olla puhdas, kun moussea tekee. Jäljelle jäänyttä nestettä ei kannata kaataa viemäriin, vaan sen voi käyttää vaikka smoothieen tai sosekeittoon. 
Lisää loput moussen ainekset tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi massaksi. Kaada valmis mousse kakun päälle ja laita pakkaseen vähintään vuorokaudeksi. 

Kakun voi koristella myös ennen pakastimeen laittoa, itse koristelin vasta silloin kuin otin sen sulamaa.  

Sulatin mikrossa tummaa suklaata mitä sitten levitin lusikalla kakulle. Käytin koristelussa myös samoja pähkinöitä mitä olin käyttänyt pohjassakin. Itse olen kyllä tosi tyytyväinen kakun ulkonäköön. Taitaa olla kaunein tekemäni kakku. 




Kakku kannattaa nostaa hyvissä ajoin sulamaan huoneenlämpöön ennen tarjoilua. Me hätiköitiin oman kakun kanssa ja jouduimme käyttämään hieman voimaa, että saimme siitä paloja :D 
Se mikä parastan kakun voi pakastaa uudelleen, kannattaa leikata sitten se valmiiksi annospaloiksi. 


Jos rakastat pähkinöitä, etkä välitä niin kauhean makeista kakuista niin tämä on sitten oikea valinta. Raaka-aineetkin tässä on loistavat! Ja kakkuhan on maidoton ja gluteeniton.




Reseptin löysin täältä. Tämän ihanan kakkusen kautta haluankin toivottaa kaikille herkullista viikonloppua <3 

Love