Hello hello ihanat! Hengissä ollaan :D Jospa nyt taas pikku hiljaa pääsisi vauhtiin tämän sairastelun jälkeen. En vieläkään täysin terve ole mutta olo on kuitenkin huomattavasti parempi kuin mitä viime viikolla. Loppuvuosi ja tämä alkuvuosi on mennyt sohvalla kipeänä maatessa ja tänään on ollut paluu töihin. Kuinka hankalalta ja takkuiselta töihin paluu voikaan tuntua!
Tänä vuonna suunnitelmissa on vaikka mitä ja osaa niistä tulen varmasti täälläkin kertoilemaan. Ensi askeleet uudistautumiseen otan hiusten kanssa. Kävin eilen ihanan Lauran käsittelyssä Degree kampaamossa ja innolla odotan mikä tulee olemaan hiusteni lopputulos :)
Nyt sitten saatiin se talvikin tänne, pakkaset paukkuu ja valkoinen on maa. Iso peukku lumelle mutta ei pakkasille, itselle kuten monelle muullekkin pakkanen saa ihon kuivumaan.
Itse kärsin pintakuivasta ihosta ja varsinkin talvella, ihon kuivuus senkun vaan kasvaa. Puhdistuksen jälkeen tuntuu ihan siltä kuin kasvoihin olisi kiinnitetty lankoja, joita sitten kiskotaan eri suuntiin :D Kinnaa meinaan ihan kunnolla mutta onneksi silti olen löytänyt kiusalliseen ongelmaan pelastuksen.
Tänä vuonna suunnitelmissa on vaikka mitä ja osaa niistä tulen varmasti täälläkin kertoilemaan. Ensi askeleet uudistautumiseen otan hiusten kanssa. Kävin eilen ihanan Lauran käsittelyssä Degree kampaamossa ja innolla odotan mikä tulee olemaan hiusteni lopputulos :)
Nyt sitten saatiin se talvikin tänne, pakkaset paukkuu ja valkoinen on maa. Iso peukku lumelle mutta ei pakkasille, itselle kuten monelle muullekkin pakkanen saa ihon kuivumaan.
Itse kärsin pintakuivasta ihosta ja varsinkin talvella, ihon kuivuus senkun vaan kasvaa. Puhdistuksen jälkeen tuntuu ihan siltä kuin kasvoihin olisi kiinnitetty lankoja, joita sitten kiskotaan eri suuntiin :D Kinnaa meinaan ihan kunnolla mutta onneksi silti olen löytänyt kiusalliseen ongelmaan pelastuksen.
Kyseessä on ihana vaaleanpunainen Lieracin Hydragenist sarjan seerumi.
Lieracin tuotteet ovat itselle suht tuntemattomia eli mielenkiinnolla lähdin tätä testamaan. Olin myös kuullut muiden hehkutusta tästä ja ajattelin, että pakko olla hyvää, kun niin moni on tätä kehunut.
Ensin ajattelin kuitenkin kertoa hieman itse Lieracista, jos siellä ruutujen takana on joku muukin kenelle tämä ei ole tuttu.
Lierac on 1975 ranskalaisen lääkärin kehittämä dermokosmeettinen ihonhoito-sarja, joka on erikoistunut kasvojen ja vartalon esteettisiin ongelmiin.
Brändin alkuperäiset arvot ovat tänäkin päivänä mukana tuotteissa. Ne ovat innovatiivisuus, tehokkuus, turvallisuus naisellisuus sekä halu auttaa ja ymmärtää kuluttajaa. Aktiivisen fytokosmetiikan edelläkävijänä Lierac osaa yhdistää parhaat kasveista saatavat aktiiviaineet tieteen viimeisimpien saavutusten kanssa ja näin luoda mahtavia tuotteita.
Lieracin tuotteita myyvät siis apteekit ja tästä pääset katsomaan apteekit ketkä Lieracia jälleenmyyvät.
"HYDRAGENIST-ihonhoitolinja hyödyntää hapen soluja aktivoivaa vaikutusta vettä sitovia ainesosia tuottavien solujen happi- pitoisuutta ihon pinnassa ja syvemmissä kerroksissa "
Tämä seerumi on nimensä mukaisesti kosteuden tehostaja. Ja mikä parasta, samalla kun kosteuttaa ihoa niin myös juonteet ja pikku rypyt silottuvat. Hapen lisäksi tässä on hedelmien AHA-happoja.
Tuoksu tässä on myös ihana ja siitä todellakin iso plussa. Omalla kohdalla se tuotteen tuoksu on vaan todella tärkeässä roolissa, joskus olen ostanut tuotteet ihan vaan sen takia, että se on tuoksunut huumaavalle :) Tuoksunuoteista löytyy ruusuvettä, jasmiinia ja gardeniaa.
Itse käytän tätä aamuin illoin heti puhdistuksen jälkeen. Olen laittanut tätä myös yönaamion alle antamaan kosteuttavaa tehostusta. Aamulla iho on ollut todella hyvän näköinen ja värinen ja ihanan pehmeä.
Suositellen lämpimästi kaikille ketkä haluavat ja kaipaavat lisäkosteutusta iholle <3
Onko Lieracin tuotteet ja seerumit yleensä tuttuja?
Nyt on pakko mennä katsomaan pikkuleijonien peliä :)
Tuote saatu
Itse olen myös hurahtanut totaalisesti seerumeihin <3 Lierac on sarjana jo jonkin aikaa kiinnostanut, mutta testaamaan en ole vielä kerennyt - sain kyllä apteekista pyynnöstä pari näytettä mukaan, jotka odottelevat hetkeä kun ne raaskin käyttää :D
VastaaPoistaSeerumit on kyllä <3 HAha, nyt vaan testailemaan mahdollisimman pian :) Saitko muuten tästä testeriä?
PoistaTää on niin ihanan seerumi ettei löydy sanoja. Tykkään silti käyttää tätä eniten ehkä meikin alla, koska tekee huokosista silikonien avuilla kosteutuksen lisäksi tasaisemmat. :p
VastaaPoistaTämä on <3 Oot aivan oikeassa, ite käytän myös mut en vaan tajunnut sitä tuohon kirjoittaa :D
PoistaHitsi, jotain Lieracin tuotteita oli just luottokaupan hyllylla, taytyypa seuraavan kerran tutkailla tarkemmin mita ne onkaan, hyvat kosteuttajat aina haussa!
VastaaPoistaSuosittelen tämä todella lämpimästi. Tämä tulee kuulumaan oman kaapin sisältöön jatkossakin <3
PoistaEi ollu ihan samaa, oli Hydro-Chrono+ -sarjaa, mut otin kuitenki testiin seerumin ja kosteusvoiteen. :)
PoistaKiva kuulla sitten mitäs sä tykkäät niistä :)
PoistaMä rakastan kaikkia seerumeita, mutta merkkinä tämä on ihan uusi tuttavuus. Mulla samaa ongelmaa, pakkaset tuo hengitysongelmien lisäksi myös pintakuivan ihon. Tykkään käyttää erilaisia seerumeja ja öljyjä sen kosteuttamiseen.
VastaaPoistaKivaa loppiaista <3
Öljyt on itsellä vielä siinä opettelu vaiheessa :D
PoistaEi ole kokemusta lierac merkin tuotteista
VastaaPoistaJos kosteutta kaipaat niin kannattaa kysäistä testeriä, tuut ihastumaan :)
PoistaRakastan ja kohtahan se on loppu. Kaikki täydellistä tuoksua myöten. <3
VastaaPoistaNiin on <3
PoistaTäälläkin on seerumihullu :D mun iho rakastaa seerumeja!! <3 tää kyseinen merkki ei oo mulle yhtään tuttu :) ois hauska joskus päästä kokeilemaan !
VastaaPoistaKannattaa kysäistä testeriä apteekista tai sitten vaan ostaa oma. Itse haen kyllä uuden heti kun tämä loppuu :)
Poista