
Tämä viikko on ollut taas yhtä hässäkkää ja nyt vasta saan tämän postauksen tehtyä. Heti jo näin alkuun pahoittelut, ettei messujen kuvasaalis ole sellainen kun sen aluksi kaavailin olevan, koska kamera teki tenän heti kun päästiin messuille ja en saanut sillä yhtäkään kuvaa. Nämät vähäiset kuvat olen ottanut puhelimella.
Nämä messut erosi viime vuotistista niin, että nyt lähti tyttäreni mukaan ensimmäistä kertaa.
Tämä bloggaajapassi kruunasi koko matkan!
![]() |
Cia <3 |
Tämä bloggaajapassi kruunasi koko matkan!
Wind it up-blogin Martina matkusti myös samassa junassa ja hänen kanssaan mentiinkin samaa matkaa messukeskukseen. Vaatteet saimme viedä lehdistökeskukseen mihin myös pystyi viemään ostoksia säilöön, onneksi :D Siellä olisi voinut myös leputella hieman jalkoja, jos olisi vaan aika antanut periksi.
Bloggaajapassilla olisi päässy kaikkina päivinä ilmaiseksi sisään, mutta töitten johdosta päästiin lähtemään vasta sunnuntaina. Ensi vuonna ilman muuta vähintää kaksi päivää tarvii varata messuille, koska nyt vaan oikeastaan pääsin raapasemaan pintaa.
Jossain osastoilla olisi miellään ollut kauemminkin ja joihin ei taas päässyt ees lähelle kun oli niin paljon porukkaa :) Kaikkia osastoja en edes löytänyt vaikka oli karttakin mukana. Esim. Lumenea taikka Lumoavaa en nähnyt missään.
Joillekkin piti palata takaisin mutta ajan puutteen vuoksi sekin jäi. Olisin niin halunnut saada ne kultaiset läpyskät silmien alle!
Joillekkin piti palata takaisin mutta ajan puutteen vuoksi sekin jäi. Olisin niin halunnut saada ne kultaiset läpyskät silmien alle!
Invisibobblet ja Tangle Tweezerit oli todella hyvin edustettuina sekä samassa osastossa myös juuri Suomeen saapuneet beautyblenderit. Heidän osastollaan oli myös esillä Color Wow tyviväri. Siitä onkin tulossa postausta myöhemmin.
![]() |
Cia pääsi käsittelyyn ja oli lopputulokseen tyytyväinen :) |
Mariela Sarkima Beauty oli myös todella hyvin esillä. Siellä oli oikein oppitunteja käynnissä ja olisin niin halunnut osallistua johonkin mukaan, mutta mutta, juna ei odota asemalla. Toivon, että he ovat paikalla ensi vuonna. Varaan jo siihen vapaat töistä, että voin pyhittää koko viikonlopun messuille.
Pakko oli ottaa kuvaa kesken puuron syönnin ;)
Nämätkin yksilöt pääsivät messuilemaan. Oli kyllä mielenkiintoisen näköistä touhua noilla.
![]() |
Onneks ei päässeet karkuun tuolta :D |
Vähän väliä kuului ihmisjoukon takaa: äiti miten nää voi olla näin halpoja :D
Cocovin ihana smoothie

Ainoat ostokset mitkä muotipuolelta tehtiin oli molemmille kengät, 40€ sai kahdet. Tämän tapaisia olen meinannut ostaa muutenkin niin annoin mennä. Tuntuvat ihmeen hyvältä jalassa.
ai joo, Sorruin tilaamaan Elle lehden kun oli hyvä tarjous; 3kk lehdet 9,90€. En kyllä tiedä milloin kerkeen lehteä lukemaan.
Parit joululahjatkin lähti mukaan
Me emme voineet vastustaa kiusausta olla ottamatta viiksikuvia :D

Kaikissa osastoilla tuli kyllä käytyä missä pitikin, melkein ja paljon näin ja maistelin myös uutta, raakaa ja luomua Esim. Instant pikajuomasta tulen kertomaan vielä ennemmän, tällä hetkällä on toinen saamistani juomista testivaiheessa.
Mielestäni messut oli kyllä ylipäätään onnistuneet tietysti ehkä hieman selkeämmin olisi osastot voineet olla järjestetty ja eritelty. Välillä tuntui meinaan, että kauneus ja terveyspuoli oli hieman sekoittunut keskenään. ja sitten taas muoti puolella oli esim. China Glazen lakkoja ja Minuripsmedin myyntikoju. niin ja niitä halppis tuoksuja...
Parit joululahjatkin lähti mukaan
Me emme voineet vastustaa kiusausta olla ottamatta viiksikuvia :D
![]() |
Pakko oli menn kuitenkin nurkan taakse kuvaamaan :DD |

Kaikissa osastoilla tuli kyllä käytyä missä pitikin, melkein ja paljon näin ja maistelin myös uutta, raakaa ja luomua Esim. Instant pikajuomasta tulen kertomaan vielä ennemmän, tällä hetkällä on toinen saamistani juomista testivaiheessa.
![]() |
Instant sienijuomaa oli tarjolla tuolla :) |
Mielestäni messut oli kyllä ylipäätään onnistuneet tietysti ehkä hieman selkeämmin olisi osastot voineet olla järjestetty ja eritelty. Välillä tuntui meinaan, että kauneus ja terveyspuoli oli hieman sekoittunut keskenään. ja sitten taas muoti puolella oli esim. China Glazen lakkoja ja Minuripsmedin myyntikoju. niin ja niitä halppis tuoksuja...
Onneks laitoin matalapohjaiset kengät jalkaan, korkkareilla olisin joutunut konttaamaan junaan.
Pari bloggaajaakin onnistun löytämään messujen käytäviltä, Kahvia ja kosmetiikaa Pirjon ja Mustaa kajaalia Heidin.
Mitäs tykkäsitte messusta? Lähtikö mukaan mitään uutta ja ihanaa?
Mä tykkäsin ja mukaan lähti myös uutta sekä ihanaa :) Voi tulis jo kohta ensi vuosi ja uudet messut.
Mä tykkäsin ja mukaan lähti myös uutta sekä ihanaa :) Voi tulis jo kohta ensi vuosi ja uudet messut.

Millaiset kengät ostit?
VastaaPoistaSellaiset mustat nilkkurit missä on solkia. Laitan niistä kuvat seuraavaan postaukseen.
PoistaMääki niin haluan tonne...
VastaaPoistaOnneks ensi vuonna on taas :) ja pidän peukkuja, että pääsisit silloin messuille
Poista