Perunasalaatti, joka lyö valmissalaatit mennen tullen

Tänä vuonna olen vähentänyt perunan syöntiä. Uusia perunoitakin söin vain kerran pari. 
Keittoissa on perunaa tullut syötyä ja muutaman kerran ranskalaisten muodossa. 

 Perunasalaatti onkin sitten asia erikseen eli sitä on tullut  syötyä sitten enemmän ja nyt puhun itsetehdystä, loistavan herkullisesta perunasalaatista. Vesi herahtaa jo kielelle, kun tätä tässä kirjoitan. 

Reseptiin törmäsin ihan vahingossa,kun googlettelin pari vuotta sitten perunasalaatti-reseptejä. Ihmettelen vieläkin kuinka heti ekalla kerralla löytyi sellainen ohje mikä on uskomattoman maukas. Alkuperäinen resepti on amerikkalaisen Kitchen Riffs -blogista ja tuolla määrällä mikä sivulla on salaattia tulee aika iso annos. Itse olen tehnyt tuon määrän aina juhliin. Huomiselle päivällä olen määrät puolittanut ja siitä riitä kahdelle hengelle loistavasti. 


PERUNASALAATTI


Maailman paras perunasalaatti

1,25 kg perunoita
2,5 dl sipulia silputtuna
1 sellerin varsi
1 dl suolakurkkukuutioita
1 dl siideri/omenaviinietikka
1 dl keitinlientä,kasvis- tai kanalientä
2 munaa 
1 dl majoneesia 
 3 rkl silputtua persiljaa
suola
pippuri

Ensiksi kannattaa valmistella ainekset valmiiksi, koska jos keität perunat valmiiksi kuutioituina niin keittämiseen ei mene kuin 2-3 minuuttia. 

1. leikkaa suolakurkku ja sipulit silpuksi ja viipaloi selleri. 
2. laita munat kiehumaan, itse tein 9 minuutin munia. 
3. kuori perunat ja keitä ne joko kokonaisina tai valmiiksi kuutioituina. Suosittelen kuutioituna keittämistä. Muista säästää desin verran keitinlientä. 
4. laita kypsät perunat laakeaan astiaan ja lisää sipulit, suolakurkut, sellerit, siideri- tai omenaviinietikka ja puolet keitinliemestä. Lisää myös ripaus suolaa ja pippuria. Sekoita varovasti ja anna tekeytyä  10 minuuttia välillä sekoittaen. 
5. lisää pilkotut munat, 1 dl majoneesia ja silputut persiljat. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. 
6. anna tekeytyä hetken tai seuraavaan päivään. 

Käytän itse omenaviinietikkaa, sopii omasta mielestä paremmin kuin siideriviinietikka. Majoneesina käytän Hellmanssia mutta mikä tahansa majoneesi sopii. 

Alussa kauhistelin sipulin määrää mutta ihan turhaan, sipuli ei kuitenkaan ammu ylitse. 


Tämä voittaa mennen tullen valmissalaatit ja on todella helppo tehdä. Huomenna salaatti saa nakit kylkeen kera sinapin ja ehkä lasillisen kuohuvaa. 

Eli jos ajattelit ostaa valmista perunasalaattia niin osta salaattiainekset ja tee itse. Aikaakaan ei mene kauaa ja et todellakaan tule katumaan :) 

itsetehty perunasalaatti

Syödäänkö teillä uutena vuotena perunasalaattia ja nakkea? 

Love

19 kommenttia :

  1. Itse tehdyt perunasalaatit on kyllä hyviä. Itse syön perunoita juurikin kesällä ja oma lemppari perunasalaatti syntyykin uusista perunoista, eikä siihen ole käytetty majoneesia ollenkaan, sillä tykkään raikkaista koostumuksista. Tässä varmaan selleri tuo tälle tosi kivan raikkaan vivahteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihan loistavia! Tarviipas muuten kokeilla joskun myös sellaista majoneesitonta. Selleri antaa kyllä raikkautta tähän

      Poista
  2. Selleriä en olekkaan ymmärtänyt perunasalaattiin yhdistää vaikka suuri sellerin ystävä olenkin. Kiitos vinkistä...nyt kokeilen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä vain :) Omasta mielestä sopii todella hyvin ja antaa kivasti raikkautta

      Poista
  3. Siis voi nam! Näyttää kyllä erittäin herkulliselta, eikä kuulosta vaikealtakaan :) Huomiseksi tuskin perunasalaattia teen kun ei kotona olla (jos flunssa helpottaa) mutta ohje meni kyllä heti kirjanmerkkeihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ilman muuta kokeilla ja tämän tekeminen ei todellakaan ole vaikeaa :)

      Poista
  4. Ihana resepti ja varmasti on parampaa kuin valmissalaatti. Ihanaa uutta vuotta <3

    VastaaPoista
  5. Kuullostaa hyvältä, tätä pitää ehdottomasti joskus testata! :)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa ja näyttää hyvältä <3
    Ihanaa uutta vuotta 2017 sinulle <3

    VastaaPoista
  7. Toi muna oli mulle uusi juttu, täytynee testata.

    VastaaPoista
  8. Kuullostaapa herkulta, pakko kokeilla huomenna.
    Ihanaa uutta vuotta <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HYvää uutta vuotta! Ja olisi kiva kuulla mitä Taru tykkäsit. :)

      Poista
  9. Nam! Täytyypä kokeilla, aion lisätä tuohon hiukan valkosipulia vielä. Kiitos ohjeesta!
    Ihanaa ja kaikin puolin parempaa vuotta 2021.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipulia en ole muuten koskaan tähän kokeillut vaikka sitä rakastankin. :) Olisi kiva kuulla mitä tykkäsit reseptistä. :)

      Ihanaa ja Parempaa uutta vuotta myös sinulle.

      Poista
  10. Jännä tuo sellerin varsi :) pitääpi kokeilla

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.