Terveiset!

Tänään minun piti  vinkata vielä viime hetken joululahjavinkkejä kodinkoneista mutta jostain syystä läppäri ei niitä kuvia suostunut näyttämään veikkaan, että muistikortti taitaa olla rikki. 
 NO, muutenkaan ei ihan eilinen päivä ei mennyt niin kuin piti vaan muutama erilainen muuttuja sattui tulemaan eteen. 

Vaikka sitä kuinka ajattelee, että tänä vuonna aloitan joulutohinat hyvissä ajoin niin minkä ihmeen takia ravaat kuin päätön kana viimeiten lahjojen perässä aaton aatona? Ostin kyllä ensimmäisen joululahjan jo kesäkuussa mutta tänään sitä vielä haetaan ne viimeiset. Kauhea kiirus ollut päällä koko tämän viikon ja  siitä johtuen illalla julkaisen Helein arvonnanvoittajat. 

Ensimmäistä kertaa taitaa tulla ulos postaus missä EI OLE yhtään kuvaa! ai kauheeta, oikein hävettää... 

Huomenna onneksi rauhoittuu elämä ja pääsee nauttimaan hyvästä ruuasta ja ihanasta yhdestäolosta perheen kesken <3 Äidin tekemää imellettyä perunalaattikkoa ollaan odotte kuin kuuta nousevaa! 

Yksi yö jouluun <3 

Pakko oli yksi kuva laittaa vaikka onkin vanha :D En vaan voinut kuvitella postausta ilman yhtään kuvaa. 
Tässä olemme Cian kanssa viime jouluna, tänä vuonna tulee hieman erilainen kuva kun meikäläinen on blondi ja lyhyt hiuksinen :D 



Onkos kaikki jouluvalmistelut jo tehty? 

Ihanaa aatonaattoa <3 

Love 






8 kommenttia :

  1. Kaikki on valmiina pyhiä varten.
    Ihanaa aatonaattoa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulupyhät onnistuivat kyllä loistavasti ja toivottavasti myös teillä.

      Ihanaa paluuta arkeen <3

      Poista
  2. Niin ihana kuva ja hei Marina tuo tumma tukka vaan on sua, olet upea. Sydämellistä joulua teidän perheelle. Täällä mies juoksee, kuin päätön kana ja mukavan positiivisena vielä. Totesi kyllä minulla, että kyllä sulla on vissiin ne vaihtarit, kun olet niin ärtyisä. Höh kohta viikko takana flunssaa, eli vähemmästäkin. ;)

    Iloa jouluun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiia kauniista sanoistasi <3 Tumma ja tulinen hih, ;D
      Toivottavasti flussa on saanut jo nyt kyytiä.

      Ihanaa paluuta arkeen <3

      Poista
  3. Pitäs paketoida lahjat loppuun.. :D Nooh ilta on aikaa nii kyllä sitä kerkeää. x) Hyvää Joulua sullekki! :)

    VastaaPoista
  4. En paljon ehtinyt joulua laittaa, perussiivoukset sain kuitenkin valmiiksi niin mun puolesta joulu voi tulla. :) Hyvää joulua myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perussiivouksella täälläkin mentiin :D

      Ihanaa paluuta arkeen <3

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.