Katseet ripsiin

Sain ihanan mahdollisuuden päästä testailemaan nyt todella paljon esillä olevia volyymiripsiä. 
Itsellä on aiemmin yhden kerran ollut ripsipidennykset muutama vuosi sitten, ne otatin Tallinnassa. 


Tapasin ihanan Veeran hänen suht uudessa hoitolassaan Cosvérassa. Veera on nuoresta iästään tehnyt ripsiä jo päälle viisi vuotta eli kokemusta löytyy yhtä paljon kuin pienestä kylästä. 

kauneushoitola

Sain Veeralta pienen tietoiskun ripsipidennyksistä ja jaan sen teidän kanssa. Samalla selviää mikä ero on classisilla ja volyymipidennyksillä. 

Ripsien kestomenetelmä on saanut alkunsa mistäs muualtakaan kun Hollywoodista. 50-luku oli tekoripsien kulta-aikaa. Pitkät ja tuuhet ripset muuttivat katseen salaperäiseksi ja sensuelliksi, grrrrr. 
Tekoripsillä sai ihan uutta ilmettä kasvoihin ja niitä käyttivät niin elokuvatähdet kuin kotirouvatkin. 



Kosmetologikoulussa 90-luvun loppupuolella me liimailtiin valmiita  tupsuja ripsiin. Liima oli ihan eri tavaraa kuin se liima, mitä nyt pidennöksissä käytetään. Ihan jo kestävyydenkin kannalta.  

2002 vuodesta alkaen otettiin käyttöön uusi teknologia, jossa pidennykset liimataan yksitellen omaan ripsikarvaan eli classinen ripsipidennys

Venäläiset naisethan on tunnettuja kauneudenhoidostaan ja he kehittivätkin todella näyttävän ripsipidennys menetelmän Volymi Lash. 




Mikä ero sitten on classisen ja volyymin välillä? 
Classisessa pidennöksessä yksittäiseen ripseen liimata yksi ripsi kun taas volyymeissä samaan ripsikarvaan voidaan kiinnittää useampi kuitu. Ero on myös itse ripsikuiduissa. Volyymikuidut ovat todella ohuita ja pehmeitä verrattuna classisen kuituihin.  Tämän takia niitä kuituja voidaankin kiinnittää useampi samaan ripseen ja saadaan aikaiseksi ennemmän tuuheutta, pituutta ja näyttävyyttä. Volyymeillä voidaan korjata myös ripsiongelmia esim. jos sinulla on isoja koloja ripsissä, näillä saa kolot peitettyä taikka ohuet ja lyhyet ripset niin volyymien avulla saadaan sekin korjattua. 

Ripsiteknikko valitsee jokaiselle asiakkaalle henkilökohtaisesti juuri hänelle sopivan pituuden ja mallin, tietysti ottaen huomioon asiakkaan toiveet. 
 Itse olen kyllä nähnyt sellaisia pidennyksiä mitkä on todella överit, siinä on tainnut asiakas päättänyt millaiset haluaa. 



 Äidilläni esim. yksi teknikko oli liimannut ripsen luomeen kiinni ja onneks hänelle ei siitä kuitenkaan aiheutunut mitään. Vaihtoi kuitenkin paikkaa samantein. Eli aina ei se pelkkä, se että on käynyt koulutuksen riitä, vaan tekijöitä on monia. kuten kynsissäkin.

 Liian lähellä ihoa taikka ihoon liimattu kuitu saattaa aiheuttaa allergia, ihottumaa, silmien punotusta jne. Oireita saattaa aihuttaa myös ihan pelkästään liima itsessääkin. Liimojahan markkinoilla on useita erilaisia ja joillekin saattaa esim. liiman höyryistä tulla jotain oireita. 

Molemmilla tekniikoilla huoltoväli on 2-5 viikkoa. Huoltoväli riippuu asiakkaan ripsien uusiutumis nopeidesta ja siitä miten niistä ripsistä pitää huolta. 



Tästä siis lähdettiin minun ripsieni kanssa. 
Sitten vain peittojen alle makoilemaan pariksi tunniksi ja avot, minulla on silmät! :D


Parisen tuntia meni laitossa ja se mikä parasta, laiton aikana voi ottaa vaikka päikkärit. 
Kuvat Veeralta
Kuvat Veeralta

Kyllä meni taas pieni hetki totutella omaan kuvaan peilissä. :D
 Kaikista ihaninta näiden ripsien kanssa oli kun aamusti heräsit, silmät näytti kuin olisin juts meikannut. 
Olen kova silmien hieroja ja heräsinkin ekana aamuna siihen kun hieroin silmiäni ja kääk äkkiä peilin eteen katsomaan oliko enää yhtää ripsiä jäljellä mutta onneksi oli. 


Kivasti teippien alla lähtenyt meikki liikkeelle, ai kauheeta :D  Olisi ehkä tarvinnyt vilkaista peiliin ennen kuvan ottamista. Kuvan ottanut Veera
Itse tykkäsin siitä, että nämä ei olleet mitkään överit. Silmät tulevat ihan eri tavalla esiin pidennösten kanssa. Yläkuvassa on ripsiväri.
Helpottaa ja nopeuttaa aamuja huomattavasti. Näiden kanssa ei pakosti muuta silmämeikkiä tarvi edes laittaa.

Muutamia erittäin tärkeitä huomioita pidennysten kanssa on:
Liiman pitää antaa kuivua vähintään 24 tuntia laitosta mielummin 48 tuntia. 
Pidennysten kanssa ei saa käyttään mitään putsareita, mitkä sisältävät öljyjä, koska öljyt heikentävät liimaa.
Ja jos välttämättä haluat käyttää ripsiväriä, hanki sellainen mikä on tehty ihan pidennyksille. Itsellä ei kyllä ollut tarvetta ripsaria laittaa.

Veera tekee paljon muitakin hoitoja näiden ripsipidennysten lisäksi; suihkurusketukset, hampaiden valkaisut, kuumakivi hieronnat, pigmentoinnit yms.. Tästä pääset katsastamaan koko repertuaarin ja hinnastokin on esillä. Facebook- sivuille pääset tästä. Sieltä löytyy paljon lisää kuvia ja tarjouksia :) Sivuilta löytyy myös yhteystiedot.

Saman katon alla on muuten myös HiusStudio Sofia eli samalla reisulla saat itsesi kauniiksi päästä varpaisiin ;)

Iso kiitos halien kera vielä Veeralle!







10 kommenttia :

  1. Mä en osais olla, jos en voisi puhdistaa silmämeikkejä öljypohjaisella putsarilla. :D Mutta nätit ripset.

    VastaaPoista
  2. Onpa kyllä siistin räpsyttimet nyt. Kehtaa herätä aamuisin! :D Mä vielä joku päivä haluan kokeilla myös volyymiripsiä, kun nyt joulun-uudenvuoden ajan olin klassisilla ripsillä. Ne muutti ulkoista olemusta ja mielialaa niin paljon paremmaksi :) Mieki oon kova hieromaan silmiä ja kaiken lisäksi nukun mahallani..pysyivät silti pari viikkoa ihan hyvännäköisinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näillä kehtasi :D

      Sitä ei kyllä tajua kuinka paljon tollainen pieni juttu muuttaa ulkonäköä.
      Selän takia en enää voi nukkua mahallani ;(

      Poista
  3. Mää oon kans nähäny melko paljo sellasia joilla on kauheet luonnottomat barbiräpsyttimet, vaikka oonki nii nuori vielä. :D En tykkää sellasista yhtään, tulee heti sellane bimbo vaikute semmosista, mutta nuo on tosi nätit, ku ne ei oo överit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en kanssa ymmärrä sellaisia tosi övereitä ripsiä. Eri asia on tietysti silloin kun lähdetään juhlimaan mutta arkikäytössä vähän järkyt :D

      Poista
  4. vooi vitsit miten nätit ripset :) tekee ittelllekki mieli saada tollaset! Rahatilanne ei vaan ehkä oo ihan sopiva noihin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veraa osaa kyllä tehdä kauniita ripsiä.
      Ainakin facessa on aina välillä eri hoitoloiden arvontoja, missä voi voittaa pidennykset.
      Onhan näillä tietysti hintaa jonkun verran.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.