Rentouttava sunnuntai ja Pulled pork

Näin sunnuntaisin on hyvä  tehdä sellaisia ruokia minkä valmistus kestää ikuisuuden. Varsinkin myös silloin kun on kipeä niin tarvi touhuta keittiössä vaan ruoka tulee niin kuin itsestään. Meillä muhi uunissa tänään Pulled pork eli nyöhtö possu. Pari kertaa aikaisemmin olemme tätä tehneet ja nyt perkules en löytänyt sitten mistään sitä ohjetta. Pakko oli ottaa riski, googleettaa ja tehdä entten tentten menetelmällä valinta. 
Itse tykkään testailla paljon ulkomaalaisia reseptejä ja tarvittaessa hieman muokkailla niitä. Amerrikkalaisilta sivuilta olen esim. löytänyt maailman parhaan perunasalaatin ohjeen. 

Totesin tämän reseptin hyväksi, joten halusin jakaa tämän myös teille. Alkuperäinen löytyy täältä.

Mittoja olen hieman fiksaillut ja mennyt niiden kanssa sinne päin. Ja esim. jos ei tykkää chilistä niin sen voi jättää kokonaan pois samoin esim. valkosipulin. 

Lihaksi kasleria taikka possun lapaa 1,3 kg, meillä on tässä 1 kg lapaa. Liha lämpeämään huoneenlämpöön hyvissä ajoin. 



Tässä ohjeessa tehdään possun päälle kastike, joissain ohjeissa tehdään kuivamarinadi. 

1,8 dl ketsuppia
1,8 dl vettä
0,6 dl omena- tai valkoviinietikkaa tai sitruuna mehua
1 tl suolaa
1/4 tl vasta jauhettua pippuria
1 tl sinappijauhoa
1/4 tl kuminaa
1 1/2 rkl Worcestershire kastiketta
1/4 tl chilijauhetta
1 rkl ruskeaa sokeria
1,15 dl silputtua sipulia
1 murskattu valkosipuli

Ainekset kattilaan ja keitellään 20 min. Ohjeessa oli 1 tl chiliä mutta tämä mikä meillä on niin on sitten niin tujua tavaraa, ettei laitettu kun tuo pieni määrä ja silti antoi potkua ihan mukavasti. Sipulin laitoin kokonaan.





Tämän jälkeen kastike kaadetaan lihan päälle ja liha uuniin. 200 astetta ja puoli tuntia, sen jälkeen lasketaan lämpötilaa 125 asteeseen , folio päälle ja annetaan rauhassa muhia vähintään 4 tuntia.  Meillä liha oli 4 ja puoli tuntia.  Mitä kauemman liha saa uunissa olla alhaisessa lämmössä, sen parempaa tulee.



Sitten liha nöyhdetään ja me laitoimme vielä lopput BBQ- kastikkeet päälle ja alettiin syömään.


Kokeiltiin pitaleivän kanssa ensi kertaa ja maistui aikas hyvälle. Kaikki muut höysteet voi itse kukin valita halunsa ja tarpeidensa mukaan.

Jäävuorisalaattia, sipulia, paprikaa, coctail kurkkuja, majoneesia ja sinappia
Piti tehdä vielä coleslaw salaattia mutta kaali unohtu kauppaan.
 Ruisleivän kanssa vieläkin paremmalle!


Voin sanoa, että tuoksut on todella herkulliset kun tätä valmistaa eli kannattaa syödä tukeva aamupala jotta jaksaa odottaa tätä herkkua. 
Kannattaa kyllä kokeilla ja vaan possusta tykkää.

Seuraavaksi kokeillaanki sitten tehdä itse sipsejä :)

Ihanaa sunnuntai-iltaa <3




2 kommenttia :

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.