Haaveissani on ollut pitemmän aikaa testata Glamglow'n paljon kehuttuja mutanaamioita. Ja nyt kun Sokoksen joulukalenterissa oli setti, missä on kolme eri naamioita, päätinpä sitten ostaa itselleni lahjan itseltäni :)
Aikaisemmin olenkin täällä jo kertonut kuivasta ihostani ja siitä syystä ensimmäiseksi testiin pääseekin
Thirstymud Hydrating Treatment
Tehokosteuttava, korjaava ja rauhoittava naamio
Tämä on juurikin omiaan iholleni, joka janoaa kosteutta.
Naamio lupaa antaa kolmea erilaista kosteutta.
Pitkäkestoista kosteutusta, joka vangitsee kosteuden ihoon kolmen nestemäisen hapon avulla. Hapot antavat iholle myös suojaavan kerroksen.
Keskipitkän vaikuttava kosketus taas jättää ihon silkkisen pehmeäksi. Tähän taas vaikuttaa Botanimoist-yhdiste, missä on omenen sakkaridejä ja luonnollista omena- ja hydroksyylihappoa sekä hyaluronihapon natriumsuolaa. Näiden avulla ihon pitäisi raikastua. Mukana on myös mikrokokoisia savipalloja, joiden avulla ihosta tulee silkkisen pehmeä ja täyteläinen.
Kirkastava appelsiinikukan hunaja, hoitava kookospähkinän uute ja lauriinihappo, kuuna-aineita poistava inkiväärinjuuri sekä puhtaat C- ja E- vitamiinit kosteuttavat ja silottavat ihon hetkessä.
Näiden lisäksi mukana on oliivin lehtiä lisäämässä naamioin tehoa.
Naamio levitetään puhtaalle ja kuivalle iholle tasaisesti. Naamion annetaan vaikuttaa ja imeytyä ihoon 10-20 minuuttia, jonka jälkeen ylimääräinen pyyhitään pois paperilla. Lopput voidaan hieroa ihoon taikka halutessa pestä vedellä pois.
Itse hieroin loput ihoon jotta saan naamiosta kaiken irti.
Naamiota sopii hyvin käytettäväksi yön yli taikka vaikka lennolla. Silloin levitetään ohuempi kerros naamiota.
Käytetään 2-3 kertaa viikossa tai tarpeen mukaan. Naamio voidaan levittää myös kaulelle ja decolteelle. Tämä sopii kaikille ihotyypeille, kaiken ikäisille naisille ja miehille.
Luulin, että naamio näyttää ihan mudalta mutta yllätyin sen koostumuksesta. Ei tämä miltään mudalta näytä.
Annoin vaikuttaa sen parisenkymmentä minuuttia. Vaikutusajan aikana iholla tuntui viileältä aina välillä. Se sai aikaan mielikuvan, että jotain tapahtuu :)
Poistin ylimääräisen naamion iholta kasvopaperilla pyyhkien ja loput hieroin ihoon.
Wau mikä tunne. Iho tuntui pehmeältä ja näyttikin tosi hyvältä. Tämä on todella hyvä naamio ja voin kyllä suositella tätä muillekkin.
Luulin, että naamio näyttää ihan mudalta mutta yllätyin sen koostumuksesta. Ei tämä miltään mudalta näytä.
Annoin vaikuttaa sen parisenkymmentä minuuttia. Vaikutusajan aikana iholla tuntui viileältä aina välillä. Se sai aikaan mielikuvan, että jotain tapahtuu :)
Poistin ylimääräisen naamion iholta kasvopaperilla pyyhkien ja loput hieroin ihoon.
Wau mikä tunne. Iho tuntui pehmeältä ja näyttikin tosi hyvältä. Tämä on todella hyvä naamio ja voin kyllä suositella tätä muillekkin.
Vaikka aluksi hinta hieman hirvitti mutta oli kyllä sen arvoinen!
Esittelen myös setissä olevat kaksi muuta naamiota kun vaan olen kerinnyt niitä testaamaan. Odotan myös näiltä kahdelta hyviä tuloksia tämän ensimmäisen naamion johdosta.
Onko muita mutanaamioiden ystäviä?
Onko muita mutanaamioiden ystäviä?
Ehdottomasti hyvä lahja itselle. Sinistä naamiota en ole kokeillut, mutta noista kahdesta muusta pidin, varsinkin musta on suosikkini.
VastaaPoistaTämä oli kyllä hyvä lahja :)
PoistaMusta onkin seuraavana vuorossa.
Niin suloisia noi pienet purkit <3 Thirstymud on kyllä hauska, kun se ei tosiaan näytä ollenkaan mudalta. Musta maski onkin sitten enemmän mudan kaltainen :) Mulla on ollut nuo molemmat, jossain vaiheessa kun iho oli huonompi, teki mieli testata myös tuo valkoinen.
VastaaPoistaOlis ollu hyvä kyllä ottaa kuva ilmeestä kun sen kannen aukasin :D Odotin siis kyllä ihan mudan näköistä naamioo.
PoistaMä tykkään näistä kaikista kolmesta :) Olen kirjoitellut jokaisesta myös blogin puolella. Tuo valkoinen purkki on oma suosikkini ja kosteuttava naamio on myös ihan huippu! Tällä hetkellä käytössä jo toiset purkit, kun sain mieheni ostamaan tämän setin mulle joululahjaksi. Mikä oli muuten oikea ihmeiden ihme, sillä yleensä en saa IKINÄ keneltäkään lahjaksi mitään kosmetiikkaa, kun kaapit kuulemma pursuaa sitä jo "ihan tarpeeksi" :D
VastaaPoistaItse tykkään kanssa tosi paljon. Ei ole turhaan näitä kehuttu.
PoistaAi, pursuuko teilläkin :D