Paholaisen hillo ja paholaisen perunat kuuluvat kesään

Onnea on löytää mies, joka rakastaa ruokaa. Vielä onnekkaampi on, jos mies osaa tehdä ruokaa ja on myös kokeilun haluinen. Omalle kohdalle on onni osunut <3. 
Me molemmat tykätään kokeilla ja kehitellä välillä myös ihan omia reseptejä. Olemme kuitenkin sen verran lahopäitä, että välillä emme edes muista laittaa ylös hyväksi todettua reseptiä. 

Reseptejä toivottiin lisää ja tässä yksi kesälempparimme, paholaisen hillo.  
Ensi kerran kohtasin paholaisen hillon Tamperelaisessa ravintolassa, mahtoiko olla muuten Grill. No, sen jälkeen googlettelin ohjeita ja löysin yhden anna-lehden foorumilta ja päätin kokeilla. Heti ekalla kerralla löytyi tosi hyvä ja helppo resepti.
Tällä samalla ohjeella olen tehnyt paholaisenhilloa jo monet vuodet. Ilman grilliruokaa ei ole paholaisenhilloa, ei kun toistepäin :D 

Paholaisen hillo




2 prk kuorittuja tomaatteja omassa mehussaan 
400g punaisia paprikoita
4-6 punaista chiliä tai maun mukaan
8 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
1/2 dl etikkaa
1 pkt Dansukker hillo-marmeladisokeria



  • Laita tomaatit mehuineen kattilaan. Itse paloittelin niitä tomaatteja pienemmiksi mutta se ei ole pakollista. 
  • Pilko paprikat ja chilit pieniksi kuutioiksi. Chilien kanssa kannattaa käyttää kumihanskoja, ettei vahingossakaan mene koskemaan silmään. Tekee muuten sitten kipeetä. Yleensä ostan chilit irtonaisina ja laitan aina tuon kuusi kpl. Nyt ostimme kuitenki valmiina paketissa ja ne olivat todella mietoja eli olisi omaan makuun saanut olla vaikka 3 chiliä vielä lisää. 
  • Ohjeessa murskataan valkosipulit, minä leikkasin ne pieneksi silpuksi. Jos ei välitä /tykkää valkosipulista niin jättää sen pois. 
  • Sitten kun kaikki on saatu pilkottua, lisätään ne kattilaan tomaattien sekaan. Samaan syssyyn myös mausteet ja etikka. 
  • Anna seoksen kiehua hiljalleen vähintään 20 minuuttia. Tällä kertaa keittelin itse reilu puolituntia. Haluan paprikoiden olevan aikas pehmeitä mutta kuitenkin saa olla suutuntumaa.
  • Lisää kattilaan hillo-marmeladi sokeri, sekoita tasaiseksi ja anna kiehua vielä 5 minuuttia välillä sekoittaen. 
  • Kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin kannellisiin purkkeihin. Lasiset hillopurkit on loistavia. Säilytä hillo viileässä.



hillo-marmeladisokeri


Tämä on siitä loistava lisuke, että toimii melkeinpä minkä kanssa tahansa. Olen syönyt tätä  lihan, kanan, juuston, makkaran ja kasvisten kanssa. Tein myös paholaisen perunoita.



Paholaisen perunat

Paholaisen perunoihin et tarvitse muuta kuin voita, keitettyjä perunoita ja paholaisen hilloa. 

  • Kuori ja keitä perunat. Uusia perunoita en lähtisi kuorimaan. Anna perunoiden jäähtyä ennen leikkaamista lohkoiksi. 
  • Laita paistinpannuun nokare voita, perunat ja paholaisenhilloa. Hillon määrä riippuu ihan perunoiden määrästä. Tarkoitus ei ole perunoiden uida hillossa vaan kuorruttautua sillä. 


Koristeeksi voi laittaa vielä chiliä ja miksei vaikka persiljaakin.
 On muuten hyvää! 


Love






26 kommenttia :

  1. Paholaisenhillo on superherkkua. <3 Pitääpä taas keitellä. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  2. Pahoilaisenhillo on ihanaa, itse olen laiskana vain ostanut valmista. Täytyy kokeilla tätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on onneksi helppo ja nopea valmistaa. Ei muuta kun tuumasta toimeen :)

      Poista
  3. Pakko kokeilla tehdä itse, kiitos ohjeesta 😍

    VastaaPoista
  4. Mun kaveri tekee tätä myös ja maistuu niin hyvältä liharuoan kanssa, nams!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa paholaisen hyvältä! :p

    VastaaPoista
  6. Paholaisenhillo on hullun hyvää!

    VastaaPoista
  7. Pakko tehdä jussiksi tätä testattavaksi...

    VastaaPoista
  8. Olen kerran tehnyt itse paholaisenhilloa ja yllättävän hyvin onnistui :) Pitää uudemman kerran kokeilla, jos tekisi vaikka isomman satsin, että riittäisi hieman pidemmäksi aikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerralla kannattaa kyllä tehdä isompi satsi. Voi sitten huolella syödä oikein kunnolla :D

      Poista
  9. Perunaresepti kuulostaa uudelta ja mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolaa kannattaa lisätä ripauksen, varsinkin jos ei ole käyttänyt paljoa chiliä :)

      Poista
  10. Oi, kuulostaapa herkulta! Ja tälläsen peruna-addiktin on ihan pakko päästä testaamaan noita pottuja :D

    VastaaPoista
  11. No nyt löytyi ohje! Kiitos! Rakastan paholaisenhilloa minäkin!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.