Kosmetiikabloggaajien joulukalenteri on taas täällä

Huomenna alkaa joulukuu ja joulukalenteriluukkujen avaaminen. Wuhuu! Kyllä sitä on jo odotettukkin :) Ei silti kyllä uskoisi, että tänään on marraskuun viimeinen päivä kun tuonne ulos katsoo. Peukut pystyyn, että viimeistään jouluksi saataisiin lunta maahan. 

Itsellä avaamista odottaan kosmetik4less-verkkokaupasta tilaamani essencen kosmetiikkajoulukalenteri. tajusin juuri, ettei minulla ole kalentereista kuvia :(  ja raaputettava joulukalenteri arpa. Voitetttiin siitä muuten viime vuonna 50€ ja tänä vuonna ostin meille kaikille omat. 

Viime vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa kosmetiikkabloggaajien joulukalenteriin ja silloin jaettiin Fanin kanssa luukku ja samoin tehdään tänäkin vuonna. 



Tässä on listattuna kaikki osallistuja ja tänä vuonna mukaan lähtijöitä on huomattavasti enemmän kun viime vuonna. Monessa luukkussa on kaksi blogia. Jokaisesta luukusta löytyy myös linkki/linkit seuraavaan luukkuun minkä johdosta kalenteria on lukea eikä tarvitse opetella listaa ulkoa :) 

1.luukku Siamese Lipstick
2.luukku Ripsarit Poskilla
3.luukku Miss Aria ja Hetkessä
4.luukku Riikka Amalia
5.luukku Pitkät kynnet
6.luukku Levoton tyttö
7.luukku Kahvia ja kosmetiikkaa ja Deathlicous Kisses
8.luukku The Diary of a Shopaholic ja Neiti Minttukihara
9.luukku Keyword: love ja Beauty Highlights
10.luukku Dioriina ja Fani’s Nails and Life
11.luukku Kultainen Kynsilakka ja Hannamaria
12.luukku Eyeshadow and Flame ja Lazy Dynamite
13.luukku Murmis paklailee ja Ria G – Beauty Blog
14.luukku Dazzling Glow
15.luukku DIXI ja Mennen ja tullen
16.luukku Kvartsiharakka ja Blinger shimmer
17.luukku Charming Nails
18.luukku In this part of town
19.luukku Siniviuhka ja Magicbunny
20.luukku Wasting Lifestyle ja Juille’s
21.luukku Better Nail Day
22.luukku One of Beauty’s Daughters
23.luukku Elämää smykkinä
24.luukku Yllätys – se voi olla jokaisessa kalenterin blogissa erilainen


Instaan nappaan aina aamulla kuvan mitä essencen kalenterin luukuista paljastuu ja tännä blogin puolelle teen sunnuntaisin postauksen missä näkyy aina koko viikon luukut. 
Kuinka moni teistä odottaa, että pääsee avaamaan luukkuja? Millaisia joulukalentereita teillä on? 
Ihanaa maantaita <3 

p.s.Teitä ihania julkisia lukijoita bloggaaja-raadin kautta on huikeat 300 niin arvontaa pukkaa heti kun ollaan saatu tämä upea tuoksu arvonta päätökseen. 


4 kommenttia :

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.