Powerpark ja huikea Junkeri

Paluu arkeen koitti kun ei siinä lotossakaan tullut päävoittoa. Jaan lomakuvia useaan eri postaukseen kun muuten niitä tulisi aivan kauhea määrä eikä kukaan jaksaisi niitä katsella :D Viime viikolla käytiin pyörähtämässä täällä.


Aina kesäisin, kun matkaamme sukuloimaan Härmään, emme todellakaan jätä menemättä Powerparkkiin. Alahärmässä sijaitseva huvipuisto on noussut muutamassa vuodessa huikeisiin mittoihin ja tällä hetkellä alueella on vaikka mitä.
 Itse olen käynyt siellä ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten, silloin kun siellä ei ollut kun ihan muutama härveli. Kamalin niistä oli Kobra.
Vuosien saatossa härveleitä on tullut lisää ja monta kertaa kamalempiakin. 



Mukavasti kuitenkin Powerparkissa ollaan muistettu myös ne perheen pienimmätkin eli löytyy kaikille kaikkia. 







Muutamana vuotena olen itse käynyt vain siinä puisessa vuoristoradassa ja siinä onkin ollut jo ihan tarpeeksi mulle. Cia on taas mennyt rannekkeen kanssa kaikki muut paitsi lasten omat.







5D-elokuvateatterissa kannattaa mennä myös käymään. Ilman ranneketta leffan hinta on 8 € ja rannekkeella 6€. Hinta on suht suolanen 5-10 minuutin pätkästä, kokemus onkin sitten sitäkin parempi.
 Onneksi ohjelmisto oli tänä vuonna vaihtunut ja kaikki oli meille uusia. Saimme oikein yksityisnäytöksen ja valita itse minkä halusimme katsoa, koska jonoa ei tällä kertaa ollut.
Valintamme oli Catacompi ja taas kerran oli aivan mahtava. Luvassa oli pääkalloja, luurankoja ja kovaa vauhtia tunneleissa.
 Astuessasi sisään saat 3D-lasit päähän ja sitten kun leffa alkaa pyörimään, penkit heiluu kuuteen eri suuntaan, on savua,  kylmää viimaa, vettä tulee kasvoille,Siinä todellakin sen vaikutelman, että olet siinä mukana. Itse huitelin lepakoita naamani edestä :D 


Tänä vuonna Powerparkkiin on nousut uusi laita nimeltä Junkeri. Kun näin siitä ensimmäiset videot, aattelin etten tuohon tule menemään koskaan. Sitten kun näin sen omin silmin ja kuulin ne huudot, puristin päätäni, ei, ei , ei. 
Koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan, löysin itseni Junkkerin jonosta, pelko persuuksissa :D 





Vielä juuri ennen kun nousimme vaunuun, sanoin itseksi, nainen sinä olet hullut! Mihin oot menossa? Kestääkö sun pumppu?
Pyysin Anttia pitämään musta sitten kiinni jos taju lähtisi :D 





Yhteen vaunuun menee aina kerran 8, neljä eteen ja neljä taakse. Takarivi oli meidän, me Cian kanssa keskellä ja miekkoset molemmilla sivuilla turvaamassa meitä.
 Meitä käskettiin nojaamaan taaksepäin ennen lähtökiihdytystä ja voi pojat mikä kiihdytys se olikaan!!! G-voimat imasee sut penkkiin kiinni ja kasvojen kohotus oli taattu.
Penkki ihmasi itseensä ja välillä matkan aikana tuli tunne, että vaunu lähtee lentoon :D 


Puristin rystyset valkoisena kahvoista,  kun mentiin pää alaspäin tuntui siltä että sieltä tippuu.  Voin kertoa, että huutoa riitti. Huusin niin kovaa jotta melkein ääni lähti :DD Kaikki oli kuitenkin sen arvoista. Aivan kertakaikkisen huikea härveli! 
Uskomattoman mahtava!! Menkää jos vaan on mahdollista, Wau! Tämän jälkeen mikään ei tunnu enää miltään. 





Onneksi vettä ei tullut vaikka välillä tummat pilvet uhkaavasti tulivat aikas likelle. Päivä on aivan loistava ja nuori pari sai käytyä kaikissa niissä hurjissa laitteissa. 
Junker ensi vuonna tavataan taas! 

Onko tullut kiuputtua Powerparkin härveleissä? 


19 kommenttia :

  1. Kerran on käyty äidin kanssa, isä jaa aina koiranvahdiksi :D
    Miun pää ei enää kestä laitteita, joten käytiin kummitusjunassa (missä piti ampua niitä kummituksia) ja puisessa vuoristoradassa, äiti kävi kahdesti :D Ja sitten jossain toisessakin joka kulkee rataa pitkin ja pyöriköhän se siinä välillä.. Huvipuistossa käynnin jälkeen on aina ihan mustelmilla, kun paiskautuu laitteissa puolelta toiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se puinenkin vuoristorata on mun lemppari kanssa. Muissa en oo käynykkään moneen vuoteen. Junker on kyllä huippu!

      Poista
  2. En ole käynytvkertaakaan Powerparkissa.
    Huikeita laitteita ja rakennuksia siellä näyttää olevan.

    VastaaPoista
  3. Näyttää mahtavalta paikalta. Pitää joskus käväistä.

    VastaaPoista
  4. Hienot on kuvat! Millä kameralla muuten kuvaat? Ajelimme tuosta kesällä ohi ja piti kyllä käydä katsastamassa ko. paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Nämä kuvat on otettu Olympus PEN E-PL 6. Itsellä kamera ollut pari kolme kuukautta vasta ja oikein en saa siitä vielä kaikkia irti kun en osaa käyttää kunnolla :D Pienen kokonsa ansiosta on kätsy kantaa mukana. Toisena on Canon 600D.
      Kannattaa kyllä mennä käymään.

      Poista
  5. Joku päivä minäki käyn tuolla... :D

    VastaaPoista
  6. Onpa onnistuneita kuvia! :) Powerpark on tuttu paikka, Pohjanmaalta kun olen kotoisin ja itse asiassa aika lähistöltä :) Tosin viime visiitistä Powerparkiin on ehtinyt kulua muutama vuosi. Ensi kesäksi täytyy kyllä suunnitella roadtrip ja ajella tuota kautta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain :) No ilmankon meillä heti synkkäs yhteen <3

      Jos osutaan samaan aikaan sinne niin treffataan :)

      Poista
  7. Ikinä en ole käynyt, mutta haluaisin, sillä vaikuttaa aivan mahtavalta paikalta. ! Upeita kuvia Marina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesee Särkänniemen ja Lintsin mennen tullen. Voi kiitos Tiia <3

      Poista
  8. On se niin väärin, että sitä lottovoittoa ei tullut! Buuh, ne menee aina vääriin osoitteisiin. ;)

    Kuulostaa ihan mahtavalta laitteelta, mä tykkään, mitä hurjempi sen parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne menee vaikka kuinka yrität :D

      Toi Junker on just sitte sun laite!

      Poista
  9. Powerpark on ollu mielessä, eikä oo koskaan tullut siellä käytyä ja nää sun kuvat antaa kyllä paikasta yhä vain houkuttelevamman kuvan! Kyllä tuolla pitäisi ehdottomasti käydä, ehkä uskaltautuisin tuohon Junkeriin, vaikka nuoruuden suurempi hurjapää minussa on mennyt menojaan ja jättänyt enää "nössykän" jäljelle... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten oon kuvissa onnistunut! Kiitos paljon! <3

      Todellakin kannattaa mennä. En minäkään enää uskalla muihin mennä, riittää kun katselin Cian menoa 100km tunnissa ympyrää :D Onneksi uskalsin mennä tuohon Junkeriin. Sen jälkeen on aika voittaja fiilis :D


      Poista
  10. Onko junker semmonen että kun siihen aikoo mennä niin jännittää mut sit ku siinä on käyny niin se ei olekkaan niin hurja

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.