Kuukausi on taas vierähtänyt ja olisi aika taas haastekynsien. Tämän kertaiset kynnet on tehty dotting toolilla, pilkkutustikulla, dottarilla, millä nyt itse kukin haluaa tätä kutsua.
Hätä ei ole tämän näköinen jos et tälläisiä omista ja haluat tehdä pilkkuja. Voit käyttää hammastikkuja, nuppineuloja oikeastaan ihan mitä vain millä tulee pyöreä jälki.
Kuva on lainattu netistä. Itselläni on samanlaiset käytössä |
Heidi sai päätäntä vallan väreistä ja siitä kuinka moneen kynteen näitä palloroita tehdään.
Päävärit oli musta ja valkoinen ja sitten sai olla yksi tehoste väri aksenttikynnessä. Kaikissa kynsissä piti kuitenkin olla palleroita ennenmän tai vähemmän.
Onneksi tein lakkauksen ennen kun tämä mun kyynärpää alkoi reistaamaan, eihän tästä ois tullu yhtään mitään.
Lakkoina mulla näissä oli China Glazen kova kolmikko.
Jokseenkin jäin miettimään oliko aksenttikynnessä kuitenkaan riittävästi, olisiko sittenkin pitänyt tehdä joku muu kuvio. No, turha sitä on enää miettiä vaan mennään ihastelemaan Heidin palleroita tästä.
Lääkärissä käyty ja yhtä tietämättömänä olen kun eilenkin. Lääkkeet sain ja fysioterapeutille maanantaina. Nyt annetaan käden levätä ja siis pitäisi antaa mutta ei sitä aina muista kun vasta silloin kipu iskee.
Vink vink, tänään kello 16.00 Helsingin ja Tampereen Sokosilla avataan Urban Decayn myyntipisteet. Verkkokauppa aukeaa 20.8
Ihanaa keskiviikkoa <3
Vink vink, tänään kello 16.00 Helsingin ja Tampereen Sokosilla avataan Urban Decayn myyntipisteet. Verkkokauppa aukeaa 20.8
Ihanaa keskiviikkoa <3

Huuupsista. Melkein muistin ite asettamat "säännöt" näissä kynsissä. Mun piristeväri vähän tais karata käsistä.. :'D Mutta kummatki välinnut pinkin! Ja näyttää tosi hyvältä pitkillä kynsillä että juuressa ja kärjessä on kahdet erikokoiset pilkut :)
VastaaPoistaNo, sattuuhan sitä :DD
PoistaKiitos vain, silti mietin jäikö pilkutus liian vähäiseksi.
Voi kun niistä tuli kauniit ♡
VastaaPoistaKiitos paljon Outi <3
PoistaIhanat! Toivottavasti käsi paranee pian..
VastaaPoistaKiitos rose86 <3 Toivotaan...
PoistaMuuten tollainen vääntävä käden kuvausasento on takuulla ihan kärsimystä siihen kyynerpäähän. :( Toivottavasti se paranisi pian. Ihanat kynnet!
VastaaPoistaKiitos Jonna <3
PoistaOnneks toi on eri käsi ja nyt ei tarvi paljon kuvia otella ite :( Toivotaan joo, on aika turhauttavaa tällänen.
Oi kun nämä on kivat! Työkaverilla on tenniskyynärpää ja oli 2-3 viikkoa pois töistä. Lepoa se vaati ja tulehduskipulääkkeet. Tsemppiä sen kanssa!
VastaaPoistaKiittis molemista! :) Tenniskyynerpää tämä ei ole ja nyt onneks on alkanu jo hieman helpottamaan.
PoistaOi, ku upeat! Ja niin tyylikkäät.
VastaaPoistaSinä Katarooma <3 :)
PoistaÄh, en kestä kuinka joku osaa =D Mun mielestäni on just hyvät noin! Multa löytyy just samat, kuvan työvälineet, mutta enpä ole niihin koskaan edes koskenut ;)
VastaaPoistaNyt kuules sun tarvii ilman muuta kokeilla kun välineetkin löytyy! Kiitos paljon PauMau <3
PoistaKylläpäs tuli kauniit:) Hienot kynnet ja kyllä noilla kelpaa!
VastaaPoistaOi, kiitos sinulle Mysterious M <3
PoistaKivat
VastaaPoistaKiitti eekku :)
PoistaOih että miten tyylikäs lakkaus! Mun mielestä tuo aksenttikynsi on erittäin nätti juuri näin <3
VastaaPoistaTsemppiä toipumiseen, toivottavasti kyynerpää paranisi pian... Kummallista kun eivät keksineet sille syytä :/
Nena Sofia, kiitos paljon <3
PoistaSitä minäkin ihmettelin mutta jos toi fyssari on maanantaina sitten viisaampi.
Oikein nätit kynnet oot tehnyt. :) <3
VastaaPoistaFani <3
PoistaJestas en mä taaskaan ymmärrä miten taioit noin hienot kynnet! En mä vaan osaa muuta kuin peruslakkaukset ja nekin menee hetkessä rullalle. Pikaisia paranemisia ihanuus <3
VastaaPoistaJestas ihanuus sun kanssas <3 :D Ootas vaan kun pääsen teille niin pidetään pieni lakkauskurssi :)
Poista