Opin Nail Envy, kuivien kynsien pelastaja

Pitempään bogia lukeneet ovat tietosia että rakastan pitkiä kynsiä. Valittettavasti niitä ei oo näkyny piiiitkään aikaan kuvissa. Kaikki on johtunut siitä, että kynnet ovat vaan napsuneet poikki. Vaikka kuinka rasvaankin monta kertaa päivässä  jä käytän myös kynsinauhaöljyä, niin nekään ei vaan ole kertakaikkiaan auttaneet napsumiseen. Niistä on ollut kyllä hyötyä muuten käsien hoidossa.

Vähänkin kun olen saanut hieman pituuttaa lisää kynsiin niin naps naps ja taas olen joutunut lyhentämään kaikki.
Kynnenkovettajat olen saanut unohtaa kokonaan koska omat kynteni ovat jo valmiiksi kovat ja jos laittasin vielä kovettajaa niin napsuisi kahta kauheemmin poikki.

Mutta nyt kaikki on toisin, toivottavasti, ainakin toivon niin. Kynnet ainakin tuntuvat erilaisilta ihan jo niiden pintaa tunnusteltaessa. Avun tähän olen saanut tästä.


Opin Nail Envy- kynnenvahvistaja. Nail Envy taitaa olla monelle lakkaajalle tuttu nimi. Nail Envy- vahvistajia on 6 erilaista.
 Ja sitten vielä on olemassa Start to Finish tuote, jossa yhdistyy vahvistaja, alus- ja päällyslakka. Tämä ei sisällä formaldehydiä kun taas muissa sitä on 0,005%.

Vahvistajat sisältävät vehnäproteiinia, kalsiumia ja antioksidantteja, jotka tekevät kynsistä kestävämmät.


Omani on Dry & Brittle. Tämä on tarkoitettu kuiville ja hauraille kynsille. Tämä sisältää kosteutta ja joustavuutta ylläpitäviä E- ja C-vitamiineja.

Kaikkia Nail Envyn tuotteita käytetään kuuriluonteisesti muutaman viikon ajan.
Ensimmäisenä päivänä laitettaan kaksikerrosta ja tämän jälkeen joka toinen päivä viikon ajan. Lakat poistettaan ja hoito toistetaan 3-6 ajan taikka kunnes tuloksia alkaa näkyä. Riippuu tietysti paljon siitä missä kunnossa kynnet ovat kuurin alkaessa. Poistaessa olisi tietysti suotavaa käyttää aina saman sarjan tuotteita, koska ne kompensoivat toisiaan.

Minä en mennyt ihan ohjeiden mukaan, en vaan kyennyt pomppia nakuna päivää kahta pidempää :D

 Itse olen lakannut tämän päälle ihan normaalisti. Unohtamatta aluslakkaa, koska tämä ei sitä korvaa.  Lakkauksista jouhtuen en ole voinut kerrostaa tätä hoitotuotetta niin kuin ohjeissa on kerrottu. Olen aina uusien lakkojen alle laittanut kerroksen tätä ja muutaman poisto kerran jälkeen laittanut sen kaksi kerrosta ja sitten taas jatkanut sillä yhdellä kerroksen värilakan alla.

Harmittaa niin, olin ottanut kuvat ennen kuurin alkamista, mutta olen vahingossa hävittänyt ne. Samalla meni muutama muukin kuva. Tiedän, että ne saisi kyllä kaivettua esille, mutta laiskottaa nyt vaan niin pirusti etten siihen hommaan lähtenyt.

Oli todella mukava huomata, kuinka kynnet alkoivat voimaan paremmin eikä ole ainakaan vielä napsuneet poikki. koputtaa puuta Vaikka mun kynnet ovat itsestään kovat niin tämän kanssa se kovuus ei hävinnyt vaan kynsistä tuli myös hieman joustavammat ja sehän johtuu juurikin siitä, että ne saivat sitä paljon kaipaamaa kosteutta.  Vaikka en olekaan käyttänyt tuotetta ihan juuri ohjeiden mukaan vaan soveltaen niin toimii.
Ilman muuta kuitenkin suosittelen käyttämään tuotetta aina ohjeiden mukaan jotta saadaan aikaan hyvä ja oikeanlainen lopputulos.

Kauneudenkauppassa  tämän hinta on 29,20 €.

Jos haluatte kuulla jostain muustakin Nail Envyn tuotteesta niin laittakaa viestiä :)

Tuulista keskiviikoa teille kaikille ihanalle ihmisille <3


Tuote saatu Kauneudenkauppa.fi testiin



6 kommenttia :

  1. Mä käytin syksyllä jonkin aikaa sitä perus Nail Envyä, mutta sen kanssa ongelma oli, että kynnet tulivat liian koviksi ja sai pelätä katkeamista. Tämä kuulostaa paljon paremmalta, koska sisältää aineita, jotka pitää kynnet joustavina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sun omat kynnet on kuitenkin suht vahvat niin ilman muuta sitten tämä kun se Orginal Nail Envy. Orginal kovettaa liikaa jos on valmiiksi vahvat kynnet ja juuri siitä syystä menevät poikki.

      Poista
  2. Mulla on Sensitive & Peeling -versiota ja käytin just pullon loppuun Nail Tek IV:tä. Ainakaan aluslakan tapaan käytettynä kumpikaan ei ole auttanut. Ehkä pitäis kokeilla noiden ohjeiden mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla ohjeiden mukaan ja juurikin kuuriluonteisesti.
      Ja jos käytät samalla kynsilakkaa niin muista aluslakka :)

      Poista
  3. Tätä pitäisi kyllä testata, vaikka kynnet juuri nyt onkin ihan mainiossa kunnossa itsellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita itselles muistiin tämä jos vaikka joskus tarvit :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.