Loistava aurinkosuoja kasvoille ja Cura Oil monitoimiöljy iholle ja hiuksille

Kaupallinen yhteistyö Evendo Cosmeticks kanssa

Kesällä yksi tärkeimmistä ihonhoito tuotteista on aurinkosuojat. Omalla kohdalla on myös muutamia kriteereitä tuotteille, kuten varmaan meillä kaikilla on. 


 Haluan suojakertoimien olevan isot, eli vähintään se 30 mutta koostumus pitää olla myös kevyttä, nopeasti imeytyvää ja se pitää sopia myös meikin alle.  En ole vieläkään oppinut heräämään tarpeeksi aikaisin, joten yhtään ylimääräistä aikaa ei ole aamuisin hukattavana. Mitä nopeammin tuote imeytyy ihoon, sen parempi. 

Luulin, että tälläisillä kriteereillä olevien aurinkosuojavoiteiden löytäminen on ehkä mahdotonta, väärässä olin. Yleensähän se on niin, että jos on isot suojakertoimet niin silloin myös se koostumus on paksumpaa ja pahimmassa tapauksessa jättää ihon valkoiseksi. 



Bruno Vassari LabDivision City and Beach




Omalla kohdalla sarja on ihan uusi, joten mielenkiinnolla lähdin tuotetta testaamaan. Bruno Vassari on espanjalainen hoitolasarja, joka pitää sisällään tuotteita kasvoille ja vartalolle. Eli tuotteita on saatavissa vain hoitolosta.
 Sarja ei ole kuitenkaan uusi markkinoilla vaan tuotteet ovat 30 vuoden kehityksen tuloksia. Suomessa Bruno Vassarin tuotteita on ollut markkinoilla parin vuoden ajan. 
Bruno Vassarista löytyy hoitolatuotteet ja asiakkaille kotona käytettävät tuotteet. 

Sarjan uusin tuote on juurikin tämä City and Beach aurinkosuojavoide, joka on tarkoitettu kasvoille. Samalla kun voide suojaa auringolta, se myös hoitaa ja kosteuttaa ihoa, mukana on e-vitamiinia. 




Se mikä yllätti minut täysin oli tämän koostumus. Tämä tuntuu ihanan kevyeltä emulsiolta, imeytyy iholle todella nopeaan ja tekee pinnasta mattaisen. Kapseloitujen aurinkosuoja-raaka-aineiden ansiosta koostumus on näin ihana. Suojakerroinhan on tässä 40. 

Mikä parasta, tämä toimii meikin alla todella hyvin.  Ei lähde meikkivoide taikka bb-voide rullaamaan vaan levittyy tasaisesti iholle. 






Suositushinta 44 € / 50ml


Tämä on loistotuote niille, ketä haluaa käyttää ihanan kevyttä, hoitavaa ja  isolla suojakertoimella olevaa aurinkosuojaa.
Pakko myöntää, tämä on kyllä paras tähän mennessä kokeilemani aurinkosuoja kasvoille. 


Infinatura Cura Oil






Englantilainen Cura Oil on uusi tuote Suomen markkinoilla. Öljyt ovat suuressa suosiossa ihonhoidossa ja loistavaa saada uusia brändejä tänne pohjolaankin. 

 Itseltä löytyy hiusöljyä, kasvoille oma öljy, vartalolle omaansa samoin kynsille ja kynsinauhoille omansa eli on jos jonkin moista pulloa. Muutenkin niitä purnukoita on aikas lailla, olikin kiva saada testiin öljy mikä sopii moniin eri tarkoituksiin. 

Mikä tekee sitten Cura Oil öljystä niin hyvän ja loistavan? 

Cura Oil on kahdeksan eri luonnonöljyn yhdistelmä. Tarvittavat raaka-aineet kerätään käsin ja kylmäpuristettaan mikä takaa öljylle parhaan mahdollisen laadun. 

-Arganöljy on monelle meistä varmaan tuttu ja sehän elvyttää ihoa ja hiuksia
-Auringonkukka auttaa ylläpitämään ihon kosteustasapainoa
-Crambe abyssinien ( öljymerikaali ) puolestaan ravitsee ja kosteuttaa ihoa
-E-vitamiini auttaa taistelemaan vapaita radikaaleja vastaan
-Punainen mandariini taas vaikuttaa raskausarpiin 
-Bergamot rauhoittaa ihoärsytyksiä ja hoitaa kynsiä
-Geranium ( pelargonia ) edistää verenkiertoa ja vähentää ikääntymisen merkkejä.
-Camellia on korkealuokkainen antioksidantti, joka auttaa vähentämään ikääntymisen merkkejä. Juonteisiin, ryppyihin, raskausarpiin ja rauhoittaamaan ärsyyntynyttä ihoa. 

Camelia öljyä on vuosisatoja käytetty Japanissa ja muuallakin Aasiassa. Geishat käyttivät camelliaa ihon ja hiusten hoidossa kun taas samurait puolestaan öljysivät miekkansa tällä ruostumisen estämiseksi. 


kuivaöljy
Pullon tumman violetti väri on valittu öljyn säilyvyyden vuoksi. 


Öljyn käyttötapoja


Cura Oil on öljy mikä sopii päästä varpaisiin kirjaimellisesti. 
Suihkussa käydessä olen tipauttanut shampoon joukkoon tipan öljyä ja eipä ole tarvinnut laittaa hoitoainetta sen jälkeen.
Jos hiuksesi ovat huonokuntoiset, pese hiukset shampoolla, laita hoitoaineen joukkoon tippa öljyä ja anna vaikuttaa 5-10 min. 
Öljystä voi tehdä myös yönaamion kuiville / värjätyille hiuksille. Levitä kuiviin hiuksiin 3-4 tippaa ( mun hiiren häntään riitti kaksi ) hiusten pituuksiin ja latvoihin. Aamulla sitten tietysti pitää muistaa pestä ne hiukset. 

Öljyllä voi myös suojata hiukset suola- tai kloorivedeltä. Ennen uimaan menemistä levitä muutama tippa pyyhekuiviin hiuksiin. 

Jotkut teistä kaipaili vinkkejä kynsien kasvatukseen niin tämän luvataan auttavan myös siihen. 
1 tippa öljyä kaksi/ kolme kertaa viikossa hierotaan kynsille. Kosteuttaa ja ehkäisee liuskottumista. Kynsiin en tarvitse pituutta ja olenkin käyttänyt vain kynsinauhoille.  

Jos hyttysten pureman vaivaa niin tämä öljy toimii puremien kutinaan. Testattu meinaan on useampaankin otteeseen, itselle puremista tulee aina isot, punaiset ja todella kutisevat paukamat. Kutinan lisäksi punoitus rauhoittuu. 
Sopii myös sheivauksen jälkeen käytettäväksi rauhoittamaan ihoa, toimii siihenkin :)  

Cura Oil auttaa ehkäisemään ikääntymisen merkkejä myös ja siitä syystäkin pääsääntöisesti  käytänkin tätä kasvoilla pelkästään  Tätä voi myös sekoittaa lempivoiteen sekaan tai vaikka naamion sekaan. Eilen illalla laitoin tämän öljyn alle ja siihen vielä yövoide päälle. Aamulla iho tuntui ja näytti todella hyvälle. 

Tämän luvataan muuten auttavan myös maksaläiskiin ja muihin ihon pigmenttihäiriöihin. Ilmankos minulle ei ole tullut tänä kesänä lainkaan niitä maksaläiskiä kasvoille. Vähänkö oon tyytyväinen! 

Cura Oilia suositellaan myös akne iholle sekä psoriasiksen hoitoon. 
Loistava tuote esim. kuiville kyynärpäille, hiero öljyä kuivaan kohtaan kaksi kertaa viikossa. 

Jos nyt joku on polttamaan itsessä auringossa, tämä auttaa rauhoittamaan palanutta ihoa. Toivottavasti ei kukaan kuitenkaan ole, vaan muistaa käyttää suojavoiteita ja lisätä niitä päivän mittaan. 

Käyttötapoja on monta eli Cura Oil on kertakaikkisesti monitoimiöljy. Yllä on listattu vain pieni osa niistä :) 

Öljyä otetaan aina ensin kämmenelle muutama tippa, riippuen siitä mihin käytetään. Kannattaa muistaa, että less is more tämän kanssa. Öljyä lämmitetään käsien välissä hieromalla käsiä yhteen ja sen jälkeen levitetään iholle tai hiuksiin. Rikkinäiselle iholle tätä ei saa laittaa, se kannattaa muistaa. 


cura oil


Suositushinta 100 ml / 45 € ja 10 ml / 12,90 €
Cura Oil on myynnissä kauneushoitoloissa ja parturi-kampaamoissa.


Oli todella mahtavaa päästä testaamaan näitä molempia tuotteita ja molemmat tulevat omalla kohdalla käyttöön jatkossakin. 

Käytättekö öljyjä ihon- tai hiustenhoidossa? 


Love



6 kommenttia :

  1. Oi minä rakastan öljyjä ja tuohan kuulostaa ihan huikealta. Käytän muuten öljyjä sekä että, hiuksissa ja vartalolla, mutta jos tämä auttaa vielä liuskottuvile kynsille, on tämä tuote pakko hankkia :D
    Ihanaa sunnutai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Curt Oil on kyllä niin monitoimiöljy, kun vain voi :) Itse yllätyin siitä, että auttaa noihin maksaläiskiin.

      Poista
  2. Kauniita pulloja! On kyllä tärkeää, että kasvoille tarkoitettu aurinkovoide suojaa, mutta on iholla kevyt. Omat lempparit Lierac tai Sensai, Sensaita en omista, mutta olen testannut.

    Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sensaista olen minäkin vain lukenut, en edes testannut.

      Kivaa viikkoa <3

      Poista
  3. Öljyt ovat aivan parhaita! Mulla on käytössä noin 6 pulloa öljyä. Toki osa on saatu blogin kautta, joten en muuten avaisi kaikkia kerralla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mä en ole muuten edes laskenut omia öljypulloja :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.