Kuinka moni meistä muistaa hoitaa myös jalkojen ihoa? Jalkojen hoito on yhtä tärkeää kuin esim. käsien hoito vaikka jalat eivät olekaan koko ajan esillä. Varsinkin Suomessa jalat on suurimmaksi osaksi ovat sukkien alla piilossa.
Omassa työssäni olen jalkojen päällä koko päivän ja jalat ovat kovalla rasituksella.
Yksi helppo ja erittäin tehokas kotona tehtävä hoito jaloille on kuorintasukat. Vanhat lukijat varmaan muistavat nämä kaksi aikaisempaa testikokemusta HolikaHolika ja Salvequick. Nyt olen saanut käsiini kolmannet sukat nimeltä mineas
Varoitus: alempana on kuva paljaista jaloista missä näkyy nahan lähtöä.
Toiminta periaate on sama kun muillakin sukilla. Sukat laitetaan puhtaisiin, kuiviin jalkoihin ja annetaan vaikuttaa 90 minuuttia. Tämä jälkeen jalat huudellaan, kuivataan ja sitten vain odotellaan ihon kuorimista. Sukat sopivat 43 kokoisillekkin jaloille. Jos iho on rikki tai ärtynyt sukkia ei saa käyttää. Diabeetikoiden ja psoriasta sairastavien kannattaa varmistaa käyttö ensin lääkäriltä.
Sukat kiinnitettiin tosi pienellä teipillä, siitä miinus. Tuoksu oli myös todella voimakas, voimakkain kolmesta ja tuoksu jäi vielä iholle pesun jälkeen. Sukat kannattaa laittaa näiden päälle tukemaan kiinnitystä. Villasukat ovat loistavat <3
Perjantaina laitoin sukat jalkaan niin maanantaina näkyi jo ensimmäiset ihokrettuset. Nämä ovat kolmesta testaamastani sukkaparista tehokkaimmat. Tällä kertaa jouduin myös rasvaamaan jalkojen ihoa, koko kuorimisprosessin ajan, kahden muun kanssa ei ole sitä tarvinnut tehdä.
Puolitoista viikkoa yhteensä meni ihon kuoriutumisessa ja lopputuloksena oli ihanan pehmeät jalat. Isommat kovettumat eivät lähteneet mutta pienentyivät kylläkin. Ensimmäisenä kuoriutui jalkapohjat ja lopuksi jalkapöydät.
Jos joku yhdistäisi näiden kolmen sukkaparien parhaat puolet yksiin niin sukat olisivat täydelliset.!
uuh tehokasta on, mutta koska olen jalkakammoinen/varvaskammoinen, niin hui. En ole kuorintasukkia kokeillut, omistan jotkut, mutta jaloille tulee ahtaanpaikankammo sukissa. Mutta kyllä noilla saa megatehokkaasti vauvan ihon pehmoiset kantapäät, wau. :)
VastaaPoistaLopputulos on kyllä pehmoinen :)
PoistaHolika Holikan sukkia on useampaankin kertaan tullut käytettyä ja niistä tykkään kyllä kovasti. :)
VastaaPoistaNämä sukat on kyllä kätevät!
PoistaOlen kokeillut. Muistan kuinka ensimmäistä kertaa olin ihan ihmeissäni, että nämä toimivat.
VastaaPoistaMuistan itsekkin sen ekan kerran :D
PoistaKauan näiden piti antaa vaikuttaa?
VastaaPoistaPiti oikein tarkistaa enkö ollut laittanut aikaa mutta olin :) eli 90 minuuttia.
PoistaMinä testasin jotain sukkia, eikä mitään tapahtunut, olin todella pettynyt, koska odotin tällaista lopputulosta, minkä sinä nyt sait.
VastaaPoistaMahtavasti näyttää nämä ainakin toimivan, pitää testata itsekin.
Ihanaa viikonloppua!
Höh, muistatko mitkä sukat ne oli?
PoistaIhanaa sunnuntai-iltaa <3
Mua kiinnostaisi kokeilla, mutta sitten tuo pitkä kuoriutumisaika vähän mietityttää. Jaksaisinko keräillä repaleita niin kauaa :)
VastaaPoistaSukkat jalassa kannattaa nukkua :D
PoistaMä en vaan uskalla vieläkään kokeilla, luulen, että menisi hermo tohon kuoriutumisvaiheeseen, kun se kestää niin kauan. :D
VastaaPoista:D
Poista