Mystinen ripsiväri

Kuinka moni voi sanoa, ettei ole missään huomannut mainosta, postausta tai juttua Lumenen True Mystic Volume ripsiväristä? Viimeistään nyt olet, koska olihan munkin pakko testata tämä paljon hehkutusta saanut uutuus. Monista kehuista johtuen odotukset olivat todella korkealla tämä suhteen. 



Tammikuussa myyntiin tullut Lumenen uutusripsari on saanut inspiraationsa pohjolan kaamoksesta ja tummista öistä.
Kaamoksessa on jotain ihanan mystistä ja mielenkiitoista, itseä kiinnostaisi myös lähteä joskus lappiin kokemaan se itse vielä joskus. Muutenkin olisi kiva lähteä lappiin kuvausretkelle, joku kerta :) 

Itse yleensä käytän vain pidentäviä ripsivärejä ja ne missä lukee volyymi jää hyllyyn. Tämä johtuu ihan vain siitä kun joskus nuorempana ostin innoissani volyymiripsarin, jotta saisin juurikin yhtä tuuheat ja kauniit ripset kun mainoksessakin oli ollut. Enhän minä silloin tajunnut, että niissä mainoksissa käytettään tekoripsiä.  Onnesta kankeana sitten aloin ripsiväriä levittämään ripselle ja voi kauheus mikä lopputulos. Ripset oli yhdessä klimpissä ja ne ripset jotka olivat selvinneet klimppiintymiseltä, olivat ihan paakkuset. En ihan saanut samanlaisia kauniita ja tuuheita ripisä kuin sillä mallilla siinä mainoksessa.  Eli voitte kuvitella minkä takia vieläkin saan kylmiä väreitä volyymiripsareista. :D



Ripsivärin massa on voidemainen, omaan makuun ehkä inana liian voidemainen mutta kuitenkin tarpeeksi ohut eli tätä voi helposti kerrostaa ilman, että ripset olisi täynnä  niitä inhottavia paakkuja. 
Harjaan ollaan myös panostettu eli kyseessä ei ole ihan vain perus harja vaan tähden muotoinen Mystic Wand. Harja tuuheuttaa ja nostaa ripsiä ylöspäin samalla kun levittää oikein määrään väriä ripsille. Harjassa on lyhyitä ja pitkiä harjaksia. 


Lopputulos on todella hyvä. Ripset eivät ole paakkuiset ja klimpeissä ja saivat myös sitä kaivattua pituutta.
  Wau huuhdahduksia ei suusta tullut mutta loistavan arvosanan tämä saa kyllä. 
Kuvassa oleville ripsielle en ole tehnyt mitään. En edes taivuttanut vaan antanut True Mystic Volumen näyttää.



Tätä on saatavana kahta väriä. Mystic Black ja Mystic Brown. Mustasta on saatu Polar Night-pigmenttien avulla vieläkin mustempi musta. 

Suositushinta 19,90€

Kuinka moni on kerinnyt testamaan tätä jo?

Torstai on toivoa täynnä :)

Love



Ripsiväri saatu testiin

6 kommenttia :

  1. Tätä mä haluisin testata!
    Kivaa torstaita!

    VastaaPoista
  2. En ole tastannut, mutta juurikin blogeista lukenut paljon hyvää ei kokeiluun menee.

    VastaaPoista
  3. Lumenen maskarat olivat pitkään niin huonoja, etten ollut vuosiin ostanut niitä, mutta onneksi tämä näytti että Lumene osaa nykyään tehdä myös hyviä ripsivärejä :)

    VastaaPoista
  4. No tää kyllä kuulosta niin lupaavalta! Mä kyllä testaan heti kun raaskin tän ostaa, kun nyt olisi 10+ muutakin asiaa ostoslistalla :D

    VastaaPoista
  5. Onhan se pakko nyt tämän jälkeen testata <3!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.