Haaste: joulukynnet

Taas on kuukausi vierähtänyt viime haasteesta eli tänään olisi sitten tämän vuoden viimeinen kynsihaaste. 
 Haasteen aiheena on mitkäs muut kuin joulukynnet :) Ollaan jo muutenkin näin lähellä joulua. Mitään muita sääntöjä meillä ei sitten ollutkaan vaan molemmat saivat tehdän ihan oman makunsa mukaiset kynnet. Itse innostuin niistä Kosmebloggaajien joulukalenteriin tekemistä jouulaulukynsistä niin ajattelin tehdä kynnet tähänkin haasteeseen laulusta inspiroituneena. Joululauluksi valitsin oman lempi joululauluni.

   



Niin kauan kuin muistan tämä sama kappale on ollut lempparini. Ihmettelin, että miten näin surullinen kappale kolahtaa minuun niinkin lujaa mutta sekin selvisi lopulta. Minulla olisi reilun vuoden minua nuorempi pikkuveli, jollei äitini olisi terveydellisistä syistä tekemään aborttia. Tuon kuultuani en enää ihmetellyt asiaa. 

Mutta siirrytääs nyt itse kynsiin :) 


Vihreä ihanuus on Zoayn upea mattapintainen Veruschka. Lakkaa on kaksi kerrosta 



Milveistä löytyi juurikin oikeat siirtokuvat näihin kynsiin. Vaikka lintu ei olekaan tuossa kuvassa varpunen niin ajaa kuitenkin asiansa.  Etusormen siirtokuva on toisesta kuva-arkista.
 Ensimmäisestä kerrasta lähtien olen tykästynyt näihin siirtokuviin. Ovat todella helpot ja nopeat käyttää ja lopputulos on todella upea. 


Näiden kuvien alla on kerros essencen  wild white ways valkoista lakkaa. 







Koikeilin vielä laittaa hieman "lunta" kynsille pienen pieniä valkoisilla palleroisilla. Kiinnitin ne top coatilla.




Itse tykkäsin näistä kynsistä, pienellä vaivalla näyttävät kynnet nimeltä Varpunen jouluaamuna <3

Kiitos teille kaikille kun olette seuranneet ja kommentoineet näitä meidän haastekynsiä <3 Tätä on ollut todella kiva tehdä vaikka välillä onkin mennyt aikas tiukille kynsien kanssa :D 
Näillä näkymin ensi vuonna jatketaan haasteen parissa ja toivottavasti seuraatte haastetta myös ensi vuonna 19.1.2016  :) 

Nyt sitten vielä kaikki kurkkaamaan millaiset kynnet Heidi on itselleen tehnyt ja ne näet tästä

Huomenna onkin sitten luvassa taas kurkistus essencen joulukalenterin luukkuihin ja lukija-arvontaakin tiedossa :) 

Aivan mahtavaa lauantaipäivää ihanat! 


20 kommenttia :

  1. Vesa-Matti Loirin joululaulut ovat minunkin suosikkejani. Varpunen on tosi surullinen. Nämä kynnet kuvastavat ihanasti laulua ja onnistuit haasteessa ihan täydellisesti :)

    VastaaPoista
  2. Veruschka on kaunis! Miten en muistanutkaan sen olemassaoloa ennen kuin nyt tästä postauksesta.

    VastaaPoista
  3. Niin jouluiset kynnet kuin olla ja voi ♥ Tuo Zoya on kyllä täydellisen joulunvihreä! :)
    Loirin joululaulut on yksiä hienoimmin tulkittuja. <3

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniit ja ihanat kuvat valitsit kynsiin.

    VastaaPoista
  5. Mä en kestä! Ihanat ja ei vaan mahdu kaaliin miten tuollaisia syntyy edes. Ihanat ne on, etenkin tuo joulupallo on jotenkin niin niin magee. <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  6. Ihanat joulukynnet! Varsinkin tuo etusormen kynsi on ihan huippu! <3

    VastaaPoista
  7. Oih miten kauniit, tulee kyllä tosiaan laulu mieleen nuista kynsistä. Niin kauniit. :)

    VastaaPoista
  8. Oi <3 En ole saanut omaa mattavihreää toimimaan oikein hyvin oman ihonvärini kanssa, mutta ehkä se kaipaa kaverikseen nimenomaa juuri valkoista ettei se olisi niin röllitunkkainen kynsillä :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.