Se olisi tämän kertaisen MakroTex-haasteen aihe, piilossa. Välillä sitä itsekkin haluaa olla piilossa ihmisiltä ja pahoilta asioilta. Esiin on silti tultava vaikka ei haluaisikaan.
Tällä kertaa kuvat ovat kesäisiä ja ihanan valoisia. Vaikka nyt ulkona paistaakin ihanasti aurinko, pimeys tulee kuitenkin jo liian aikaisin.
Aina Härmässä käydessä Cia menee ratsastamaan Kosolan tallille. Viime kesänä löysin piilopaikan, missä kissaemo oli pentujensa kanssa. Ilman rapinaa sitä ei olisi löytynyt.
Kahdesta pennusta sain kuvat kun rohkenivat tulla esille.
Löydätkö mikä on kuvassa piilossa?
Tämä perhosen toukka oli myös piiloutunut maastoon niin hyvin, etten meinannut huomata lainkaan.
Vaikka pelkään hämähäkkejä ylikaiken, silti niitä on pakko kuvat. Tämä oli juuri tullut omasta piilostaan esille.
Äiti en sitten tykännytyhtään kun Milo leikki piilosta kukkapenkissä :D
Pieni Lintu-blogissa löytyy linkit blogeihin ketkä ovat osallistuneet haasteeseen.
Ihanaa tiistaita kaikille ja toivottavasti saitte kuvien mukana hieman kesän lämpöä :)
p.s tulossa mm. messulippujen arvontaa eli jos olet suunnitellut lähteväsi messuille niin pysy kuulolla

Kertakaikkisen upeita kuvia, olet löytänyt paljon erilaisia piiloja ja piilottelijoita.
VastaaPoistaT. Täysin arkista
Kiitos Kristiina <3
PoistaIhania nuo kissanpennut! <3
VastaaPoistaNe oli <3 <Pelkäsin koko ajan,että jäävät hevosten alle kun ne vietiin talliin.
PoistaSuloiset kissanpennut. Kaunis joukko kuvia.
VastaaPoistaKiitos Anna :)
PoistaEn kestä miten sulosia noi kissanpennut <3. Ja ihania kuvia muutenkin. Ja teksti kans. Joskus on vaan pakko olla esillä, vaikka kaikkein mieluiten olis siellä piilossa. Tai ainakin taustalla mieluummin kuin keskipisteenä.
VastaaPoistaKiitos paljon Annukka <3
PoistaAivan ihania kuvia, paitsi tuo kamala pitkäkoipinen hämähäkki! :)
VastaaPoistaOnko kaunis kuukuva eilen otettu? Meilläpäin näkyi eilen illalla kuun ympärillä tavallista värikkäämpi kehä (?). Otin muutamia kuvia, mutta en ole vielä ehtnyt katsoa tuliko niistä yhtään mitään.
Kuukuva on otettu kesällä. Harmi kun en tajunnut silloin katsoa taivaalle. Kuu on kyllä hankala kuvatta.
PoistaMansikoita löytyi kivasti piiloistaan viime kesänä. Tuo loisti lehtien lomassa somasti.
VastaaPoistaTaisi olla aikas yksinäinen tämä :)
PoistaUpeita kuvia!
VastaaPoistaKiitos Piiuli
PoistaKauniita kuvia, tulee ihan kesää ikävä! Kissanpennutkin ovat niin suloisia :)
VastaaPoistaKiitos paljon Mia ja sitten kuvat tekivät taas tehtävänsä :)
PoistaKaunista kaikki. Ihanat piilossa olijat etenkin kissat.
VastaaPoistaKiitos paljon Arleena :)
PoistaEi hyvänen aika, miten ihania kuvia!<3 Nuo kissanpennut on niin suloiset, että tuollaisen ottaisi itselleen mielellään.:) Upea kuva kuun piiloleikeistä.;D
VastaaPoistaVoi kiitti tosi paljon Taina <3
PoistaSuloiset suloiset piilottelijat, paitsi hämppis!!
VastaaPoistaSe ei kyllä ole suloinen :D
PoistaVoi suloisuutta noita kissanpentuja <3
VastaaPoistaÄlä muuta sano <3 On paljon ihanampiakin kuvia noista mutta eivät sopineet tähän haasteeseen. Jossain vaiheessa julkaisen niitä kyllä :)
PoistaAivan mahtavia kuvia ja miten oivallisia piiloja! <3
VastaaPoista<3 <3
PoistaOi vau miten upeita kuvia!
VastaaPoistaKiitos tos paljon PIeni Lintu <3
PoistaUpeita kuvia! Jopa hämähäkki! :)
VastaaPoistaKiitos oikein paljon Pia <3
Poistaooi miten suloisia kissanpentuja. :)
VastaaPoista:)
PoistaPienet kissat kyllä lämmittävät mieltä näin hyytävällä tuulella.
VastaaPoistaTuuli oli kyllä kamala..
PoistaOi mikä kisupiilo sinulla täällä! Suloisia pieniä palleroisia, voi miten haluaisin meille tuommoisen. Kauniita kuvia!
VastaaPoistaKiitos Teresa ja noita palleroisia oli kyllä ihana pitää sylissä :)
PoistaSuloisia pentusia :)
VastaaPoistaVähän ehkä liiankin suloisia :)
PoistaVoi miten tavattoman suloisia kissanpentuja.
VastaaPoistaNe oli kyllä aikas ihania :)
PoistaNuo pennut ovat niin suloisia, näkee kyllä, että ovat arkoja.
VastaaPoistaPiilossa muilta, kuulostaa tutulta. Talvessa on se (ainoa) hyvä puoli, että voi pysytellä sohvalla, eikä tarvitse koko ajan olla ulkoilmassa :D
Piiloon on menty ja kaikki olet löytänyt! En ole kissaihminen per se, mutta kylläpä on suloiset pennut!
VastaaPoistaLoistava setti piiloja ja piiloutumisia! Kiitos.
VastaaPoistaOi apua, miten ihania pikkukissoja! Oooooh! :)
VastaaPoista