Eipä ole karvoihin katsomista....enää

Aikaisemminkin olen täällä blogin puolella puhunut ihokarvoista. Silloin keskityttiin enimmäkseen säärikarvoihin ja kainaloihin, nyt keskitytään kasvojen alueelle.

Pienestä pitäen minulla on ollut kasvoissa hentoa karvaa, se on ihan normaalia ja ei mua haittaa mitenkään mutta ne hemskatin "viiksi" karvat tuossa ylähuulen päällä. Ne se sitten vasta riesa on, ainakin itselle. Vahaa en päästä lähellekkään kasvojani enkä kyllä käytä höylääkään. Vain sitkeästi, silmät vettä valuen, olein nyppinyt niitä aina silloin tällöin pinseteillä. Siinä sitten alkaakin iho punoittamaan ja jonkin verran myös pientä turvotustakin on havaittavissa. Eli tätä operaatiota ei tehdä silloin kun pitää lähteä ovesta ulos. 
Joskus tulee sellainen olo että äääh siinäpähän kasvatte mutta sitten kun sieltä joukosta esiin tulee hieman tummempi karva, pinsetit ovat taas työn touhussa. Ja itseäni kyllä hieman hävettääkin nämä haivenet, mun omat amisviikset :D  jos ihan totta puhutaan ja haluan niistä päästä ilman muuta eroon. Häiritsevät ihokarvat kasvoilla koskee kaiken ikäisiä naisia, lapsia ja nuoria. 

Yks päivä kun tuossa katselin Tädit tubettaa videota heidän 3. messupäivistään, bongasin sieltä tämän.

Epicaren


En tajua miten olen mennyt tämänkin osaston ohi. Niin yritimme Cian kanssa olla systemaattisia messuilijoita. Kiitos Maijun ja Tiian löysin myös itse tämän. Niimpä laitoin viestiä menemään ja kysyin olisko mahdollista saada tätä testiin. 



Postilaatikosta löytyi kaksi tämän näköistä rasiaa, toinen musta ja toinen tämä ihana pinkki.Mehän lähdettiin heti innolla Cian kanssa testaamaan näitä.



Epicaren käyttö on yhtä helppoa kun heinän teko.  Epicare taivutettaan, asetetaan siihen kohtaan kasvoja missä häiritsevät karvat kasvaa ja pyöritellään  päistä.





Iso plussa juurikin siitä kuinka helppo tätä on käyttää etkä tarvitse pakosti sitä peiliäkään naaman eteen. Eilenkin Cia istui katsomassa telkkaria ja siinä samalla käytti tätä. Tehokasta tv:n katselua etten sanoisi :)

Ensimmäisen kerran kun itse tätä käytin niin  korvissa kuului vaan kauhea rahina kun karvoja irtosi ja niitähän irtosi ennemmän kuin uskoinkaan. Kaikki ne pienimmätkin vaaleat karvat lähtivät irti. 

Kyllähän tämäkin nipistelee mutta luulen, että sitten kun on löytänyt sen tekniikan ja on muutamia kertoja tätä käyttänyt, tunne ei ole yhtä paha. Ja tietysti karvojen kasvu hidastuu ajan kuluessa samoin paksuus ohenee.  Epicare nyppäseen karvan juurineen irti.
  Toinen iso plussa on se, että tämän kanssa voi rullata vaikka siinä aamukiirressä jos meikatessa huomaa jonkinmoista kasvua. Ei meinaan punoita tai turvota.

Ihan ensimmäistä kertaa en lähtisi karvoja tällä poistamaan kuitenkaan aamukiireessä, koska jos karvoja on laajalla aluella ja paljon niin silloin kyllä hieman punoitusta saattaa ilmaantua. 

Epicaresta saa myös tukevan otteen, päissä on pieniä nystyröitä.


Tämä poistaa muuten sitten ne hennoimmat ja lyhyetkin karvat ja on nikkelitön.

 Puhdstus on myös todella helppo eli taivuta jousta ja puhalla karvat pois. Ei voi enää helpompaa pudistus olla :D

Epcarea käytetään vain ja ainoastaan ylähuulen, leuan, otsan ja poskien alueella.  

Eli jos sinä tuskailet häiritsevien ihokarvojen  kanssa niin suosittelen todella tutustumaan tähän Epicareen ja huolet on poissa.

Tätä saa tilattua  Epicaren omasta verkkokaupasta hintaan 19,80 €



Jokaisella naisella pitäisi tämä olla!





Yhteistyössä Epicaren kanssa



26 kommenttia :

  1. Haluan. Mulla on ylähuulessa kaiken lisäksi pigmenttivamma, eli se ruskettuu hitlermäisesti. Lisäksi autonasentajaviikset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä hyvä!
      Käys lukasemmassa mun postaus Kiehl'sin Dark Spotista. Siitä vois olla apua tuohon pigmenttihommaan.

      Poista
  2. Niin paras, mahtavaa että vihdoin apu tähän ongelmaan! Upeaa että sait oman ja hei liike on vielä porvoolainen. <3 Tästä tulee jossain kohden omassakin blogissa asiaa ja Tarulle vinkkinä, arvonta. :)

    VastaaPoista
  3. Mie messuilla tätä kummastelin :D

    Olen kyllä itsekin muiden postauksia lukiessa huomannut, että mitä onkaan jäänyt huomaamatta.

    VastaaPoista
  4. Sitten kun mulle tulee tarve, hankin ehdottomasti tämän! :D On niin mainion oloinen tuote.

    VastaaPoista
  5. Onkohan tämän tuotteen idea alunperin aasiasta päin, ainakin muistelisin ekaa kertaa nähneeni tälläisiä aasialaisissa blogeissa. Siellä aina keksitään kaikkea turhaa mutta hyödyllisiäkin vempeleitä, kuten tämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan kanssa, että taitaa olla. Sielläpäin maailmaa ideoita riittää :)

      Poista
  6. Mun työkaveri on tilannut tämän ja ihan tohkeissaan puhunut tästä! :) Itse kävelin myös messuilla tämän ohi. :o Mutta ei haittaa (vielä ainakaan), tälle ei minulla ole tarvetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta nyt ainakin tiedät mistä löytyy helpotus jos viikset alkaa kasvaa :D

      Poista
  7. Mä haluan ton kans. Kiva kuulla, että tosiaan toimii.

    VastaaPoista
  8. Kaikkea ne keksii. Mutta jos tuosta on apua, niin mikä ettei:) Itselläni en ole havainnut vielä viiksiä, mutta jos niitä alkaa kasvamaan, niin tilaan tuon myös. Mulla on kyllä huono näkö, voihan se olla, että niitä kasvaa jo, mutten ole vielä huomannut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse bongaan ne karvat yleensä silloin kun valo niihin osuu :D sitten mennäänkin vauhdilla poistamaan ne :D

      Poista
  9. Auts! Mä oon joskus koittanut tota mun ylähuuleen ja se sattu tarpeeksi paljon. Toki siihenkin varmaan tottuisi tai sitten ei. :D Onko muuten mitään ärsyttävämpää kuin ylähuulessa nuo "viikset" :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mitään muuta ärsyttävämpää kun ne "viikset" :D

      Poista
  10. Multa löytyy vastaavanlainen jonka ostin turkista toissa kesänä,mut nyt vasta tyttöjen videolta sain vinkin miten käytetään

    VastaaPoista
  11. Paras keksintö pitkään aikaan. Mä olin ensisilmäyksellä ihan lovena tähän.

    VastaaPoista
  12. No nyt loppu vahaliuskojen käyttö ��
    Myydäänkö näitä SKY messuilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vois vahaa käyttää, AUTS!! :D
      Siitä en osaa sanoa mutta netistä pystyy tilaamaan ja mullahan on nyt tästä se arvonta meneillään ;)
      Kiitos muuten, kun kommentoit tähän. Oli mennyt kommentit multa ihan ohi.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.