Meinas sitten lähtee jalat alta kun tikutin Turun miittikassista tulleita lakkoja. Harvoin mulle niin käy, mutta nyt kyllä oli todella lähellä.
Mun piti ensin kirjoitella teille siitä miitistä mutta en voinut tätä pitää iselläni yhtään kauempaa. Goodiebägissä oli muutamia eri merkin lakkoja ja Avon oli toinen merkki, jonka lakkat yllätti täysin.
Itsellä on aikaisemmin hieman kokemusta muutamasta Avonin kosmetiikkatuotteesta ja pari lakkaakin on, ne kyllä odottaa helmerissä käyttöön pääsyä.
Toinen lakoista on matta ja toinen Mineral Crush toisin sanoen hiekkalakka. Ja voi pojat kuinka ihania nämä molemmat ovat.
Musta mattalakka on itse unelma. Hieman paksummalla kerroksella saat täydellisen peittävän lakkapinnan. Lakan koostumus ei valu ja on muutenkin hyvä. Ainut mikä hieman tuntui oudolta oli se kuinka pitkä varsi sudissa oli. Lakan nimi on muuten selkeästi Black
Entäs sitten tämä? Kuinka ihana kimallus tässä onkaan. Harmi vaan kun aurinkoa ei näy, olisi saanut mageet kuvat. Hiekkalakkojen suurta ihalijaa oikein hymyilyttää tämän kauneus.
Lakkaa on yksi kerros pikkurilissä ja nimettömästä näkee hyvin tämä pigmenttisyyden. Mustalakka alla ja yksi kerros tätä vinyylejä apuna käyttäen. Tämän lakan nimi on Rose Quartz. Kunnon hiekka, glitteripläjäys.
Tässä vielä lähikuvat tästä kaunokaisesta
Hallelujaa vaan näille lakoille ja lisää tälläisiä yllätyksiä lakkarintamalle kiitos!
Nonnula-blogin Jonnalta voi tiedustella lisää Avonin tuotteista, jos esim. nämä alkoi nakuttamaan :)
Ovatpa ihania! :)
VastaaPoistaNo kyllä :)
PoistaWau. Onpa herkkuja.
VastaaPoista:)
PoistaTuo musta lakka on kyllä aika hieno, vaikka en mustaa kynsilakkaa ikinä käytäkään :D Mullekin taisi tulla tuo pinkki hiekkalakka, mutta en ole vielä testannut. Tosi kiva tuo siksak-lakkaus! :)
VastaaPoistaMä tykkään kyllä mustasta ja nyt on jo muutama idea miten tätä käytän :) Kiva kuulla mitä sä tykkäät :)
PoistaInstassa ihastelin noita kynsiä mielettömät! Nyt otan testiin kyllä omat Avon lakat. :) Ihanaa iltaa. <3
VastaaPoistaSun täytyy kyllä Tiia kokeilla nää ja kiitos kiitos oikein paljon <3
PoistaMistä tollasia vinyylejä löytyy???
VastaaPoistaNyt en muista mistä nää tilasin mut voin huomenna koittaa löytää sen kaupan. aika moni näitä nykyään myy
PoistaWautsi, upeat lakat! Etenkin tuo hiekkalakka alkoi kutkuttamaan, mutta molemmissa näyttäisi kyllä olevan pigmentit kohdillaan :) Lakkauskin on muuten tosi kaunis, matta ja tekstuuri toimii hyvin yhdessä <3
VastaaPoistaKiitos Nena, näitä oon kyllä ihastellu itekkin aina välillä :D Kannattaa kyllä testata.
PoistaIhana yhdistelmä :)
VastaaPoistaNää sopii kyllä kivasti yhteen :)
PoistaKyllä nyt täytyy sanoa, että menin itsekin tilaamaan muutaman Avonin lakan! Niin kauniita<3
VastaaPoistaEt tule Fani pettymään :)
PoistaAh kun nää on vaan molemmat niin nättejä, yhdessä ja erikseen!
VastaaPoistaNiin on!
Poista