SENSAI The Silk

Selektiivisistä sarjoista lempparina on ollut vuosikausia YSL ja nyt olen löytänyt myös uuden lempparin, nimittäin SENSAIN. Heti ensi kosketuksesta sarjaan olin myyty. Iso kiitos kuuluu tästä myös ihanalle Keyword: Loven Jonnalle <3

 SENSAIN tuotteet huokuvat ihanaa ylellisyyttä, hemmottelua, luksusta mutta ovat  myös tehokkaita  ja hoitavia.  Näitä tuotteita käytän juurikin silloin kun haluan hemmotella itseäni <3 

SENSAIsta olen esittelyt aikaisemmin aivan mahtavan kaksikon: kosteuttava kasvonaamion ja seerumin aikuiselle iholle. Tulossa on esittelyä muistakin kertakaikkisen ihanista tuotteista ja yksi niistä on "rakkausliina" Siihen tutustuin Bernerin bloggaajapäivillä ja enkä meinannut uskoa, etten ollut kuullut siitä ennen. 
Nyt tänä syksynä SEINSAIn tuoteperheeseen on saatu kaksi uuttaa jäsentä lisää tuoksujen merkeissä.
Jos joku ei vielä tiedä  niin R-A-K-A-S-T-A-N tuoksuja. Kun ensimmäisen kerran luin, että SENSAIlle on tulossa tuoksut niin kertakaikkisen muikea hymy levisi kasvoille. Tiesin, että luvassa on upeat tuoksut.





Japanilaiset ovat monella eri saralla aivan omaa luokkaansa, niin myös tuoksujen osalla. Kaikkihan tiedämme, että silkki on kuulunut japanilaiseen kulttuuriin todella pitkän aikaa mutta niin ovat myös tuoksutkin. Aikoinaan japanilaiset käsittelivät silkkivaatteensa aromaattisilla seoksilla, jotka sitten ihon lämpöstä levittivät ympärilleen tuoksua. Tämä ei ollut pelkästään naisten juttu vaan myös miehet käsittelivät omat vaatteensa tai siis naiset varmaan kyllä sen teki hih. Tästä vanhasta perinteestä sai alkunsa myös SENSAI The Silk tuoksu. The Silk on moderni versio tästä tuoksuviisaudesta.



The Silk on raikas, itämainen tuoksu. Omaan makuun itämaisuutta on juurikin oikea määrää, ei liikaa mutta kuitenkin sen verran, että tuoksusta tulee jännittävä. Sharry baby-orkidea ja roseepippuri kuvastavat tässä tuoksussa silkkiä ja ambra taas perinteitä.

Ensimmäinen tuoksuhuntu pitää sisällään bergamottia, roseepippuria, päärynää ja orvokin lehtiä.
Toinen tuoksuhuntu avautuu tuoksuen pionille, ambralle, orkidealle ja kielolle.
Kolmas ja viimeinen tuoksuhuntu jättää iholle tonkapavun ja myskin tuoksun.


The Silkistä löytyy eau de toilette sekä eau de parfym.
Edt on ihanan herkkä, raikas ja juurikin omiaan päiväkäyttöön. Edp on taas hieman voimakkaampi tuoksu mutta hienostuneella tavalla ja tässä on sitä sensuellia ambraa enemmän kuin edt:ssä mikä tekee tuoksusta myös hieman erilaisen.
Mikä parasta, näitä voi käyttää samanpäivän aikana ilman, että tuoksusta tulisi sekameteli soppa. Aamulla lähtiessä töihin suihkaukset edt ja illalla edp:tä.


Pullot ovat yksinkertaisen tyylikkäät ja niissä on samaa muotoa kuin silkkiperhosen toukon kotelossa.



Edt pysyy omalla iholla kuutisen tuntia kun taas edp huomattavsti kauemmin.

Parfymöörinä on toiminut Marie Salamange, joka on luonut tuoksuja myös muille selektiivisen kosmetiikan brändeille, kuten Giorgia Armani, YSL ja Guerlain.

SENSAI The Silk Eau de toilette 50 ml, suositushinta 104 € 
SENSAI The Silk Eau de Parfym 50 ml, 131 €

"Kun SENSAI The Silk tuoksu syleilee ihoa, se muuttuu ikäänkuin runoksi tai lauluksi, joka tuo esiin kaiken kauniin naisen elämässä." 

Nämä tuoksut ovat oiva valinta joululahjapakettiin tuoksuja rakastavalle taikka itselle kun halaut kietoutua silkkiin <3



Tämä kaksikko oli kyllä todella hankala kuvattava. Postaus on odottanut luonnoksissa jo hyvän aikaa odottamassa hyviä kuvia. En varmaan minkään muun tuoksun kanssa ole kokenut vastaavaa :)



Tuoksut saatu

14 kommenttia :

  1. Oih! Pitää käydä heti nuuskuttelemassa kun seuraavan kerran pääsee isomalle kylälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kannattaa mennä <3 Ihastut varmasti

      Poista
  2. Ihania tuoksuja molemmat, hyvin erilaisia. Tykkään kerrostaa näitä. :)

    VastaaPoista
  3. Rakastan, rakastan, rakastan, aivan erityisesti Eau de toilettea, joka sopii seesteisiin päiviin. Ihanat kuvat Marina, upeat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tiia, kyllä niiden kuvien kanssa meni aikaa mutta itse olen suht tyytyväinen lopputulokseen :)

      Poista
  4. Nää tuoksut on vaan niin upeita <3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat kuvat ja edt olen suihkutellut iholleni minäkin. Ihana tuoksu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Outi :) Kannattaa kokeilla myös tuota edp:tä, ihastut myös siihen :)

      Poista
  6. Kaunis pullo ja tuoksu kuulostaa hurmaavalta!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.