Toukokuun BeautyBox

boxi saatu pr-lähetyksenä


 Tällä kertaa tutkitaan mitä toukokuun lookfantastic:n Beauty Box pitää sisällään.


toukokuun kauneusboxi




Jotenkin sitä aina hieman jänskättää lähteä avaamaan näitä boxeja, kun ei yhtään tiedä mitä sieltä paljastuu. 

Tämän kuun boxin teemana on "Botanical", jossa keskitytään kasvien voimaan, hellävaraisiin mutta tehokkaisiin tuotteisiin ja myrkyttömyyteen. 
Mukana on myös ainakin itselle ihan uusia brändejä. 

Suunnitelmissa oli, että testaan kaikki tuotteet ennen postausta mutta en halunnut kuitenkaan odottaa kauempaa. 


Korres, Hydra-Biome Probiotic Superdose face mask





Kaikille ihotyypeille sopiva ravitseva, tehokkaasti kosteuttava ja ihon mirkobitasapainoa korjaava naamio, sisältää mm. kreikkalaista jogurttia. 


Korresin tuotteita en ole kovinkaan paljon testaillut eli tätä oli ilman muuta kiva päästä testaamaa. 
Koostumus tässä on ihanan täyteläinen ja tuoksu todella miellyttävä. Joku tuttu tulee tuoksusta mieleen, mutta en vaan saa sitä millään päähäni. :D 



Balance Me, Hyaluronic Plumping Mist 




Siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran suihkautin kasvosuihketta, jäin koukkuun. Tällä hetkellä niitä on mm.kuvaushuoneessa, työhuoneessa, vessassa, kosmetiikkahuoneessa, makuuhuoneessa ja tämä pääsee samantien laukkuun kokonsa puolesta. 

Itse suihkuttelen näitä suihkeita myös pitkin päivää varsinkin kesäisin ja jos ihoni on kuiva. Näitä suihkeita voit suihkuttaa myös meikinpäälle. 

Tämä Balance Me:n suihke kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Siinä on hyaluronihappoa, kamomillavettä ja ananasuutetta. 



Avant, Ultimate Hyaluronic Acid Resurfacing Duo Moisturiser





Heti kun näen sanan anti-age, innostun! 
Tämä kirkastava, ihoa tasoittava, kosteuttava ja ravitseva kosteusvoide on kuin tehty minulle. 
Tuotteen kuvaillaan olevan täyteläinen mutta yllätyin kuitenkin kuinka kevyt voide on. Miellyttävä tunne tästä jää iholle mutta mietin, miten mahtaa toimia meikin alla. 

Tätä en ole testannut muuten kuin kädelle, koska haluan testata tämän voiteen kunnolla. 




DR Lipp, 100% Natural Moisturising Colour lip tint in sweet potato





Tämä sävyttävä huulivoide on tehty vain neljästä raaka-aineesta. Se mikä oli mielenkiintoista niin huulivoiteen sävy tulee bataatista.:D En tiennytkään, että bataattiakin käytetään kosmetiikassa. Makua se ei silti anna ja oikeastaan tässä ei ole mitään makua. 

 Koostumuksesta ja kiillosta päätellen tämä on ehkä enemmän huulikiilto kuin mitä voide, vaikkakin tämä kyllä kosteuttaa ja hoitaa kuivia ja rohtuneita huulia. 

Tätä voi muuten sipaista poskipäille tai luomiinkin, jos haluaa kunnon kiiltoluomet. 




Eyeko, Mini eyebrow gel




Eyeko on brändinä tuttu ripsiväreistään ja itseltä löytyykin yksi heidän ripsari. Siitä en ole tainnut muuten tänne kirjoittaakaan mitään. Asia pitääkin korjata mahdollisimman pian. Tällä kertaa esittelyssä on heidän kulmakarvageeli. Itse en pahemmin geelejä ole käyttänyt vaan olen jämähtänyt kynän käyttäjä. Saattaa johtua myös siitä, että omat kulmakarvat eivät ole "lennokkaat" vaan menevät pitkin ihoa samalla tavalla kuin hiukseni pitkin päätä. :D 
Ensi vaikutelma tästä oli kyllä kiva ja tulen ehdottomasti kokeilemaan tätä vielä uudelleen. 


Tässä on mukana keratiinia ja Gingo Bilaboa, jotka vahvistavat kulmakarvoja. 





Magn!tone London, Wipe Out Eco Friendly Microfibre Cleansing Cloth






Puhdistusliinat ovat käteviä! 

Itseltä löytyy eri brändin liinoja. Näiden liinojen avulla pystyt puhdistamaan meikin veden kanssa. Itse en sitä alussa uskonut mutta totta se on. Nämä liinat ovat käteviä myös matkoilla jo pelkästään kokonsa vuoksi. 

Tietysti en suosittele näitä käytettäväksi päivittäin ja jos sinulla on vahva meikki niin silloin suosittelen käyttämään lisäksi myös ihan kunnon meikinpudistus ainetta. 

Se mikä pitää näissä muistaa, että nämä liinat pitää pestä aina ennen käyttöä pesukoneessa ja käytön jälkeen huuhdella kunnolla ja antaa kuivia rauhassa. Välillä liina kannattaa laittaa myös pesukoneeseen. 
 Valmistaja lupaa 1000 käyttökertaa. 


Jos et ole vielä kokeillut puhdistusliinaa niin kokeile ihmeessä ja tulet yllättymään! 




Tämä toukokuun boxi oli kyllä kiva ja pääsi taas tutustumaan uusiin brändeihin ja tuotteisiin. 
Jos itse innostuit boxista niin TÄSTÄ pääset tilaamaan omasi. (Itse en hyödy mitenkään tilauksista)


VALITTAVANA ON 4 ERI VAIHTOEHTOA:

-Voit tilata boxi kerrallaan hintaan 20€
-3 kuukauden tilaus, jolloin boxille tulee hintaa 18 € kpl
-6 kuukauden tilaus, jolloin boxille tulee hintaa 17 € kpl 
-Vuoden kestävä tilaus, jolloin boxille jää hintaa enää 15,50€. 

Toukokuun boxi on nyt loppuunmyyty mutta tilalle on tullut MYSTEERIBOXI. Saat sen 10€ hintaan, jos tilaat vähintään 3 kk boxit.  


ALEKOODI


Koodilla DIORIINA saat 20% alennuksen kaikista TÄÄLLÄ (<-- klik)sivulla olevista tuotteista. (tilatuista tuotteista en saa mitään korvauksia) 
Mikä parasta koodi on voimassa vuoden loppuun eli 31.12.2020!! 



Oletko sinä tutustunut Beauty Boxiin? 

Love





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.