Haastekynnet: syksy

Haastekynsien tämän kertainen aihe on syksy. Muita sääntöjä meillä ei ole eli kumpikin sai vapaat kädet toteuttaa aiheesta oman näkemyksensä. 

Itsellä alkoi tulla, jos jonkinmoisia ideoita, osa oli kyllä aikas hullujakin :D 
Halusin kynsille ruskeaa, oranssia, punaista ripauksella keltaista. 



Leimalaatoista ei löytynyt MITÄÄN lähellekkään syksyä, eikä mikään ihme tälläiselle kesäihmiselle. Milv:t ja decalitkin sain myös unohtaa. Eipä siinä sitten ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa sivellin pieneen käteen ja alkaa maalaamaan. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty :D Joten vain nimetön sai maalauksen. 

Lumene



Valinnan vaikeuden takia tein muihin kynsiin liukuvärjäykset. Zoyan lakoista löysin kolme IHANAA syksyn sävyä. Tummin on nimeltään India, keskimmäinen on tadaa Autumn ja oranssi Dhara. Dhara on PixieDust eli hiekkalakka. Kaikissa kolmessa lakassa on ihanaa shimmeriä mukana. 
Nimettömän pohjalla on Lumenen Terälehtiä. Itse lehden maalasin akryylimaaleilla tai koitin maalata. En vaan saa sivellintä tottelemaan niin kuin haluan ja siitä johtuen lehtiä ei kannata kovin tarkkaan katsella :D 




syksykynnet


Millaisethan kynnet Heidi on saanut aikaiseksi? Jos olet yhtä kiinnostunut kuin minäkin niin klikkaa itsesi Something Can Go Wrong -blogiin tästä


Haasteisiin otetaan aiheita vastaan eli auttakaa meitä! :D 

Mukavaa maanantaita <3 

Love

Osa lakoista saatu 

27 kommenttia :

  1. ihania sävyjä ♥ käsinmaalausta löytyi tällä kertaa molemmilta :D

    VastaaPoista
  2. Lakkasin pureskelemasta kynsiä kun luin tämän. :D Kohta nähdään!

    VastaaPoista
  3. Ihanat lakkavalinnat ja kauniin väriset kynnet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkäsin kanssa värisävyistä vaikka en olekaan syksyihminen :D

      Poista
  4. Ihanat syyskynnet! Varsinkin nuo liukuvärjätyt sävyt on mun mieleen! <3

    VastaaPoista
  5. kyllä on taas kauniit lakkaukset <3

    VastaaPoista
  6. Tuli kyllä todella kauniit kynnet ja nuo syksyn lehdet on ihania.

    VastaaPoista
  7. Oooh, wau! Nää on kyllä todella onnistuneen syksyiset, ja niin kauniit <3 <3

    VastaaPoista
  8. Julmetun ihanat kynnet! (katselen tässä omia rapistuneita lakkojani...)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.