Bilekynnet

Viime lauantaina otimme miehen kanssa suunnan Helsinkiin synttäreille, kun olin päässyt töistä. Oli tosi kiva päästä pienelle minilomalle miehen kanssa ja huoneen otimme meille tutusta Radisson Blu Aleksanterista.

Tällä kertaa huone oli standardi mutta paikanpäällä kuulimme, että se oli nostettu perhehuoneeseen. Emme laittaneet pahaksemme.
Huone sijaitsi toisella puolella hotellia, kun se huone missä viimeksi olimme ja talo huokui ihanaa vanhaa aikaa. Hieman pelotti mennä sellaiseen vanhanaikaiseen hissiin :D 

Uni maistui yhtä hyvältä kuin muistinkin ja aamiaisella tällä kertaa kahvipannukin jätettiin pöytään :) Loistavaa! 

Eihän sitä ilman lakkauksia voinut isolle kirkolle lähteä ja kun vaatetus oli, tadaaa, mustaa :D niin kynnet piti olla samaa sarjaa. 




Musta lakka on essien licorice . Onneksi ostin tämän loistavan mustan lakan, enkä voi ymmärtää miten olinkaan voinut pitkittää sen ostamista monta kuukautta. Keskisormen jätin kiiltäväksi ja siihen halusin blingiä. Kivet kiinnitin Kubisen päällyslakalla. On on juurikin omiaan koristeiden kiinnittämiseen eli kannattaa ostaa. 



Muut mustat kynnet mattasin Opin matta päällyslakalla
Nimettömässä on alla ensin Opin Turn on the haute light ja leimat tein Konadin mustalla pueenin 45 laatasta. Parit kivet vielä leimojen päälle ja avot valmiit olivat. 



Kuvat olen ottanut vasta tänään, siitä johtuen kärkikulumaa näkyy jonkin verran.
Nyt pitääkin alkaa suunnittelemaan kynsihaasteen kynsiä. Heidin kanssa otamme aiheita vastaan haasteita varten.

Ihanan aurinkoista keskiviikkoa <3

Love

12 kommenttia :

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.