Haaste: Lukijoiden valinta

Taas on kaksi viikkoa hurahtanut edellisesta haasteesta. Kyllä aika menee vauhdilla eteenpäin. Hei miettikää ny, neljän kuukauden päästä on  jo joulu. Tässä saa alkaa taas pikkuhiljaa miettimään joululahjoja. Ilmakin on niin sateisen syksyinen. 
Löpinät sikseen ja siirrytääs itse aiheeseen. 
On torstai-haasteen aika!

Uusille lukijoille sen verran infoa tästä, että minä ja Something Can Go Wrong- blogin Heidi haastamme toisemme  aina kahden viikon välein erilaisilla ja aiheisilla haasteilla. Postaukset tulevat molemmilta ulos samaan aikaan ja silloin myös itse näemme toistemme tekeleet. Ja sen voin kertoa, etteivät nämä ole olleet mitään helppoja vaikkakin todella ihania tehdä ja välillä hieman hermoja raastaviakin :D


Tähän haasteeseen saitte siis te lukijat vaikutttaa isolla kädellä eli saitte valita värin ja koristelutyylin. Koristelun äänestys oli käynnissä tässä mun blogissa ja Heidin blogissa pystyi antamaan äänensä värille.





Ja onnellinen voitattaja kaksikko on: Negative Space Nude, tuttujen kesken Negatiivinen Nudisti

No niin taas saatiin hieman haasteellisempi haaste. En meinaan ole mikään iso nudelakkojen käyttäjä ja negative space taitaa olla ekaa kertaa kynsillä käytössä. 

Tälläiset ovat mun kynnet



Lakat jotka valitsin tähän haasteeseen on Essien ihana Coctails & Coconuts ja Kikon Denim kokoelman 459 Woodstock Cream. 

Coctails & Coconuts ei ehkä ollut oikein hyvä valinta vinyylien kanssa käytettäväksi mutta kun nude lakkoja minulla ei paljon ole niin tällä sitten kuitenkin mentiin loppuun asti.

Woodstock Cream on mattalakka tai oikeastaan se jättää kyllä sellaisen farkkusen jäljen. Näihin laitoin kuitenkin HK Girl* päälle, joten se matta katosi sitten siinä.





Jos olisi ollut aikaa enemmän niin olisin tehnyt erilaiset. Mitä opimme tästä...... Älä jätä asioita viime tippaan. Tein nämä eilen illalla myöhään...



Tässä vielä kuva käytetyistä tuotteista.





Käytin lakkojen siistimiseen kynää ja yllättävää kyllä, tämä toimii todella hyvin. Valittevasti tähän hätään en muista mistä tämän tilasin :(


Tässä vielä negatiivikuva kynsistä.





Odotan että näen millaiseen lopputulokseen Heidi päätyi. Jos haluat myös nähdä Heidin version, pääset katsomaan sen tästä

Jostain syystä muut kuvat ovat hävinneet täältä sekä koneelta :o


8 kommenttia :

  1. Sä keksit käyttää kahta eri väristä nudea :D Näyttää paljon kivemmalta kuin yksivärisenä :)
    Ois iteki pitänyt tehdä tuo negative-kuva, hauska idea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli jotain kokeilla :D Ite tykkään eniten tuosta nega-kuvasta :)

      Poista
  2. Negative space on kyllä niin erikoinen koristelutyyli. Vaikka nuita on nähny kohtuu paljo ni en vieläkään tykkää. Hauskan näköinen sun lakkaus kuitenki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä erikoinen. Meinaan kyllä kokeilla joskus värien kanssa. Oon meinaan nähnyt aikas mageitakin kynsiä.

      Poista
  3. Erikoiset! Teethän jossain vaiheessa foliotkin, haluun nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! :D Oon aikasemmin muutamissa lakkauksissa käyttäny folioo mutta lupaan tehdä kunnon foliokynnet ihan sua varten :)

      Poista
  4. Olipas jännät. Pitääpä kokeilla joskus, miten itse osaisi tehdä tuollaiset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ois saanu käyttää muita värejä ni ois ollu ihan erilaiset mut nudella oli hieman hankala toteuttaa ainakin omasta mielestä. Kannattaa ilman muuta kokeilla :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.