Haaste: Kaviaaria punaviinillä

Kaksi viikkoa on jo taas hurahtanut vauhdilla ja ollaan jo kohta syyskuun puolella. Ja kuinkas ollakkaan vuorossa on taas haaste-torstai
Heidin kanssa tällä kertaa saatiin aikaiseksi tälläinen idea.

Kaviaaria punaviinillä ja se tarkoittaa, että koristelut tehdään kaviaarilla ja pääväri lakkauksessa on viininpunainen. 

Jos oikein muistan, tämä on eka kerta kun teen kaviaari kynsiä tai toka eli haastetta taas tässäkin oli.
 Heidin valitsema viininpunainen väri ei ole ihan niitä mun jee jee värejä ja minähän valitsin tän kaviaarin.


Tällä kertaa kaikki tuotteet on MUS:n eli Make Up Storen. Lakan nimi on muuten Heidi. ;) 


Kaviaarit ovat siis myös MUS:hin ja ne ovat nimeltään Cerise. Näissä on myös  ihana metallin hohde.



Voin sitte kertoo, että meillä on huusholli täynnä kaviaaria :D
On hieman sähköisiä nää kaverit ja lentelee minne sattuu. Vaikka kuinka yritin varovasti avata purkkia niin siltikin niitä lenteli jo heti alkuunsa pitkin pöytiä. Kuten kuvista näkyy, sain niitä silti muutamat kynsillekkin. 




Tässä vielä käyttämäni tuotteet


Ja millaiset kynnet Heidi sai aikaan, sen näät tästä!

Tunnisteesta haaste löytyy muuten meidän aikaisemmat tekeleet jos jotakuta kiinnostaa nähdä :)


Voi jeena, en meinaan millään malta odottaa huomista, HIHhihhhh. Siitä huomenna sitten lisää.

16 kommenttia :

  1. Tyylikkäät kuvausrekvisiitat ;) Hyvin onnistunut haaste sun osalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan ;D Kiitos ja niin onnistuit sinäkin! :)

      Poista
    2. Ja sen mun piti vielä sanoa, että kyl on kerrassaan komee nimi lakalla :D

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Tykkään näistä kynsistä paljon...

    VastaaPoista
  3. Miten aika menee näin nopeaan??? O.o Hienot kaviaarikynnet ja tää haastejuttu on kyl ihan mahti :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mäkin ihmettelen! Kiitos ja kiva että tykkäät. On tää meistäkin tosi mahti juttu :)

      Poista
  4. Ihanat, mä taas rakastan viininpunaista. <3

    VastaaPoista
  5. Nätit on :) Takertuuko nuo miten helposti esimerkiksi hiuksiin niitä pestessä/laitettaessa? En ole kaviaarilakkausta (vielä) kokeillut, mutta itse ärsyynnyn helposti kynsillä "koholla" olevista koristeluista, kun tarttuvat varsinkin hiuksiin helposti kiinni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Ei ne mielestäni kauheesti tarkertunu kiinni. En laittanu niihin topparia lainkaan mutta veikkaan, että jos oisin laittanu niin ei olis jääny senkään vertaa kiinni. Kokeile vaikka ensin vaan yhteen kynteen ja laita peel off alle niin saat helposti pois jos ottaa helposti kiinni.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.