Bikinivartalo 2017 metsästys on alkanut BHC avulla

Reilu kuusi vuotta sitten olin pieni kuin mikä. Sen aikaisia kuvia, kun katselen, niin tällä hetkellä en haluasi olla niin pieni kuin silloin olin. Luut törrötti ja muotoja ei pahemmin ollut. Painoin silloin 47-50kg ja pituutta minulla on 169 cm.

Olen koko nuoruuteni ollut todella hoikka. Paino ei vain noussut millään ja jouduin koulussa ollessani käymään jopa painontarkkailussa. Terveydenhoitajat eivät uskoneet, kun sanoin, että tämä taitaa olla sukuvika, veljeni on samanlainen luuviulu samoin äitini vaan luulivat minulla olevan anoreksia. Siellä sitten käytiin kerran viikossa tarkistamassa paino. Tätä jatkua ammattikoulussakin vielä, siellä sentäs riitti vain kerran kuukaudessa.

Tupakanpolton lopettamisen jälkeen painoa sitten tulikin kolmen kuukauden aikana huikeat 15 kiloa. Olin kuitenkin kiloihini tyytyväinen. Vihdoinkin minulla oli rintamusta ja takamuskin oli aikas jees.

Pikkuhiljaa vedenjuonti väheni ja saattoi olla päiviä milloin vasta illalla tajusin, etten ollut juonut vettä koko päivänä. Tämä vaikutti aineenvaihduntaan ja pikkuhiljaa painoa vain alkoi tulla lisää ja lisää ja lisää. Söin ihan samalla tavalla kuten koko elämäni miettimättä sen enempää mitä suuhuni laitoin. Ja liikkuminen oli vähäistä, niin se on ollut ennenkin ja silti eivät kilot näkyneet missään.
Nyt se syöminen sitten todellakin näkyy.

Viime viikon maanantaina kävin vaa'alla ja itku meinasi tulla. Koskaan ennen en ole painanut näin paljon. Olisihan minun pitänyt se tietää, kun jenkkakahvat ovat ottaneet vallan keskivartalosta ja muutenkin on muhkuroita siellä ja muhkuroita täällä. Ne uudetkin vaateet alkoivat käymään hieman ahtaiksi. Viime vuonna yritin elämäntaparemonttia mutta se into lopahti ihan itsestään.
Vaa'alla käynti oli mulle se viimeinen tikki, pohjalla käynti.

NYT ON TEHTÄVÄ JOTAIN.


Kuva


Olin lueskellut muiden blogeista juttuja Bikini Hiit Challengesta.  Tulokset olivat tosi hyviä ja päätin lähteä kokeilemaan sitä myös itse.

Kyseessä on verkkovalmennus, joka kestää 3 viikkoa. Treenin pystyy tekemään kotona ja vie aikaa noin 20-28 min, 5 treenipäivää ja kaksi lepopäivää.

Eka treeni oli eilen, toka tänään ja voin sanoa, että tälläinen sohvaperuna joutui todella koville :D Hiki virtasi ja taju meinasi eilen lähteä tai siltä ainakin tuntui. Fiilis oli kuitenkin LOISTAVA ja tästä on hyvä jatkaa taas huomenna uuden treenin parissa.

Aamulla kyllä huomasi, että oli treenattu.  Reidet ja takamus hieman arkana ja kyykkyyn meneminen oli yhtä tuskaa. Saas nähdä miten nauraminen onnistuu huomenna, kun tänään treenattiin vatsalihaksia.

Tulen kertomaan fiiliksistä, itse treenistä ja siitä miten treeni on sujunut tämän kolmen viikon aikana. En ole eläissäni laíhduttanut mutta kaikkea sitä vissiin pitää kokeilla elämän aikana :)

Kolmen viikon jälkeen saadaan sitten selville kuinka tehokas BHC treeni on ja kuinka paljon paino tippui ja senttejä lähti....vai lähtikö. Silloin myös laitan arvonnan pystyyn ja joku teistä tulee voittamaan itselleen tämän saman BHC:n treeniohjelman. :)

Tästä alkaa mun UUSI ELÄMÄ! 


Kuva



Onko joku teistä kokeillut tätä?


Love

29 kommenttia :

  1. En ole testannut, mutta kotona treenaaminen kiinnostaa enemmän kuin salille meno.
    Tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Tykkään itsekkin treenata kotona

      Poista
  2. Nyt on huippuprojekti, jota jään seuraamaan. Itsellekin pudotettavia kiloja raskausajalta vähän liikaakin, ja ihan jumissa koko kroppa. Tsemppii ihan tuhannesti. Tavoite on realistinen, tervetuloa ensi kesä 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli-Hannele :) Ajattelin aloitella näin pikku hiljaa ja tuntuu kyllä oikealta valinnalta.

      Poista
  3. Mulla on taas kerran ihan auttamattomasti jäänyt kaikenlainen liikunta, Yogaia-jäsenyyden hankin kesällä ja taisin ehkä kuukauden jaksaa olla aktiivinen kunnes sairastuin ja kas kummaa kun se uudelleen aloittaminen on vain jäänyt ja jäänyt...

    Pitäisi ihan ehdottomasti ottaa itseään niskasta kiinni, taas kerran. Tuo sinun aloittamasi treeni kuullostaa ehdottoman mielenkiintoiselta ja jään innolla seuraamaan minkälaisia tuloksia saat aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sairastuu niin silloin tosi helposti on itelläkin jäänyt siihen koko homma, jotenkin ei vaan ole enää saanut sitä samaa fiilistä takaisin. Vaikka kyllä pitäisi jatkaa vaikka väkisin.

      Sitten vaan osallistumaan siihen arvontaan parin viikon päästä :)

      Poista
  4. Tää on kiinnostavaa, koska itse juurikin treenaisin kotona, jos treenaisin. Kynnys aloittaa on näin aina pienempi. Mulla itsellä laukaisi aikoinaan laihdutuksen, kun näin oman kuvani, se oli vain vika tikki, että pakko tehdä jotain, ehkä ihminen tarvii jonkin tuollaisen kimmokkeen alkaakseen toimeen. Hirveästi tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jonna! Itse tarviin ainakin. Koko kevään ja kesän hoin, että pitäis alkaa tekemään jotain ja silti se aina vaan jäi ennen kuin näin isot luvut.

      Poista
  5. Olen sitä mieltä, että on ihan sama mikä keino on, pääasia, että sitä liikkuu. Yksi tykkää kuntosalista ja toinen telkkarin ääressä jumppaamisesta. Kaikki käy, kunhan vain liikuu.

    Itse kaipaan liikuessani pääkopalleni happea: siksi juoksen. Huomaan myös kaipaavani omaa aikaa: siksi juoksen (lähes poikkeuksetta aina yksin) ja joogaan. Välillä kaipaan kunnon tehorääkkiä: siksi käyn ryhmäjumppatunneilla, sillä tiedän, että en koskaan saa piiskattua itseäni samanlaiseen moodiin yksin kotona - olipa minulla käytössä millaiset ohjelmat tahansa.

    Kolme viikkoa on lyhyt aika, eikä sellaisen avulla pääse kuin vauhtiin. Mutta tärkeintä on, että pääsee. Tee itsellesi liikkumisesta tapa. Merkitse liikunta vaikka alkuun kalenteriin (vaikka siis rääkkäisitkin itseäsi kotona ;)...).

    Äläkä anna periksi, kun ensimmäisen kerran tulee tunne, että "mä en oikeasti jaksa", ei huvita. Ei se liikkumisen aloittaminen joka kerta juhlaa olekaan, kenelläkään.

    Mutta niin kauan kun liikuntasuorituksen jälkeen - siis jälkeen - ei ota pattiin, että tulipa taas tehtyä, jotain hyvää tapahtuu.

    Liikunnan pitää olla elämäntapa <3.

    Tsemppiä Dioriina ihana! Hengessä mukana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oikeassa olet, ettei tässä päästä kuin alkuun ja itselle se onkin se yksi tarkoitus. Päästä kiinni siihen fiilikseen mikä treenin jälkeen jää :) ja saada tästä elämäntapa.

      Musa raikaa ja välillä on tullut sotahuutojakin mutta jatkettu ollaan :D

      Kiitos Rouva Sana! <3

      Poista
  6. Tsemppiä projektiin:) Minulla oli noin kolme vuotta sitten samankaltainen projekti. Oli pakko tehdä jotain radikaalia, niinpä hommasin personal trainerin, joka laati kunto- ja ruokaohjelman. Se oli rankka kolme kuukakutta, mutta en olisi omin avuin saanut itseäni kuntoon. Jämpti on näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Personal trainer on kanssa hyvä vaihtoehto ja se oli kyllä itselläkin mielessä. Kaverilla on ja ihan huikeita tuloksia hän on saanut aikaiseksi.

      Poista
  7. Jään kanssa seuraamaan, oma projekti alkamassa myös ens viikolla :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maiccu! Tsemppiä sulle sun omaan :)

      Poista
  8. Jotkut tällaiset kotijutut voisivat olla munkin juttu, ei napostele maksaa kuntosalojäsenyydestä/sitoutua siihen. Harrastan pelkästään aerobista liikuntaa, mutta varmaan pitäisi jotain muutakin.. Mulla ei kyllä isotkaan liikuntamäärät ole näkyneet kropassa, kai sitten syön niin paljon :D ei sillä, että olisin laihduttamassa, kunhan huomioin.

    Tsemppiä ja kirjoittele ihmeessä tuloksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sitoutuminen on ollut mulla kanssa yksi kompastuskivi ja sen takia koen tämän kotona tehtävän treenin paremmin sopivan itselle. Työajat myös vaihtuvat melkein päivittäin niin kaikki ryhmäliikunta hommat saa unohtaa.

      Kiitos Hellin ja ekan viikon fiiliksiä olenkin tänään postaillut :)

      Poista
  9. Tsemppiä, seuraan mielenkiinnolla. Pitäisi aloittaa itsekin uusi elämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Sitten ei muuta kuin miettimään mikä olisi juurikin se sinun juttusi :)

      Poista
  10. Täällä yksi sohvaperuna, jonka tarttis tehdä myös tuo ryhtiliike. Tsemppiä sulle ja mielenkinnolla kuulen fiiliksistä ja tuloksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuija! Kyllä se sohva vieläkin kiinnostaa :D mutta nyt siinä voi olla jo suht hyvällä omalla tunnolla.

      Poista
  11. Tsemppiä projektiin! Liikunta on aina hyvä juttu. Mut bikinivartalon saa kun laittaa bikinit päälle. :)

    T: Kiti
    http://www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin/ajatuksia-kehonkuvasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kiti!

      Oikeassa olet, bikinivartalon saa juurikin noin :) tällä hetkellä en ole itse siihen vielä tyytyväinen :)

      Poista
  12. Itse en tarvitse bikinivartaloa, koska en käytä bikineitä ;) tsemppiä sun projektiin ;)

    VastaaPoista
  13. Oijoi, tää vois olla jotain mullekin. Pitääpä tsekkailla!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.