Kuukausi sitten postasin ensimmäisen lakkahaastepostauksen, jonka laitoin pystyyn. Silloin siihen osallistui pari bloggaajaa ja nyt ollaan saatu mukaan lisää bloggaajia. Kyseessä on siis haaste, jossa kerran kuussa lakataan kynnet tietyn aiheen mukaan. Kynnet julkaistaan aina samaan aikaan joka kuun 20. pv. Kukaan ei ole sitä ennen nähnyt tai kuullut toisten lakkauksista mitään. Tähän haasteeseen voi muuten osallistua , vaikka sinulla ei olisi blogia. Käytä silloin Instagramissa #kynsivaihtarit tägiä. :)
Tällä kertaa aiheena on kesäiset leimailut. Haasteen sääntöinä on, että vähintään yhdessä kynnessä pitää olla koristelut. Tällä kertaa oli myös päätetty lakkauksen pääväriksi pinkki.
Itse valitsin tämän upean uslu airlinesin miquelon.
Ihanan sähäkkä pinkki ja juurikin kesälakka. Lakan sävy korostuu vielä enemmän, kun käsien iho on saanut päivitystä.
Itseäni hieman hirvitti tämä haaste. Aikaisemmat leimailu yritykseni eivät oikein ole onnistuneet enkä ole kerinnyt sitä treenatakkaan. Sain pr-lähetyksenä useita erilaisia essencen tuotteita. Jotkut teistä saattoi nähdä ne Insta storysta. Yksi todella mielenkiintoinen tuote oli tämä leimasin.
Testailen tätä vielä hieman lisää ennen tuomion julistamista mutta näin ekan kerran jälkeen tosi hyvät fiilikset. Pitkille kynsille ihan loistava!
Viimeksi kun kävin Kynsilakkataivaassa, Helsingissä, ostin Moyran ihanan leimalaatan EXOTIQUEn. Vaikka leimailuni eivät ole onnistuneen pitkän tauon jälkeen, halusin tämän laatan kuitenkin itselleni. Laatta on täynnä ihania kesäaiheita ja onkin tähän haasteesen kuin tehty.
Leimauslakkana toimi aiemmin ostamani musta Moyran leimauslakka.
Etusormeen leimasin parit palmut ja nimettömään palmuja ja flamingoja. Ihan täydellisesti en saanut leimoja nostettua laatasta ylös ja kun sisällä on 30 astetta lämmintä ja ulkona melkein saman verran oli pakko antaa periksi. :D Itse ole kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen.
Nimettömään halusin leimauksen pohjalle vähän kuin ilta-aurinkoa meren äärellä. Lakkasin ensin Bronx:n Creme Brulee lakalla kaksi kerrosta. Tämän jälkeen töpöttelin essencen oranssia orange to go lakkaa, Isadoran keltaista Bananas! lakkaa sekä essien sinistä midnight sun lakkaa.
Lopputuloksesta tuli juurinkin sellainen mitä halusin ja tuon Bronx:n Creme Bruleen ihana shimmeri on kuin piste i:n päällä.
Uslu airlinesin lakan väri muuttui niissä kuvissa, mitkä kuvasin auringossa, ihan erilaiseksi. Varjossa kuvatuissa näkyy se oikea, sähäkkä pinkki.
Käy ihmeessä kurkkaamassa muiden kesäisiä leimailuita. Tässä muut osallistujat:
niin ja Kynsisirkus osallistuu tähän haasteeseen ainakin vielä tällä kertaa instan puolella
Mitäs ootte mieltä? Omasta mielestäni onnistuin haasteessa ja kynnet ovat varsin kesäiset.
essie ja essencen leimasin saatu
Love
Kauniit kesäiset kynnet ♥ Jos mä osaisin leimailla, osallistuisin ehdottomasti.
VastaaPoistaOon joskus yrittänyt ja mulla se oli sellaista tuhertamista oli että jään ihailemaan vain muiden kaniita tekeleitä :)
Ihanan kesäiset kynnet! Mulla oli muuten nyt testissä ekaa kertaa tuo sama leimasin, tykkäsin kovasti.
VastaaPoistaAivan ihanat kesäkynnet <3
VastaaPoistaHirmu kivat<3 Meillä on kans sisällä 30 astetta lämmintä ja ei kyllä jaksa niin tarkkaan lakata kynsiä mitä normaalisti. Leimat vähän sinnepäin ja sillee :D
VastaaPoistaToi Essencen leimasin on aivan loistava! Mä käytin sitä myös :D
VastaaPoistatoi laatta valinta on kans tosi nappi valinta. Hienot tuli!
Ihanan kesäiset <3 tää laatta on kyllä ihana <3
VastaaPoista