Polaarin alumiiniton dödö ja käsivoide kuiville käsille




Kuinka monella Polaar ihonhoitosarja on tuttu?  Itse olen tutustunut sarjaan töiden merkeissä. 

Polaar on ranskalainen ihonhoitosarja, joka on perustettu 2005. Sarjan perustaja, Daniel Kubrier, on tehnyt vuosia tutkimustyötä napapiirin pohjoispuolella ja tästä johtuen sarjan aktiiviset raaka-aineet tulevat arktiselta alueelta. 
Brändin filosofia on yksinkertainen. Tarkoituksena on lisätä ihon omaa kauneutta arktisen luonnon kasvien voimalla ja suojella arktisten alueiden herkkää ympäristöä. 

Tuotteet sopivat herkälle, pohjoismaalaiselle iholle. Ne antavat suojaa sään vaihteluilta ja rasituksilta. Herkälle, kuivalle ja vaativalle iholle. 
 Sarjan tuotteet eivät sisällä parabeeneja, mineraaliöljyjä eikä alkoholia. 

Osalle Finnairin matkustajista Polaar saattaa olla tuttu, sarjan tuotteita on Pre-order myynnissä ja siellä Icy Magic Eye Contour Multi Energiser silmänympärysvoide on yksi myydyimpiä tuotteita.  Polaarin tuotteet ovat myös todella riittoisia eli ota aina ensin pieni määrä ja tarvittaessa sitten lisää. Itse tein sen virheen monen tuotteen kanssa, että otin "normaalin" määrän ja sitten siinä oli työtä saada niitä imeytymään. 

Polaar Icepure mineral deo roll-on



Polaar


Dödö on omalla kohdalla tuote, joka aiheuttaa välillä hampaiden kiristystä.  Vuosien saatossa olen monia eri merkkejä niin apteekkipuolelta kuin markettipuoleltakin ja osa on toiminut, kun taas osa ei. Fa-merkkinen dödö oli löytö yhdeltä Tallinnan matkalta ja sitä tulee ostettua aina varastoon, kun siellä käy. 

Olen nyt jonkin aikaa testaillut marraskuussa myyntiin tullutta Polaarin ICEPURE mineral deo roll-onia.  Roll-on sopii todella hyvin herkälle iholle eikä se sisällä alkoholia, parabeeneja, alumiinia eikä mineraaliöljyjä. 

Hieman skeptisesti lähdin tätä testaamaan mutta yllätyin postitiivisesti. Tuote toimii hyvin, vaikka muutamana päivänä olisi suojaa tarvinnut hieman enemmän. Kuten sanoin tuossa aiemmin, olen hieman hankala tapaus kainaloitteni kanssa. :D 
Tykkään tämän kivan raikkaasta tuoksusta sekä siitä, että tuoksu on mieto. 
Niille ketkä hakevat alumiinitonta roll-onia niin suosittelen testaamaan. 




Luonnon jäkäläuute estää bakteereiden aiheuttamaa hienhajua ja auttaa pitämään kainalot kuivina. 

Suositushinta 16,90€ / 50 ml

Toinen tuote minkä haluan tähän samaan nostaa on kuivien ja ahavoituneiden käsien käsivoide. 


Lapland -käsivoide



Polaar



Lapland-sarja on suunniteltu kuivan ja ahavoituneen ihon hoitoon. Sarjan salaisuutena ovat arktiset marjat: vadelmat, puolukat ja karhunvatukat. Nämä marjat sisältävät paljon antioksidanttisia A-, E- ja C-vitamiineja, jotka suojaavat ihoa. Näiden lisäksii mukana on myös ruusujuurta, joka on vanhan kansan haavanhoito rohto sekä ns. onnellisuus levää joka stimuloi ihon kantasoluja korjaten ihoa. Marjat tulevat muuten Suomesta. 
Sarjasta löytyy kasvovoide, käsivoide, huulivoide ja uutuutena vartalovoide.  

Sarjan käsivoide kosteuttaa ja pehmentää käsien kuivaa ihoa. Tuoksu mieto ja miellyttävä. Koostumus tässä on suht paksua mutta imeytyy todella nopeasti. Tämän kanssa täytyy muistaa se, että PIENI määrä riittää. Jättää käsille ihanan pehmeän tunteen mutta ei kuitenkaan tahmaista. Huomaisin käyttäessäni sen, että käsien pesun jälkeen, kädet tuntuivat kivan pehmeiltä. Voisi sanoa, että voide antaa näkymättömän suojahanskan käsille.




Suositushinta 17,50€ / 75 ml

Polaar sarjaan kuuluu ihonpuhdistustuotteet, kosteustuotteet, kuivan ihon hoitosarja, erikoistuotteita ja vartalohoitotuotteet eli laidasta laitaan. 
Tulen täällä blogin puolelle esittelemään omia lemppareita sarjasta. 
Ja laita ihmeessä viestiä, jos haluaisit kuulla enemmän jostain tietystä tuotteesta. 

Polaarilla on myös Facebook-sivut ja olet enemmän kuin tervetullut seuraamaan niitä. TÄSTÄ pääset tuonne facen puolelle. 

Polaarin tuotteet ovat tällä hetkellä myynnissä apteekeissa ja Sokoksissa, tietysti mukaan lukien Sokoksen verkkokauppa

Oletko kokeillu alumiinitonta dödöä? Ja oletko testannut jotain Polaar-sarjasta? 

Love


11 kommenttia :

  1. Mä ostin viime syksynä finskin koneesta tuon Icy Magic Eye Contour Multi Energiserin ja se ollut ihana ♥ Ja tosiaan ihan minimäärä riittää eli huikeen riittoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Itse tykkään siitä kanssa. Ensimmäisen kerran painoin sen pohjaan ja siitä ois riittänyt koko kasvoille. :D Nyt onneksi sitä saa täältä Suomestakin.

      Poista
  2. Olen tutustunut sarjaan Sephorassa. Polaarin oma nettikauppa toimittaa myös EU:n sisällä kiinteään 8 euron hintaan. Valitettavasti eivät toimita tänne Sveitsiin mutta mikäs tästä Baselista on kipaistessa rajan yli ostoksille Ranskaan tai Saksaan, kymmenisen minuuttia... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tuotteita olet testaillut ja mitä olet tykännyt?
      No sulla ei kyllä kauaa mene siirtyä shoppailemaan toiseen maahan. :D

      Poista
    2. Noita silmänympärysjuttuja lähinnä - postausta tulossa!

      Joo, Basel on hyvässä paikassa sikäli, että sijainti on kolmen maan rajalla! Jopa kävellen onnistuu käydä "ulkomailla".

      Poista
    3. Kiva päästä lukemaan mitä tykkäsit. Laita ihmeessä linkkiä tähän. :)

      Poista
  3. Polaar on itselle ainoastaan nimeltä tuttu aiemmin, joten kiva että kerroit kokemuksiasi näistä! Erityisesti käsivoide kuulostaa kiinnostavalta :)

    VastaaPoista
  4. Näin talvisin se on mun lemppari. :)

    VastaaPoista
  5. Tää vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta tuotesarjalta. Onko tämä ihan aitoa luonnonkosmetiikkaa, mut tätä ei vaan ole sertifioitu? Kävin tänään Sokoksella ja nuuskin tapani mukaan luonnonkosme puolella rasvoja, kun olen niin hajuherkkä ja tällä Polaar sarjalla oli jopa tuoksuton rasva, JEE! Mutta sitten jäin miettiin et Sokoksella myydään paljon "niinsanottua" luonnonkosmetiikkaakin siellä aidon seassa, et lieneekö tää puhtaasti luonnonkosmetiikkaa... Googlettamalla ei kovin paljon suomenkielistä tietoa tästä sarjasta tietoa löytynyt.

    VastaaPoista
  6. Hei Heidi, Polaar on luonnonkosmetiikkaa. Sarja perustuu luonnon aktiivisiin raaka-aineisiin.
    Tarkoitatko sitä Lapland sarjan kuivan ja ahvoituneen ihon hoitovoidetta? Omaan nenään siinä on hento tuoksu, vaikuttavat aineet ovat samat kuin mitä tässä käsivoiteessakin. Sarjalla ei suomenkielisiä sivuja ole muuten kuin Facebookissa ja ne löytyvät nimellä Polaar Suomi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis korjauksena, kyseessä on luonnonmukainen sarja, jossa vaikuttavat aineet tulevat luonnosta.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.