Teitä uusia lukijoita on
tullut mahtavasti lisää, ihan huikeeta!! Alusta asti seuranneet tietävätkin,
että vaikka rakastan kosmetiikkaa niin kynnet ovat myös todella lähellä sydäntä
ja yksi harrastus. Blogihan alkoi kynsiblogina mutta on kasvanut sitä mukaa
kuin minäkin ihmisenä. Vaikka lakkauksia ei ole täällä blogin puolella usein enää
näkynyt, niin se ei todellakaan tarkoita sitä, ettenkö sitä enää tekisi.
Lakkailen yhä vieläkin sen 2-3 kertaa viikossa. Jotenkin siinä vain aina pääsee
käymään niin, olen poistanut ne aina ennen kuvaamista.
Päätin nyt kuitenkin
ottaa itseäni niskasta kiinni ja muistaa kuvata myös niitä kynsiä!
Mitä yhteistä on auringolla ja hologrammi kynsilakka?
Vastaus on: ihan huikea
lopputulos! Hololakat ovat I-H-A-N-I-A yksistäänkin mutta aurinko saa ne
elämään ihan omaa elämäänsä. Viikonloppuna päästiin nauttimaan auringosta ja
sehän tarkoitti sitä, että kynnet oikein huusivat holoa. Testailin samalla
pitkästä aikaa leimailua ja hermot meinasivat mennä sen kanssa. Ensinnäkin mun
kynnet ovat juurikin liian pitkät kokokynnen leimoille. No, ei se nyt niin
kamalaa ole. Se on kamalaa, kun et sitten millään saa sitä leimaa nousemaan
siitä laatasta! Vaihdoin leimasimia useaan otteeseen, samoin lakanpoistoainetta
ja melkein kahden tunnin ajan tein töitä siihen, että sain yhden käden kynnet
leimattua.
En voi tajuta mikä siinä
oikein mättäsi. Pikakuivattaja vielä kaiken lisäksi levitti leimat. hoh hoh, että sellainen tapaus. Aina vaan ei näköjään voi onnistua.
Yritän uudelleen viikonloppuna leimaamista, löysin unohduksissa
olleen laatan helmeriä siivotessa :D
Tämän lakkauksen
lakkoina oli Kikon 389 ja Color Clubin Angel Kiss.
Laattana oli What's Up Nailsin B002 Water Marble to
Perfection. Omalla kohdalla oli
kyllä kaikkea muuta kuin Perfection :D
Onnistuuko sulla
leimailu yhtä helposti kuin heinän teko?
Love
Leimalaatta saatu testiin Cesarsshopista
Mä olen kokeillut leimaamista pari kertaa, on onnistunut ok, mutta ei kyllä riittäis hermot tehdä sitä usein. :D
VastaaPoistaOn mulla ennen onnistunut välillä ok välillä tosi hyvin mut nyt ei millään :D
PoistaEikä :D pakko vähän retostella että kyllähän se leimailu onnistuu mutta teen sitä niin usein että se sujuu rutiinilla. Tää laatta kyllä toimii hyvin ja on yksi mun lemppareista :) minusta nämä kynnet on hienot vaikka sulla meni hermot niitten kanssa ;)
VastaaPoistaSä oot siinä ihan huippu!! Laatta on ihana ja jossain muussa on vika, mahtaako olla, että poistoaineessa oli öljyä? Sitä en muuten tarkistanut. Kiitti :)
Poista