Tykkään eläinprinteistä, olen niistä tykkännyt niin kauan kun vain muistan. Varsinkin seepra, tiikeri ja aina yhtäihana leopardi. Minulla on ollut lepardityynyjä, peittoja, mattoja, paitoja. Tein itselleni ja Cialle housutkin leopardikankaasta. Niitä käytin kotosalla monet vuodet, sitten vasta raaskein niistä luopua kun saumat ratkesi niin, ettei pysyneet enää kasassa :D
Tämä ihanuus on être belle sarjan mattapuuteri, Leopard Compact Powder Mat.
Äkkiseltään katsottuna tämä saattaa näyttää ehkä liian tummalta mutta sitä tämä ei todellakaan ole. Sävy mukautuu ihon sävyyn aivan täydellisesti, jättäen kauniin mattapinnan iholle.
Oma sävyni on kahdesta sävystä vaalein ja sopii juurikin koko kasvoille laitettavaksi kun taas se 2 on hieman tummempi ja se taas on omiaan käytettäväksi aurinkopuuterin tavoin.
Itse levitän tätä kasvoille isolla puuterisiveltimellä. Sivellin on siinäkin suhteessa hyvä, koska sillä saa pyöräytettyä kaikki sävyt puuterista mukaan. Vipan kanssa se on hieman hankalaa saada kaikkia puuterin eri sävyjä tasaisesti mukaan. Sivelimellä myös saa juurikin sellaisen ihanan kevyen lopputuloksen
Pakkaukseen ei kuulu sivellintä tai vippaa.
Äkkiseltään katsottuna tämä saattaa näyttää ehkä liian tummalta mutta sitä tämä ei todellakaan ole. Sävy mukautuu ihon sävyyn aivan täydellisesti, jättäen kauniin mattapinnan iholle.
Oma sävyni on kahdesta sävystä vaalein ja sopii juurikin koko kasvoille laitettavaksi kun taas se 2 on hieman tummempi ja se taas on omiaan käytettäväksi aurinkopuuterin tavoin.
Oli pakko ottaa kuvaan mukaan yhdet mun lemppari korkkareista. |
Voi olla kauniimpaa puuteria? Ei voi, ei vaan voi. Ihanaa, kun itse tuoteen ulkonäköön panostetaan eikä aina siihen rasiaan.
Pakkaukseen ei kuulu sivellintä tai vippaa.
être belle:stä olen kirjoitellut enemmän täällä. Postauksesta löytyy juttua sarjan yöseerumista joka on tarkoitettu aikuiselle iholle.
Kuva täältä. Tämä mainos on kertakaikkisen upea! |
Tätä ihanuutta voi ostaa être belle jälleenmyyvistä hoitoloista. Suositushinta tälle upean kissamaiselle puuterille on 31,90 €
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille. Huomenna onkin vuorossa taas haaste valokuvien parissa. Aihe on mielenkiintoinen ja toisaalta myös haastava.
Tuote saatu blogiin
On tosiaan kaunis ja nimensä veroinen puuteri ♡
VastaaPoistaToi on kyllä niin kaunis, etten meinannut raaskia koskea siihen lainkaan :D
PoistaIhanat kengät! <3 ja on kaunis puuterikin :D
VastaaPoista:) ne on :D
PoistaOnpas nätti
VastaaPoistaEi montaa kertaa eteeni oo vastaa tullut.
PoistaEn ehkä muuten niin välitä eläinprinteistä, mutta kosmetiikassa tämä näyttää niin upealta :)
VastaaPoistaMulle ne kyllä iskee, vaikkei nyt vaatteissa enää niinkään mutta muualla kyllä ja varsinkin kosmetiikassa.
PoistaMakeen näköinen tuote!
VastaaPoistaja tuntuinen :)
PoistaOi että miten raaskit korkata tuota ihanuutta. <3 On minullakin yhdet pantteritossut, mutta muutoin taitaa olla oma pukeutuminen noh aika merellinen. :) Kivaa viikkoa <3
VastaaPoistaKyllä sitä tuli ihailtua kauan ennenkuin raaskin siihen koskea :D
PoistaIhanaa viikkoa <3