Tuoksutorstai: Angel by Mugler


Tuoksu pr-näyte

 Sitä ollaan taas tuoksutorstain parissa. Ennen kuin aletaan tutustumaan tämän vuoden uutuuksiin niin käydään vielä muutama tuoksu viime vuodelta läpi. Tällä kertaa kyseessä onkin todellinen klassikkotuoksu nimeltä Angel.




Muglerin tuoksu nimeltä Angel




Angel by Mugler

Tämä Thierry Muglerin klassikko Angel on julkaistu jo vuonna 1992 ja se tuli viime vuoden lopulla takaisin Suomen markkinoille. Angel on myös ihka ensimmäinen Muglerin tuoksuista ylipäätään ja ensimmäinen gourmand-tuoksuryhmän tuoksu. Gourmand tuoksuissa käytään niin sanottuja syötäviä tuoksunuotteja kuten suklaa, hattara, karamelli, toffee ja niin edelleen. 





Mugler tuoksu nimeltä Angel on klassikko



En muista milloin eteeni olisi tullut näin mielenkiintoinen tuoksu. Tätä tuoksua on mielestäni vaikea kuvailla ihan jo erikoisuutensa vuoksi. Tuoksunuottien mukaan voisi ajatella, että tämä on todella makea mutta ei ole ainakaan omalla kohdalla. Totta puhuen en oikein itsekään tiedä mitä mieltä olen tästä tuoksusta. Mutta siitä voin olla varma, että tämä todellakin jakaa mielipiteitä. 

Toinen ihmettelyn aihe on tuoksunuottien määrä, millään muulla tuoksulla en ole näiden vuosien aikana nähnyt vastaavaa. 



Tuoksu alkaa hattaralla, kookoksella, jasminilla, meloonilla, bergamotilla, mandariinilla, ananaksella, appelsiinilla ja mustalla viinimarjalla. 

Sydän tuoksusta löytyy punaisia marjoja, jasmiinia, aprikoosia, persikkaa, orkideaa, muskottia, ruusua, kieloa, kuminaa, hunajaa, karhunvatukkaa ja luumua. 

Tuoksun viimeistelee vanilja, tonkapapu, amber, myski, santelipuu, suklaa, patsuli ja toffee.


Kuten näette nuotteja löytyy vaikka muille jakaa. Mutta yhdessä, uskokaa tai älkää nämä kaikki muodostavat mielenkiintoisen itämaisen kokonaisuuden. Ripaus raikkautta, makeutta, pehmeyttä ja yllätyksellisyyttä. 

Tätä tuoksua on vain pakko käydä tuoksuttamassa ihan itse.




Tuoksu on sen verran vahva, että mielestäni parhaiten toimii iltakäytössä. 


Onko tämä Angel tuoksu sinulle tuttu? 


Love










4 kommenttia :

  1. Upeat kuvat, mutta mitäpä muuta sulta voikaan odottaa! :D

    VastaaPoista
  2. Sama mieltä, upeat kuvat!

    Angel on aika ristiriitainen tapaus. Itseasiassa olen sen omistanut, mutta en sen kummemmin päässyt käyttämään missään. Meni parempiin käsiin. Se on mielenkiintoinen näin tuoksuna, ja vaatteiden päällä, mutta silloin kun se kehittyy, se muuttuua eri ihmisten päällä täysin erilaiseksi. Juuri minulle ei käynyt, mutta kaverille on sopinut kuin nenä päähän. Se on tosin laadukkaan tuoksun merkki, että se muuttuu käyttäjän mukaan, mukautuu ihon omaan tuoksuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nadine <3 Juu, juurikin ihon ph-arvo määrittelee miten tuoksut reagoivat erilailla eri ihmisillä. Tämän vuoksi ei kannata ostaa tuoksua vain sen kannalta, että se tuoksui kaverilla hyvältä, koska tuoksumaailma saattaa olla ihan eri omalla kohdalla.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.