Oma koti kullan kaunis on tämän viikon Makro Tex-haasteen aiheena.
Aihe on sinänsä juurikin ajankohtainen sillä omaehtoisessa karanteenissa meistä on varmasti ja toivottavasti mahdollisimman moni. Tarkoitan tällä nyt niitä ketkä siihen pystyvät, koska niin me omalta osaltamme ehkäisemme viruksen leviämistä.
Itselle varmasti rakkain paikka kotona on keittiö. Siellä tulee vietettyä todella paljon aikaa mutta nyt en kuitenkaan halunnut sitä tähän kuvata.
Tämän hetken pelastaja on hierontatuoli, joka sijaitsee meillä olohuoneessa. Siitä näkee myös telkkarin mutta siihen on myös ihana istahtaa kirjan kanssa ja nauttia hieronnasta.
Tykkäämme Antin kanssa molemmat tehdä palapelejä ja veikkaan, että niitä tulee tehtyä nyt useampia näiden viikkojen tai siis kuukausien aikana. Eli läheiset, tiedätte mitä saatte sitten joululahjaksi tänä vuonna.
Kukat ja viherkasvit lisäävät viihtyisyyttä.
VastaaPoistaOh, melkein kadehdin tuota hierontatuolia.
Pysytään terveinä!
Tuo tuoli on kyllä aahhhhh ihana.
PoistaPysytään terveinä <3
Niin viihtyisän näköistä teillä ja tuo hierontatuoli kuullostaa niin hyvältä.
VastaaPoistaYmmärrän täysin, että seinät alkaa kaatua päälle, mutta pakko on vielä jaksaa. Toivottavasti viimeistään kesällä tämä pask... on ohi.
Aurinkoista kevättä ja pitkää pinnaa, pysykää terveenä 😘.
Oi, kiitos paljon :) Juu, ei tässä muukaan auta, kun jaksaminen.
PoistaAurinkoisia päiviä ja pysykää myös te terveinä <3
Hierontatuoli! Vau, kelpaisi minullekin!
VastaaPoistaPysytään kotona, pysytään terveinä!
Hih, se on kyllä <3
PoistaPysytään kotona ja terveinä!
Ihan totta, että viherkasvit ja kukat piristävät, näinä aikoina ehkä enemmän kuin koskaan! Jaksamista sinne! Kyllä tämä joskus loppuu...
VastaaPoistaKiitos ja jaksamista myös sinne ja pysytään terveinä.
PoistaMeillä kyllästynein tuntuu olevan tuo 17v poika. Minähän "pääsen" vielä töihin, joten en koko aikaa ole kotona. Koti on paras paikka, varsinkin nyt! Ihanaa loppuviikkoa sinulle!
VastaaPoistaSinulla onkin hieman eri kuin esim. mulla ja ihan varmasti koti on nyt parasta <3 Onhan se minullekin mutta välillä tuntuu vaan niin aarrrrggggg. :D
PoistaIhanaa loppuviikkoa ja pysytään terveinä <3
Ihania viherkasveja! Palapelit on kivoja!
VastaaPoistaNe on!
PoistaLovely photos!
VastaaPoistaThank you Diana!
PoistaStay safe <3