Sosekeitot ovat meidän perheessä todella suosittuja. Ne ovat helppoja valmistaa, melko nopeita ja niitä voi varioida miljoonalla eri tavalla, sen mukaan mitä kaapista löytyy.
Sosekeitot sopivat niin lounaaksi kuin alkupalaksi. Kun tekee kerralla isomman satsin niin siitä riittää seuraavallekin päivälle.
Tänään tein meille maa-artisokkakeittoa. Maa-artisokassa on suht mieto maku eli kannattaa rohkeasti vaan lähteä kokeilemaan.
Reseptissä olen käyttänyt kaurakermaa, mutta sen voi vaihtaa myös tavalliseen kermaan halutessaan.
Maa-artisokkakeitto
500g maa-artisokkaa
1-2 jauhoista perunaa
500 ml vettä
1 salottisipuli
1 pieni valkosipulin kynsi
loraus Plantin Chili Creamy Cooking kaurakermaa
suolaa
mustapippuria
Pilko sipulit ja kuullota hetken kattilassa, mihin on lisätty öljyä.
Kuori ja pilko maa-artisokat ja perunat ja anna niiden ottaa hieman ottaa väriä ennen kuin lisäät veden.
Keitä kypsäksi n. 10-15 minuuttia. Riippuen minkä kokoisiksi olet pilkkonut maa-artisokat ja perunat.
Tämän jälkeen soseuta sauvasekoittimella, lisää loraus valitsemaasi kermaa. Itse laitoin tällä kertaa tuota Plantin Chili-Creamy Cooking kaurakermaa antamaan pientä potkua.
Mausta suolalla ja pipurilla ja sitten ei muuta kuin syömään!
Tarjoile leivän kanssa.
Tässä vielä pari muuta postausta eri sosekeitosta mitä olen tehnyt.
Sadepäivän sosekeittoon pääset TÄSTÄ.
Chili-porkkanasosekeittoon pääset TÄSTÄ
Mikä on sun lemppari sosekeitto?
Love
Rakastan chiliä sosekeitoissa, vähän potkua elämään :)
VastaaPoistaIhanaa ja herkullista viikonloppua sinulle Marina <3
Kiitos paljon Outi ja sitä samaa sinulle <3
PoistaSosekeitot ovat minunkin suosikkeja. Blogissani on lukuisia ohjeita, kuten tämä sellerikeitto, jossa on paljon hyviä ravinteita:
VastaaPoistahttp://dzinninajatuksia.blogspot.com/2019/01/mukulasellerikeitto.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+DzinninAjatuksia+%28Dzinnin+ajatuksia%29
Muut ruokaohjeeni, mukaanlukien (sose)keitot löytyvät täältä: https://dzinninajatuksia.blogspot.com/2018/10/ruokaohjeita.html
Kiitti, pitääkin käydä katsastamassa. Toi sellerikeittto kuulostaa tosi hyvälle.
PoistaSe oli itseasiassa yllättävänkin hyvää, makoisa varmaan on todellakin hyvä kuvaus siitä. Kypsennettynähän se juures on paljon parempaa, kun ikinä voisi kuvitella.
PoistaNäyttää hyvältä. Maa-artisokka onkin todella herkullista.
VastaaPoistaKiitos ja niin on!
PoistaMäkin tykkään sosekeitoista! Hetkeen ei ole taas tullut tehtyä, joten pistän tän sun reseptin muistiin :)
VastaaPoistaKokeile ihmeessä, jos et ole vielä kokeillut :)
Poista