Koira nimeltä Milo

Monelle teille lukijoista karvainen assarini Milo onkin tuttu. Poika täyttää tänä vuonna jo neljä ja ajattelin kertoa rakkaasta vesselistä teille  hieman enemmän. 

Silloin, kun asuin vielä kotona niin muistan kaikki ne kerrat kuinka pyysin koiraa mutta joudun tyytymään lehtisammakoihin :D 

 Olihan ne lehtisammakotkin tosi kivoja lemmikkejä mutta koira oli silti koira.

 Omaan kotiin muuttaessa otin lemmikiksi ensin yhden kissan, jonka nimi oli Väiski, sitten Valtsun. Eihän sitä voinut olla kahta ilman kolmatta eli tyttö nimeltä Veera saapui myös meille.
Voi mitä ihania otuksia he olivatkaan. Yksi pelkäsi lintuja eikä kukaan kolmesta voinut sietää kalaa :D Ihme juttu muuten. 
Valtsu oli herkkupeppu, rakasti sipsejä, oliiveja ja hedelmäirtokarkkeja, mitä se kävikin varastelemassa :D 
 Koko ajan haaveilin silti koirasta. Kunnes sitten se päivä koitti, että haave muuttui todeksi.

pentu

Meille tulee koira

Meille molemmille oli selvää, että jos ja kun, meille koira tulee niin koiran pitää olla suht ison kokoinen. Mies on kasvanut isohkojen koirien parissa. Ja itse tietysti pääsin nauttimaan koiran seurasta, kun vanhemmilleni tuli rotikka ja myöhemmin Englannin Springerspanjeli ja Ciakin on ollut kolmen päivän vanhasta asti tekemisissä rotikan kanssa.
Meille koiran rotu ei ollut niin tärkeää. Halusimme vain suht isokokoisen kotikoiran ja tästä johtuen seropitkaan eivät olleet suljettuja. Rotikat ovat lähellä sydäntä ja saa nähdä asunko vielä jossain vaiheessa sellaisen kanssa. Se rotu on vaan niin upea! 

Apulaa selatessamme eteemme tuli yksi ilmoitus, joka sai meidät kaikki kolmen innostumaan. Paikka, missä pennut olivat, oli meitä suht lähellä ja sovittiinkin saman tien aika, milloin menisimme katsomaan pentuja. 
En meinannut millään jaksaa odottaa sitä päivää. Just ja just sai nukkuttua. Olin kuin pieni mukula, joka odottaa joulua :D 

Sitten se päivä koitti. Ajoimme pihaan perhoset vatsassa,perhosarmeja siellä taisi olla. 
Autosta noustessani huomasin lauman koiria hieman kauempana. Yksi pikkuinen erkani laumasta ja juoksi niin lujaa kuin vain niillä pienillä jaloillaan pääsi minua kohti ja tuli istumaan jalkojeni väliin. 
Muistan kun eilisen päivän ne ihanat, ruskeat nappisilmät, jotka katsoivat minuun ja olin myyty. Sydämeni pakahtui samantien  rakkaudesta <3 

Siinä samassa silmänräpäyksessä pentu menikin jo menojaan sisaruksiensa kanssa pitkin pihaa. Sanoin miehelle, että näitkö tuota ihanuutta!
 Hiljaa toivoin sisällläni tai oikeastaan hoin mantraa: please, älä ole varattu, älä ole varattu...

Moni pennuista oli jo varattu mutta onneksi se utelias, ihana nappisilmä, joka oli ensimmäisenä meitä tervehtimässä oli vapaa. 
Se pieni nappisilmä olisi meidän <3 


Koira nimeltä Milo





Voi sitä onnen päivää, kun vihdoin pääsimme hakemaan Milon kotiin <3 
Poika ei uskaltanut ensin tulla sisälle lainkaan. Kennelissä pennut olivat olleet   ulkosalla koko ajan eivätkä olleet koskaan päässeet taloon sisälle. 
Hyvä puoli tässä oli, Milo oli valmiiksi sisäsiisti :) Tai tekihän se silloin asioitaan sisälle, kun halusi osoittaa mieltään. Varsinkin, jos olit mennyt häntä komentamaan. Katsoi suoraan päin ja päästi siihen :D 





Milossa on 50% saksanpaimenkoiraa, 25% mastiffia ja loput 25% kelpietä. Kaikki rodut tulevat kyllä Milossa esille. Rintakehä ja väritys  on mastiffia. Oppimishalu,temppujen tekeminen, nenän käyttö, palvelualttuis tulee taas sakemannin kautta ja itsepäisyys isojen korvien kera sekä paimentaminen kelpiestä. 
 Milo rakastaa tehdä temppuja ja oppii ne todella nopeasti. Temput mitä tällä hetkellä osataan on: istu, maa, ylös, seiso, tanssi, tassu, toinen tassu, kaks tassuu, anna, etsi, herätä,  pyöri, kieri,pusu, lipasu, ryömi, alta ( jalkojen alta ) kumpi käsi, kova sana ja raato. Raadossa maataan hiljaa, liikkumatta kyljellään :D Mahdoinko muistaa kaikki? :D 

 Nenän käyttö pojalla on myös aikas huikeaa. Milon ollessa kolmen-neljän kuukauden ikäinen, lenkillä ollessamme annoin Milon haistaa käpyä ja heitin sen läjään missä niitä oli varmaan parisen sataa. Seurasimme miehen  kanssa mihin kohtaan se tippui ja sen jälkeen sanoin Milolle etsi. Itse kyllä epäilin ettei se sitä löydä mutta löysi se sen kävyn sieltä kaikkien muiden keskeltä.  


Lauma pidetään koossa, oli mikä oli!





Milo haluaa paimentaa kaikkia mitkä liikkuu.

Paimentaminen tulee kelpiestä, sehän paimentaa Australiassa lampaita. Koirapuistossa olikin sitten hieman ihmettelemistä, kun eivät muut oikein meinanneet totella ja eivätkä pysyneet siinä missä Milo olisi halunnut ne pysyvän. Oli sitten kyseessä ihmiset tai muut koirat niin kaikkia pitää ainakin yrittää paimentaa :D 

Ääntä Milosta löytyy ja välillä tuntuu, että toinen rakastaa oikein kuunnella omaa ääntään :D Milo ilmoittaa haukkumalla kaikille ohikuljijoille, että kotona ollaan. Yksin ollessaan ei hauku, ei edes silloin, jos joku vieras tulee pihaan mutta auta armias, jos jompikumpi meistä on kotona. Sitten kyllä pidetään huoli, että kaikki kuulee.
Pihalla ei muuten liiku sitten siilikään ilman, ettei tämä yksi ilmoita siitä. Toisaalta vartioiminen on hyvä asia mutta esimerkiksi tuossa siilin kohdalla se menee ihan hieman yli :D 
Viime vuonna Milo on alkanut laulaa (ulvoa) palo- ja poliisiauton sekä ampulanssin sireeneiden kanssa kilpaa :D Vielä en ole saanut kuvattua sitä mutta toivottavasti jossain vaiheessa se onnistuu.  



Luonne on täyttä kultaa






Milon luonne on ihana <3 

Milo rakastaa ihmisiä ja on aina innokkaana tervehtimässä vieraita. Lapsien kanssa olisi niin kiva leikkiä mutta kokonsa vuoksi kaattaisi pikkuiset kumoon. 
 Nyt hän on ottanut tavaksi tervehtiä meitä kotiin tulessa haukkumisen ja ulvomisen välimuodolla :D Hän on myös hellyyden kipeä mutta ei kuitenkaan halua liikaa läheisyyttä eikä haleja. Kova antamaan pusuja kylläkin. Mustasukkainen poika on ja aina haluaa olla kaikkien keskipisteenä. 
Ja ne ilmeet, toista koiraa en tiedä, kuka ilmeilee samalla tavalla. Ja juurikin noilla ilmeillä se saa perkules välillä vähän liiankin helposti anteeksi :D
Hänestä huomaa, myös heti jos on tehty pahuuksia esim. menty käymään roskiksella. Silloin ei tulla moikkaamaan iloisesti vaan maataan sängyllä korvat luimussa, sivusilmällä mulkoillen. :D
 Ei mene päivääkään, etteikö se keksi jotain mitä ei voi muuta kuin nauraa :D 




Joku on joskus sanonut ettei koira ymmärrä puhetta. Tämän sanoja, ei tainnut ymmärtää omaa puhettaan. 

Meillä kyllä ymmärretään. Meitäkin välillä ihmetyttää se kuinka paljon Milo oikeastaan ymmärtää lauseita. 
Kerrankin lenkillä, kehuin hyvästä käytöksestä ja sanoin, että kotona saat sitten makkaran palkinnoksi. Itse olin jo koko homman unohtanut kotiin päästessämme, Milo ei :) 
Sinne se meni suoraan jääkaapin eteen ja ilmoitti asian.

Kaikilla Milon leluilla on omat nimet ja ne lelut missä on vinkut ihan ykkösiä. 

Milo rakastaa vinkuja ylikaiken. Hän haistaa ne jo kaukaa. Monta kertaa olen yritäny salakuljettaa niitä kotiin mutta turhaan. Joka kerta olen jäänyt kiinni :D    
Ensin leikitään itse lelulla ja jos se ei ole kovin mieluinen Milotus kaivaa sen vinkun pois lelun sisältä ja leikkii sillä.
 Jokusista on tullut rakaampia ja niitä sitten kuljetellaan ympäri huushollia. Leluja on ollut milloin missäkin esim. astianpesukoneessa, pesukoneessa ja välillä lelu on tuotu myös "hoitoon", kun on menty nukkumaan.
 Vinkulelujen kopittelu on myös yksi lempileikeistä. 





Pelkkiä onnenpäiviä meillä ei ole kuitenkaan vietetty. Eläinlääkärillä ollaan käyty todella monen monta kertaa näiden vuosien aikana.
 On ollut kuivumista, ihme paisetta huulessa (parantui itsellään,avohaava jalassa, kun oli hieman liian kova vauhti päällä.Kortisoonin vuoksi iho on ohentunut ja todella helposti tulee haavoja. Koirapuistoissa käynnitkin ovat jääneet tästä syystä kokonaan pois, välillä siellä koirin leikit, kun olivat aikas rajuja. 
 Allergioiltakaan ei olla vältetty ja pahimpana myosiitti, jonka vuoksi Milo syö loppuelämänsä kortisonia. 
Kirjoittelen tuosta myosiitista ja diagnoosista ihan oman juttunsa.Tässä tulisi muuten monen kilometrin pituinen postaus ja sitä ei kukaan jaksaisi lukea.  Ei ollut meinaan mikään helppo homma saada oikea taudinkuva Milolle

Milo, Milotus, karvakakara, otus, otusten otus, Milotus the pilotus, rakkaus, koiruus, poika, kakaruus.
 Rakkaalla lapsella on monta nimeä <3 



Koira, ihmisen paras ystävä ja rakas perheenjäsen <3 

Ihanaa lauantaita!

Love




20 kommenttia :

  1. Ihana koiruus siellä teillä, niin söpöt nappisilmät. Kyllä ne koirat puhetta ymmärtää, eri asia haluaako ne aina kuulla/ymmärtää mitä niille sanoo. :D Makkara sana on kyllä sellainen mikä tajutaan heti. Mä oon aina elänyt koirien kanssa, en oikein osaa kuvitella elämää ilman niitä. Välillä tietysti miettii, että pääsisi helpommalla, kun ei olisi niissä kiinni, mutta kyllä ne vain antaa enemmän kuin ottaa. Mukavaa pääsiäistä sinne. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä sitä välillä miettiikiin, et pääsis helpommalla mutta on ne silti sen kaiken arvoisia ja tuo niin paljon elämään rikkautta <3
      Makkaraa ei kyllä meilläkään voi sanoa ilman, ettei toinen ole heti pää kallellaan vierellä :D

      Poista
  2. Milo on suloinen 💜

    Meille rakas on anoppilan Tarmo, joka nytkin tuossa vieressä nukkuu. Tarmo on löytökoira, roduista ei ole tietoa, mutta eiköhän siinä ole karhukoiraa ainakin. Yksi appivanhempien edellisistä koirista löysi iltahämärissäkin pellolle pitkän heinän joukkoon heitetyn tulitikun pitusen oksankin, Rauhalla oli vielä vanhoilla päivilläänkin pettämötön vainu. Tarmo sen sijaan hukkaa lelunsa säännöllisesti.

    VastaaPoista
  3. Ihana, toi on kyllä tosiaan ihan huuhaata, että koira ei ymmärtäisi puhetta, siitä on tehty paljon uusia tutkimuksia ja niiden tulos on yllättäen ollut, että kyllä ne ymmärtää sanoja. :D Ennen ajateltiin, että ymmärtää vain pelkkää äänensävyä, mutta nyt on todistettu, että ymmärtävät sanojakin. Sitä ei kukaan tiedä miten paljon. hih

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takapiha on meillä sellainen mikä pitää sanoa englanniksi tai Milo luulee, heti että pääsee sinne juoksemaan :D

      Poista
  4. Et muistanut. Ainakin sivu, seuraa, paikka, irti, näytä, hali ja ei yllä puuttuivat.

    VastaaPoista
  5. Ihana Milo! Kiva lukea kunnon esittely. Kyllä ne koirat vaan on niiiin ihania! :)

    VastaaPoista
  6. Tuli ihan kylmät väreet postausta lukiessa, on kyllä ihana herra, ja selkeästi niin rakas <3 Mun pitää kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa itsekin meidän Nadia-koirasta postaus, ongelma on vaan, etten ihan tiedä mistä aloittaa ja mitä kirjoittaa, kun asiaa olisi niin paljon... Hih :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän ton tunteen ja itselläkin jäi tosi paljon kertomatta :D

      Poista
  7. Ihana Milo ja niin ihana postaus Marina! ❤️

    VastaaPoista
  8. Kyllä, koiran pitää olla koiran kokoinen (ja näköinen)! Jännä sekoitus Milossa. Ilmeisesti ei ole kuitenkaan perinyt mastiffeille tyypillistä tapaa juosta ihmistä kumoon? Mulla on ystävillä ollut iät, ajat mastiffeja ja innostuessaan ne ovat melkoisia jyriä :D

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.