Avon luo kevään kasvoille

Kun sain Avoilta kutsun osallistua meikkaushaasteeseen olin ensin kahden vaiheilla osallistunko vai en. Tämä johtui ainoastaan siitä, kun meikkejä ei ole blogin puolella nähty kuin ihan harvoja. Meikkaan kyllä päivittäin, tai no sunnuntaisin, jos ei ole mitään menoja niin silloin olen ihan naturel. Monia meikkikuvia olen kyllä ottanut mutta kun olen niin kriittinen itseäni kohtaan, olen aina löytänyt sellaisia vikoja, etten ole "kehdannut" niitä kuvia julkaista. Pari päivää asiaa mietittyäni päätin kuitenkin rohkaista itseni ja lähteä mukaan. 

Haasteeseen kuului valita itselle mieluinen meikkilook kolmesta eri vaihtoehdosta ja tehdä se Avonin tuotteilla. Itse valitsin meikkilookin nimeltä ruusuinen kevätmeikki. Monesti tulee käytettyä luomilla rusehtavia nude luomivärejä ja  haluisin kokeilla vähän erisävyistä meikkiä kuin yleensä. Kuvat olen ottanut aamuauringon valossa. Kameran säädöissä olisi ollut vielä hiukan säätämistä.




Tässä parin vuoden aikana olen enemmän ja enemmän innostunut BB-voiteista. Haluan ihon näyttävän luonnolliselta. Peittävyyttä saa olla mutta kuitenkin niin, että iho näyttää kuullaalta. Tämä Avonin Nutra Effects Skin Perfecting BB-voide on todella hyvä valinta. BB-voide yllätti siitä, kuinka pehmeän tuntuinen iho oli laiton jälkeen. Sävy mikä on kasvoillani on light. Tätä löytyyy myös sävynä medium. Käytin kasvoilla myös Magix-valokynää, Luxe Silken- puuteria, CC-kasvopuuterihelmiä ja kevyesti poskipäille sipaisten Luxe Temptation poskipunaa, jonka sävy on Show Stopping Pink. 
Luxe Silken-puuteri on nyt saanut uuden kuosin ja se on kyllä aikas magee, varsinkin tälläiselle, kuka tykkään pantterikuviosta. Puuteri on todella hyvä ja edellisen olekin käyttänyt kohta loppuun. Aivan loistava kivipuuteri. Suosittelen lämpimästi. 






Luomille laitoin ensin Avonin luomivärinpohjustajaa ja sen päälle True Color- luomiväripaletti Berry Loven sävyjä. Rajauksia en tehnyt lainkaan. Välillä muutenkin jätän rajaukset tekemättä ja joskus taas teen aikas paksutkin rajaukset. Ripsiin laitoin mustanruskeaa Big & Multiplied-ripsiväriä. Alaripset jätin ilman väriä. Kulmiin käytin Perfect Eyebrow- settiä. Hieman vaatii harjottelua tämän käyttö, koska yleensä käytän kulmiin kynää, luomiväriä tai geeliä. 








Yleensä, kun olen kokeillut violettia luomiväriä niin lopputulos on ollut kaikkea muuta kuin nätti mutta tämä sävy on kyllä napakymppi, ainakin omasta mielestä. Vihreät silmät tulevat hyvin esille. Tätä palettia tulen käyttämään useamminkin. 




Huuliin sipaisin Ultra Glazewear-huulikiiltoa sävyssä Mulberry. Kiilto sopii tähän meikkiin kuin nenä päähän :)  Kiiltoa löytyy eikä muuten ole tahmainen.



Itse tykkäsin tästä meikistä todella paljon. Raikas ja kevyt, juurikin kepeän keväinen.

Tuotteet, joita tässä meikissä käytin, sain ne Avonilta tätä haastetta varten, kiitos Avon :)


Love

18 kommenttia :

  1. Ihana meikki! Kyllä kehtaat laittaa meikkikuvia, eihän näissä ole mitään vikaa :) aivan upea olet ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi <3 <3 Minä vallan punastuin täällä :)

      Poista
  2. Kauniiden kasvojen houkuttamana tulin kurkistamaan, Avon on hyvä sarja, hienoa että lähdit mukaan. Kuvat olivat kauniisti otettuja ja onnistuneita, itsekritiikki sotkee monet jutut. Itse olen löytänyt Avènelta hyvän tuotteen, kokeilin ja ihastuin, siinä on myös hyviä auringonsuojatuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon <3 Se todellakin sotkee :D Siltä sarjalta minulla taitaa olla joku tuote testikokona, tarviikin katsoa mikä se on.

      Poista
  3. Oikein kaunis meikki sinullakin!
    Aurinkoista päivää.

    VastaaPoista
  4. Ihana meikki, tykkään käyttämistäsi sävyistä ja teema tulee esiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija <3 Kyllä meinaan niin jännitti nämä kuvat :)

      Poista
  5. Siis voi höpsis kaunotar! Kyllä ehdottomasti laitat meikkikuvia jatkossakin. Upean meikit teit. <3 Mä valitsin sen aurinkoisen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janet <3 <3 <3 Kai minun on sitten pakko laittaa :D Niin teit sinäkin <3

      Poista
  6. Ihana meikki, oikein hehkut. Minä olin kalpea kamala, mutta sinä taasen hehkut aurinkoisesti. Hui on meillä jännää nyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Taitaa olla aurinko mikä saa hehkun aikaan ;) Niin meillä taitaa kohta olla, hihi

      Poista
  7. Meikistähän tuli tosi nätti ja ihanan kuulas! :) Turhaa arastelit! Vaikka kukapa mä olen sitä sanomaan, kun mäkin olen niin itsekriittinen välillä, että huh heijaa :D

    VastaaPoista
  8. Oikein kaunis ja raikas meikki!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.