Helein Strong Collagen kokemuksia + arvonta

Kaupallinen yhteistyö / Verman

Heinäkuun puolella kertoilin teille ensimmäisen kerran uudesta Helein kauneuslisäravinneperheen tulokkaasta, Strong Collagenista. Sen pääset lukemaan TÄSTÄ.
Nimensä mukaan kapselit sisältävät todella vahvaa Verisol-kollageenia. Verisol-kollageeni vaikuttaa ihon syvimpiin kerroksiin ja näin vaikutus näkyy koko ihon kunnossa. 
 Verisol-kollageenia on myös tutkittu ja tuloksissa on huomattu säännöllisen käytön vähentävän ihoryppyjä 20% ja ihon elastisuus oli kasvanut 15 %. 

Omat kokemukseni kauneusravintolisästä


strong collagen



Samoja vaikutuksia olen itsekin huomannut. Vaikka vieläkin ne inhottavat tyynynjäljet näkyvät kasvoissa mutta eivät kestä enää niin kauaa kuin ennen. Ja ne juonteet, rypyistä en vain halua vielä puhua ääneen :D, ovat kyllä madaltuneet. Olen tietysti alkanut juoda vettä enemmän, alkanut harrastaa liikuntaa ja muutenkin pikkuhiljaa alkanut opetella elämään terveellisemmin. Haluan ylipäätänsä parantaa elämäntapoja mutta näyttää myös hääpäivänä kauniilta. Hyvät elämäntavat ja kauneuslisäravinteet ovat yhdessä aikas tehokas yhdistelmä.
 Kiinnostuin muuten siitä, miten kollageeni auttaa myös selluliittiin ja mieleni tekisi kyllä lähteä testaamaan sitäkin. 


kauneuslisäravinne


Kolme suht isoa kapselia päivässä tuntui välillä hieman vaikealta, kapselin koko vastaa meinaan suurin piirtein Buranaa. Mutta pakkohan sitä on kauneuden vuoksi hieman kärsiä, vai miten se meni. ;) 

Kiinnostuitko? 

Jos vastasit kyllä, osallistu ihmeessä arvontaan!


Palkintona on 3 kpl Helein Strong Collagen purkkia eli voittajia on myös kolme! 

Arvontaan osallistut vastaamalla kysymykseen: Onko Heleinin kauneuslisäravinteet sinulle tuttuja? 

Jätä kommenttikenttää yhteystietosi niin saan sinut kiinni arpaonnen osuessa kohdalle. 

Kuten myös aina ennenkin osallistu ihmeessä arvontaan myös Facebookin puolella. Sinne tulee postaus aiheesta huomisen päivän aikana eli klikkaa itsesi tykkääjäksi jo nyt ja klikkaa samalla siitä ylhäältä seurataan kohdasta katso ensin. Sillon saat ilmoituksen siitä, koska arvonta on siellä. 
Blogin facen sivuille pääset joka TÄSTÄ tai Dioriina nimellä löydät blogin. 

Arvonta on voimassa 20.8.2017

Onnea kaikille arvontaan! 


Tulkoon meille kaikille nuorekas ja kiinteä iho!


Strong Collagen


Love


68 kommenttia :

  1. Eivät ole ennestään käytöstä tuttuja, lukenut kyllä olen tuotemerkistä yleensäkin..mutta rahatilanne ei ole antanut myöten itseäni niillä hemmotella..
    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
  2. Ei vielä tuttuja, mutta lukenut olen niista ja kovasti kiinnostaisi 👌 pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  3. Heleinin biotin + ravintolisää olen käyttänyt säännöllisesti. Hyvä tuote. Tätä en. Haluaisin kyllä.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  4. Olisi mukava kokeilla kyseisiä valmisteita. Puhdas➕ tuotteilta olen vastaavaa syönyt. sfriman@mbnet.fi

    VastaaPoista
  5. Heleinin tuotteet ovat ihan niin tuttuja, mitä olen blogistasi lukenut. :) Mielenkiinnolla osallistun arvontaan.
    naerppae@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Minulle ei ole tuttu tuote.kiva olisi kokeilla. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Purkillisen verran olen kokeillut, ja mielestäni vaikutuksen huomasi jo kuukaudessa. Nyt on vain jäänyt ostamatta uusi purkki, mutta jospa se tästä vaikka tulisi arvonnan voiton myötä ;-)

    VastaaPoista
  8. Kyllä ovat. Biotiinia on tullut syötyä yksi purkki ja Skin, hair & nails purkki on vielä kaapissa odottamassa kunhan edelliset on syöty :)
    henna.jussila@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Ei oo tuttuja, kuin nimeltä. Kiva olis testata 👍
    hkarjal@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Sitä biotiinia olen syönyt, sarjan muut tuotteet ei ole tuttuja.
    heikkilavirpi750@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Helein-merkistä olen monista blogeista lukenut, mutten ole vielä ehtinyt itselle hankkia, vaikka tarvetta totisesti olisi!
    tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  12. Tuttuja ovat! Ei tosin vielä tämä tuote. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  13. Nimi on tuttu mutta vielä kokeilematta.
    Suonpera.n@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Tuttu tuote on kyllä, käytössä tälläkin hetkellä.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  15. On tuttu ja käytössä. Tykkään :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Oon käyttäny sitä Heleinin sinistä joka teki kynsille ihmeitä. Sen myötä muutki Heleinin tuotteet kiinnostaa :)
    hopeapupu@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Ei ole ennestään tuttu.

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  18. Ei ole vielä tuttuja.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  19. On vain nimeltä tuttuja, en siis ole itse näitä kokeillut.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Arppa
    Kyllä on tuttu, käytän näitäkin säännöllisesti.

    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  21. On tuttu merkki, mutta näitä en oo kokeillut.
    Mukana.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  22. Itse en ole käyttänyt, mutta äitini on kyllä. Mukana arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  23. Paljon olen kyllä Heleinistä lukenut, mutta en ole vielä itse kokeillut.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  24. En ole vielä kokeillut, mutta merkistä olen lukenut ja kuullut. Kiinnostusta löytyy erittäin paljon :)

    Vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Nimi on tuttu mutta en ole kokeillut.
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  26. Helein on tuttu vasta blogeista, mutta on kyllä kiinnostava! Olen biotiinin vakikäyttäjä ja olisi mielenkiintoista lisätä kollageenikin repertuaariin. msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Olen kuullut niistä paljon hyvää, mutten ole päässyt vielä itse kokeilemaan.

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Bette Boxin kautta on tutuksi tullut. :)

    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Tiedän merkin, mutta en ole käyttänyt :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Olen nyt testaillut ensimmäistä kertaa, vielä en ole suuremmin huomannut vaikutuksia, mutta toisaalta, minulle tuntuu tuottavan tuskaa 3pillerin MUISTAMINEN joka päivä. Olisipa kiva olla onnekas voittaja ja saada jatkoa tälle kokeilulle! Kivaa viikonloppua!
    T. Anu (mejaelama@gmail.com)

    VastaaPoista
  31. Monelta bloggaajalta olen näistä lukenut, mutta itse en ole tuotteita käyttänyt.
    Ihanaa viikonloppua sinulle <3
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  32. Ei ole vielä tuttuja, mutta olisi kiva päästä kokeilemaan.

    VastaaPoista
  33. tuttu merkki, käytössä parhaillaan Helein skin, hair & nail -valmiste.
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Olen kokeillut ja teho näkyy ainakin kynsien kunnossa! Olisi ihanaa testata pitempäänkin, käyttöön menisi kyllä tämä voitto.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Eivät ole tuttuja, kiva olisi kokeilla :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Ovat tuttuja, kolmas purkki menossa ja lisää pitää saada! :'D

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  37. Eivät ole ennestään tuttuja.
    Ihanaa viikonloppua! :)
    sanna_katariina@ hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Olen lukenut niistä, mutta en kuitenkaan raaskinut tilata vielä 😕 Olis niin huippua voittaa ja päästä kokeilemaan!
    nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Ei ole entuudestaan tuttu tuotemerkki :)

    Osalistun arvontaan!
    kaisan.postit@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Oon kuullut mutta vasta tänään tutustunut kunnolla. Toivottavasti saan sen sillä rahat eivät riitä pakollisia menojen takia. Olisi hienoa saada kokeilla stressin ja kuivan ihon takia.

    princessxmiriko@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Eivät ole tuttuja :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Olen lukenut näistä kyllä ja kiinnostunut tuotteesta ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Ei ole tuttuja :)
    Jessu881@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Blogeista olen näistä lukenut aika paljon, mutta en ole kokeillut vielä :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Nimenä tuttu, muuten ei. :)
    mari_leena (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  46. En ole kokeillut, kun en ole osannut arvioida mikä tuote olisi oikeasti vaikuttava.Kiinnostaa kovasti.
    tarjaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  47. En ole tuotteita käyttänyt, mutta olen kuullut ja lukenut niistä paljon kehuja! kissankarva85(at)gmail.com

    VastaaPoista
  48. On tuttuja. :)

    tt32232@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Ei oo tuttuja :)
    hanna101(at)live.fi

    VastaaPoista
  50. Ei o :)
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  51. Nimenä tuttuja mutta eivät muuten. Eli en ole siis kokeillut enkä muista edes kavereiden suositelleen joten minäpäs olen mielenkiinnolla kokeilemassa (toivomassa että onni suosii) :)
    niinaarvonnat@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Ei ole tuttu....🤗
    Kristiina
    Oonjustiina @gmail.com

    VastaaPoista
  53. Tutun kuulosia,mutta kokeiltua ei oo tullut.

    pinja.pylväs@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Ei ole tuttuja kuin nimeltään.

    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  55. Nimi tuttu mutta testannut en ole. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  56. ovat tuttuja, joskus olen jonkun purkillisen näitä napsinut :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Eivätpä vielä tuttuja ole. Mukaan siis kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Tuttu on suosittelen lämpimästi.

    Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Ei ole ennestään tuttuja.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  60. Eivät ole tuttuja
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  61. En ole tutustunut tuotteisiin, mutta mukava voisi olla testata! hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  62. Heleinin kauneuslisäravinteista ei ole vielä omakohtaisia kokemuksia, joten osallistun innolla mukaan arvontaan!
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  63. Ei ole tuttuja, mutta sitäkin innokkaampi tutustumaan :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  64. lukenut ja mainoksia tullut noista mutta kokeiluhalukkuutta olisi. anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  65. Käytössä ja tykkään
    Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
  66. Kiinnostaisi kokeilla!

    dzinni@europemail.com

    VastaaPoista
  67. Olen kokeillut ja hyväksi havainnut (Biotin+). t. johanna
    mutter(at) suomi24.fi

    VastaaPoista
  68. Ovat nimeltä tuttuja, mutta käyttänyt en vielä ole :)
    minnal@luukku.com

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.