Synttärihuuma jatkuu Isadoran kanssa

Synttärihulinat sen kun jatkuu vaan. Eilen höpöttelin enimmäkseen vain itsestäni, niin nyt sitten taas jotain muuta. 

Tutustaan Isadoran tämän kevään muutamaan uutuuteen.

Luomiväreistä eniten käytän turvallisia nudesävyjä. Monen monta vuotta olen käytänyt kullan ja ruskean eri sävyjä ja käytän niitä kyllä yhä vieläkin. tapoihini kangistunut  Välillä kokeilen muitakin värejä, mutta jotenkin ne ei vaan oikein tunnu siltä omalta itseltä.
Ihastelen aina muiden bloggaajien meikkejä ja rohkeutta käyttää värejä. Vaikka kuinka ensin päätän, että tänään laitan vaikka vihreää luomiväriä niin kosmehuoneesta tulen nakupaletti kädessä, se siitä vihreästä :D 

Aina sanotaan, että vihreisiin silmiin sopii lila silmämeikki yhtä hyvin kuin nenä päähän. Se taitaa kyllä riippua tekijästä. Itsestä meinaan tuntuu,että näytän siltä kun olisin saanut turpaani. 
Viime vuonna Ilonnan pikkareiden aikaan sain yöpaikan ihanalta Mizz Annielta. Siinä on kyllä ihminen, kuka osaa meikata. Itsensä ja toisen ihmisen <3 Aina kun nään Mizz Annien niin ihastelen hänen silmämeikkiään, hän saa silmänsä loistamaan kun taivaan tähdet.  Samalla kertaa kun olin yökylässä niin Miss Annie meikkaisi minut ja joo, käytti meikissä juurikin sitä pelkäämääni violettia. Lopputulos oli kyllä kaikkea muuta kuin turpiinsa saanut. Vai mitä ootte mieltä? 


Älkää välittäkö mun hiusista vaikka ne on hieman räjähtäneet :D 
Eli itse olen käyttänyt ihan väärän värisiä violetteja ja taidoissakin on hieman pieni SUURi ero meidän välillä. 
Tämän takia palataankin taas siihen turvalliseen nudeen.
Valitsin nuden ihan senkin takia, koska nudesävyt sopivat useammalle lukijalle kuin esim. violetti.
 Kyllä vain joku teistä voittaa samanlaisen itselleen :)

 Kyseessä on Eye Shadow Quartet Muddy Nudes.



Näissä paleteissa kohtaa uudistettu muotoilu ja koostumus.
Paletissa on  neljä matta sävyä ja kaikki ovat lämpimiä.  Melkein kaikki nudet mitä mulla on ovat aika pitkälti shimmerisiä niin nämä tuli kyllä ennemmän kuin tarpeeseen. Näissä on ihanan pehmeä koostumus, todella jänskän tuntuinen,  melkein voisi sanoa silkkinen. Olen aivan myyty tähän. Pigmenttiä löytyy ja kestää kyllä hyvin omilla luomilla koko päivän. Paletteja löytyy kahdeksan erilaista, osa mattoja ja osa helmiäisiä

 Tämän hinta Pretty.fi :ssä näyttää olevan 16,90 €.

Ilman ripsiväriä en voisi elää. Olen kokeillut ripsien pidennöksiä, mutta vaikka ne ovat ihanat, helpot, aina on silmät päässä kun herää, en vaan jotenkin osaa elää niiden kanssa. Meinaan kuitenkin jossain vaiheessa antaa niille yhden mahdollisuuden. Ripsareita olen testanut ja testaan edelleen löytääkseni sen ripsareiden graalin maljan.
Isadoralta sain testiin  Volume lash Styler ripsivärin.


Näin tästä kerrotaan: 

IsaDoran uuden Volume Lash Styler -ripsivärin erityismuotoiltu harja käsittelee ripset juuresta latvaan ja taivuttaa niitä ulos- ja ylöspäin - tuloksena viuhkamaisesti levittyvät, tuuheat ripset. Eripituiset harjakset erottelevat ripset tarkasti sisänurkasta ulkonurkkaan. Teräväkärkisten harjasten ja runsaasti maskaramassaa varastoivan harjan ansiosta yksi harjanveto tuo ripsiin sekä runsasta tuuheutta että tarkkaa erottelua. Kermainen, tuuheuttava koostumus myös pidentää ripsiä. Ripsiväri kestää kosteutta.



 Harja on muovinen ja täynnä pieniä piikkejä tiheään ja omaan makuun ehkä hieman veltto.  Ei oma lemppari harjoista.
Minun tämän hetkisille ripsille, tämä ei ole paras mahdollinen ripsiväri koostumukseltaan. Tai sitten vaan johtuu siitä, etten osaa levittää tätä kunnolla :D Tykkään itse käyttää hieman kuivempia koostumuksia. Pysyvyys tässä on kyllä todella hyvä. Eikä ollut kuitenkaan hakala poistaa.
Hintaa tällä on 19,90 € ja esim. Sokos ja Pretty.fi


Mutta tämä tuleva uutukainen taas puolestaan vaikuttaa ainakin harjan puolesta mun ripsarilta.
IsaDoran Grand Volume Lash Styler pidentää, erottelee ja tuuheuttaa ripset äärimmilleen. Kermainen, ripsiä kosteuttava koostumus tuntuu ripsillä kevyeltä, ja väriä on helppo kerrostaa ripsiin. Koostumus on säänkestävä eikä tahraa, ja tuote on hajusteeton ja silmälääkärien testaama.


Saatavilla vasta elokuussa

Tämän kesän kynsilakat ovat kyllä aikas herkullisen värisiä. Eikä Isadoran lakat niille muille häviä.


Shell Pink

Lakkaa on kynsillä kaksi kerrosta eikä ole päällyslakkaa päällä.
Ja sitten näiden koostumus. Pelkää rakkautta ensi siveltimen kosketuksalla. Ei valu eikä liru pitkin kynsinauhoja ja lakka melkein levittyy itsestään. Siihen tietysti auttaa iso leveä sivellin. Sen kanssa saa yhdellä vedolla melkein koko kynnen lakatua. Pikkurillin kanssa täytyy olla vaan varovainen kun on siinä ja siinä meneekö yli.
Lakat kuivuvat myös aikas nopsaa mikä on myös tosi iso plussa.



Jos joku on miettynyt näiden testaamista niin ilman muuta kannattaa testata. Mun tarvii mennä kyllä katsastamaan tästä ne kaksi muutakin sävyä minttu ja turkoosi. Hintaa näillä lakoilla on 6,20 €

Lupasin eilisessä postauksessa julkaista silmämeikki kuvan vielä tämän kuun aikana ja tässä se sitten tulee. KÄÄÄK

Vieläkään en ole yhtään tyytyväinen kuvaan mutta lupaus oli lupaus.
Siis kuva on aivan kamala mutta pakko oli nopeaan napata kuva ennenkun bussi lähti töihin. Kuinka helppoa onkaan ottaa kynsistä kuvia verrattuna silmämeikkiin :D  Enköhän silti joku päivä vielä opi.



Silmameikki on tehty äskoisellä paletilla ja ripsivärillä. 

Tällä meikillä ollaan oltu tällä viikolla töissä parina päivänä. Tykkään itse tämän luonnollisuudesta, Aina ei tarvitse olla vahvaa meikkiä, sitäkin silti tulee käytettyä töissäkin välillä. Päätin olla hieman räväkällä päällä :D  ja vaihdoin musta rajauksen, mitä yleensä käytän, turkoosiin tuomaan väriä. Kynänä käytin Isadoran Atlantic kynää. Ostin muuten myös violein kynän mutta sitä en oo vielä kokeillu.

Tällä nudepaletilla on helppo tehdä aamusti suht nopea meikki jos aikaa ei ole paljoa. Mulla yleensä ei ole kun olen aikas kova torkuttaja.

Kuten jo tuolla ylempänä kerroin tämän päivän arvonnassa olisi tälläinen setti


Palkinto pitää sisällään kaikki esittelemäni tuotteet, paitsi Atlantic kynää.

Oletko tutta ja turvallinen vai rohkea ja räväkkä?  vastamaalla kysymykseen osallistut arvontaan.

Arvontaan voivat osallistua kaikki, mutta kerro myös jos olet blogin julkinen lukia niin saat toisen arvan. 
Uudet lukijat ovat erittäin tervetulleita, mutta toivon teidän myös jäävän lukijaksi, kun arvonta on loppunut. Se olisi muuten epäreilua muita arvontaan osallistuneita kohtaan.

Facebookin puolella voi myös osallistua tähän arvontaan  ja saada itselleen yhden arvan lisää :)

Arvonta alkaa nyt ja päättyy 11.6 kello 23,59.
postitus Suomen sisällä

Onnea kaikille arvontaan!





82 kommenttia :

  1. Julkinen lukija..Rohkea ja räväkkä..mutta joskus tuttu ja turvallinen 😉

    lellukka80@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihana arvonta! Mukana julkisena lukijana. Joskus tuttu ja turvallinen mutta räväkkä mieluummin :)

    Ihana meikki, olet kyllä todellinen kaunotar <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vallan punastun täällä, kiitos <3

      Poista
  3. Tuttu ja turvallinen.. joskus hiukan rohkea :D
    julkinen lukija :)
    kynsinauhatanssi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  4. Vau mikä palkinto! 😛 Olen vanha lukija, ja todellakin mukana. Sorrun melkein aina siihen tuttuun ja turvalliseen, vaikka haaveilenkin kaikenlaisesta räväkästä. 😊
    Tekemäsi meikki on todella kaunis.

    Naerppae@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mutta ylempi meikki on Mizz Annien tekemä ja se on todella kaunis :)

      Poista
  5. Julkinen lukija.
    Tuttu ja turvallinen enimmäkseen, mutta minullakin on silti ollut hetkeni toisenlaisenakin :)
    Kovin olet kaunis, meikki myös.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Seuraan sinua Bloglovinissa nimimerkillä Norttis8ans. :) Useimmiten turvaudun luottoväreihin, eli ruskeisiin ja kultaan, mutta ehkä kerta viikkoon haluan laittaa luomille jotain erilaista. Nyt mulla on menossa sellainen villitys, että käytän paljon värikkäitä rajauskyniä. :) Etenkin tumma turkoosi ja vaaleansininen ovat kuluneet kiitettävästi.

    VastaaPoista
  7. Julkinen lukija.
    Olen tuttu ja turvallinen.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Olen vanha lukija, tuttu ja turvallinen. Värimaailma vaatteissa ja meikissä on hyvin maanläheistä. Koruissa ja kynsillä käytän jo voimakkaampia värejä.

    ooonavv@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Jos tulee meikin kanssa kiire, luotan tuttuun ja turvalliseen. Jos on aikaa, tykkään rohkeammasta meikistä. :)
    Julkinen lukija Bloglovinin kautta. :)
    sade.hietarinta@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Itse turvaudun suurimman osan ajasta tuttuun ja turvalliseen. Julkisesti lueskelen Bloglovinin kautta.

    VastaaPoista
  11. tuttu ja turvallinen, vanha lukija kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  12. Rohkea ja räväkkä ainakin vaatetuksen suhteen
    julkinen lukija eekku80
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  13. Julkinen lukija jo pitkään.
    Mää oon tuttu ja turvallinen, joskus repäisen ja oon rohkea ja räväkkä... :D
    laurakatarooma@gmail.com
    Ps: Oot todella kaunis ja upea nainen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä puna hiipuu poskille :) Voi kiitos paljon Katarooma <3

      Poista
  14. Tuttu ja turvallinen ja jumissa omassa tyylissä.

    Upea meikki, mietin kyllä tuota kuvaa katsoessa, että ethän sä voi olla 40vee!!!

    Tiia

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattilaisen meikattava on ihana olla :) ja hän taitaa taikatemput :D

      Poista
  15. Julkilukija tietty!
    Toi liila meikki sopii sulle erittäin hyvin muuten.
    Mä oon räväkkä ja rohkea.

    VastaaPoista
  16. Tuttu ja turvallinen :) Julkinen lukija olen. Kaunis meikki.

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Tuttu ja turvallinen arkena! Viikonloppuna räväkämpää! Vaisanenwilma@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Taidan olla kyllä se tuttu ja turvallinen. :D Mäkin ihastuin tuohon sun meikkiin, se on tosi kaunis ja sopii älyttömän hyvin. :)
    Julkinen lukija Belegwen ilmottautuu! belegwen81 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikki on kyllä ihana, kumpa itse osaisi tehdä samanlaisen. Kiitos paljon Belegwen <3

      Poista
  19. Taidan olla tuttu ja turvallinen. Olen julkinen lukijasi :)

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  20. Tuttu ja turvallinen joten tuollainen nudepaletti pääsisi päivittäiseen käyttöön:)
    betternailday@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mulla on tuo Muddy Nudes on jäänyt käyttämättä, koska ei taida taidot riittää ja saan aina mustan silmän itselleni meikattua :D

    VastaaPoista
  22. Rohkean hullu ;) Mutta sen sä tiedätkin jo ;D

    VastaaPoista
  23. Tuttu ja turvallinen. Olen julkinen lukija.

    VastaaPoista
  24. Rohkea ja räväkkä julkinen lukija ilmoittautuu! :D
    pamela.paavola@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Olen tuttu ja turvallinen ja omalta mukavuusalueelta en halua ollenkaan poistua :D. Luen bloglovinissa nimim. Soffel
    siffelisoffeli@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mä oon viime aikoina aavistuksen kunnostautunut värien kokeilussa, mutta kyllä silti kaikista rakkaimmat paletit on ne lämpimiä ruskean, kullan ja kuparin sävyjä sisältävät yksilöt. Ne nyt vaan sopii kaikkiin tilanteisiin ja sinisiin silmiin vielä erityisen hyvin :)

    Bloglovinin kautta seuraan ja facessakin tykkäsin linkistä eli kaks arpaa kai? :) wastinglifestyle at gmail piste com

    VastaaPoista
  27. Julkinen lukija, eli kaksi arpaa :)
    Enimmäkseen tutulla ja turvallisella mennään, välillä kokeiluja :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Tuttu ja turvallinen useinmiten :) Ja bloggerlukijana mukaan kahdella mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Julkinen lukija nimellä Fani, Fanny-91@windowslive.com

    Kyllä mä sanoisin, että tuttu ja turvallinen, vaikka välillä tadonkin olla räväkkä. :D

    VastaaPoista
  30. Julkisena lukijana kahdella arvalla mukana! Rohkea ja räväkkä. :)

    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  31. Olen lähinnä tuttu ja turvallinen, ainakin meikkivärien kanssa. Mutta toisinaan pitää olla myös räväkkä. :)
    backinreverieÄgmailÄcom

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin mainita, että olen julkinen lukija. :) Hyvää viikonloppua!

      Poista
  32. Julkinen lukija Bloglovinin kautta (Mint Candy). Turvaudun tuttuun ja turvalliseen. Mulla on yks IsaDoran luottonelikko, ainakin jo toinen menossa, ellei kolmaskin paletti. Mitä sitä hyvää vaihtamaan,

    tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukaan. Bloggerin kautta seuraan. Olen tuttu ja turvallinen, mutta sorrun kuitenkin ostamaan jotain räväkkää joka jää sitten käyttämättä. Kiitos arvonnasta! millakko ( at ) gmail.com

    VastaaPoista
  34. Luomiväreissä olen tuttu ja turvallinen. Kynsilakoissa sitten voinkin olla aivan eri tavalla räväkkä :)

    vakitukko @ gmail.com

    VastaaPoista
  35. Tuttu ja turvallinen! Kyllä ne erilaiset ruskean ja kullan sävyt vaan lämmittää sydäntä kerta toisensa jälkeen kaikista eniten. Julkisena lukijana siellä ja täällä! s-posti on: operaatiokauniitkynnet (ät) hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Tuttu ja turvallinen, vaikkakin tämän hetken suosikki on kirkkaan pinkki huulipuna :) Seuraan blogiasi Bloglovinin kautta.
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Tuttu ja turvallinen, joskus vähän kyllä sinne räväkämpäänkin suuntaan :) Julkinen lukija olen! Bloglovinia enemmän (Marswini), joskus bloggeria. Eli pari arpaa! Iihana setti! Mä niin tarvisin hyvän kesäripsarin! :) Lakat kelpaa aina ;) En ole omistanut kuin kaksi isadoran lakkaa ja oon tykänny kaikinpuolin niistä aivan älyttömästi ja harjasta pelkkää plussaa! :) marr.ii(at)outlook.com

    VastaaPoista
  38. Täällä on tuttu ja RÄVÄKKÄ ;) Julkisena lukijana mukaan kolmella arvalla :)

    mehukattinen@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Hmm.. Yleensä meikkaan tutusti ja turvallisesti mustalla linerilla ja ripsarilla, mutta joskus vedän vähä rohkeampia meikkejä eri väreistä ja jos sitä joskus rupiais käyttämään useamminki räväkämpiä meikkejä, koska ne on kyllä ihanan näkösiä. :)
    Oon julkinen lukija bloggerin kautta ja sähköposti on s_kerola@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Tuttu ja turvallinen, joskus rohkea ja räväkkä (liian harvoin)
    nin.90@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Arkena poissa kotoa olen tuttu ja turvallinen mutta kotona tykkään leikkiä tummilla ja räikeillä väreillä.:)
    Julkinen vanha lukija nimimerkiillä riikkaamalia ja sähköposti Redandblack113@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Valitettavasti oon tuttu ja turvallinen, kun ei ole taitoja räväkkyyteen ilman että näyttäisi pelleltä :D

    Julkinen lukija :)
    somethingwrong@live.fi

    VastaaPoista
  43. Tuttu ja turvallinen, kahdella arvalla mukaan =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Julkinen vanha lukijasi bloggerin kautta. Olen yleensä tuttu ja turvallinen mutta kesällä täytyy joskus olla rohkea ja räväkkä.

    VastaaPoista
  45. Tahtoo! Olen julkinen lukija, tupla-arvat! :) seppalansusku@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Yleensä tuttu ja turvallinen, ihan vain sen helppouden takia, räväkkyyttä tulee lähinnä värikkäistä rajauksista.

    Mukana arvonnassa kahdella arvalla! Luen Bloglovinin kautta (idalumiaa) :)
    luminanvirt@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Bloggerin kautta lueskelen.
    Kesällä rohkea ja räväkkä, talvella tuttu ja turvallinen.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Tuttu ja turvallinen :)
    Olen julkinen lukija, Bloglovin.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Useimmiten tuttu ja turvallinen :) Kun aloittelin meikkaamista joskus seiska-kasiluokalla, tuli kokeiltua vähän räväkämpiäkin värejä, osa meikeistä olisi kyllä saanut jäädä kokeilematta :D Joskus harvoin tulee laitettua jotain väriä silmämeikkiinkin, itse asiassa eilen lisäsin ruskeaan silmämeikkiin hitusen vihreää piristykseksi :) Kynsillä tykkään kyllä kirkkaista väreistä! Yhdellä mukana kivassa arvonnassa!
    saya
    sayav at hotmail.fi

    VastaaPoista
  50. kahdella arvalla mukana
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  51. Tyydyn turhan usein tuttuun ja turvalliseen, epäilen sen kyllä olevan laiskuutta :D Silmämeikissä värit on edelleen aika nounou, mutta huulipuniin olen innostunut viimeaikoina!

    En ole julkinen lukija, mutta koska olen kosmetiikkablogien suurkuluttaja, vierailen blogissasi tasaisin väliajoin! Nyt kerrankin sattui onnistamaan kun täällä on kerta arvontoja käynnissä. Olen vaan laiska kommentoimaan mihinkään kun yleensä selaan mobiilissa! arl.a(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Arkisin olen tuttu ja turvallinen :) Kun lähdetään johonkin juhliin niin yritän olla räväkkä tai ainakin haluisin olla :D
    Olen julkinen lukija! katisarita(at)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Tuttu ja turvallinen.
    ripausvaniljaa@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Tuttu ja turvallinen, kynsilakoissa ehkä joskus vähän irrottelen :)
    Luen Bloggerin kautta.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  55. 2 mukana turvallisen tylsä, erittäin harvoin repäisevä :)
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Vaikea kysymys! Yleensä olen tuttu ja turvallinen, mitä tulee meikkiin ja pukeutumiseen. Luonteeltani olen sitten jotain ihan muuta :D
    Olen julkinen lukija ja sähköpostini on theyellownails@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Meikin kanssa aina tuttu ja turvallinen. Ehkä myös kynsienkin kanssa, mutta kynsillä kyllä joskus irroittelen ja olen räväkkä.
    Julkinen lukija (: laura19994@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Tuttu ja turvallinen on mun juttu :) Lukijana kahdella arvalla mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Lähinnä tuttu ja turvallinen.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  60. Ehkä enempi tuttu ja turvallinen.
    1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Julkinen lukija, kahdella mukana.
    Tuttu ja turvallinen, ehdottomasti. :)

    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  62. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Näistä pitää valita tuttu ja turvallinen.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  63. Yksi arpa mulle ja tuo on kyllä tuttu ja turvallinen mulle :)
    Elle.parikka@gmail.com

    VastaaPoista
  64. rohkea ja räväkkä julkinen lukija kävi myös facen puolella ;)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Tahtoisin vastata, että rohkea ja räväkkä, mutta kait musta nykyään on aika tuttu ja turvallinen tullut :D Kauniilta näyttää tuo sun silmämeikki, ihana lisä tuommoinen turkoosi rajaus ♥

    nsurakka@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Olen tuttu ja turvallinen yleensä. Ja myös julkinen lukija.

    ritanortunen@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Tuttu ja räväkkä ;) No, johtuu oikeasti tilanteesta ja fiiliksestä
    Kahdella arvalla mukana
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  68. Rohkea ja räväkkä, mutta löytyy kyllä toistakin puolta. Kahdella arvalla osallistun
    nellakos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  69. Tuttu ja turvallinen sopii minulle :) Nude -väreillä tulee kaunein silmämeikki ja omiin vanhoihin luomiväreihin tarvitsisin juurikin noita mattaisia vaihtoehtoja lisää. Luen nykyään Bloglovinin kautta.
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  70. Tuttu ja turvallinen. :) Instagramin kautta seuraan.

    tt32232@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Tuttu ja turvallinen :) Kahdella arvalla mukana!
    jaksaviela@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Kahdella arvalla mukana
    Tuttu ja turvallinen
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.