Lakkausunelmia: Yö

 

lakkaushaaste



Tämän kuun lakkausunelmia haaste tulee hieman jälkijunassa ja syy siihen on minun. Mulla on ollut ihan hirveä kiirus töiden ja koulujuttujen kanssa ja kun siskontytöt tulivat meille yökylään viime lauanataina niin siinä ei sitten paljon postausta kerinnyt miettimään. Ja vaikka olisikin, niin halusin antaa kaiken huomioni tytöille. 

Tämän kuun aihe on omalle kohdalle aika sopiva, koska sitä on tullut valvottua myös monena yönä. Yksi syy valvomiseen on myös se, että olen yökyöpeli eli saan siinä kymmenen hujakoilla ihme virtaa ja olisin valmis tekemään vaikka mitä :D Tai ulos en olisi kyllä valmis menemään näin syksyisin, koska sysipimeys hieman puistattaa minua. 



night




Mutta mennääs nyt siihen itse haasteeseen eli lakkaukseen. Tiesin, heti millaisen lakkauksen teen, kun olimme päättäneet aiheen. Halusin siihen kuun ja tähtitaivaan. 

Lakkasin ensin kaikki kynnet Essencen city on stars lakalla, joka on tummansininen ja siinä on mukana glitteriä. Lakka itsessään kuvastaa kivasti tähtitaivasta mutta halusin tuoda tähtiä ja pilvenharsoa kynsille, joten maalasin/töpöttelin ne Essencen valkoisella wild white ways lakalla. 

Pilvenharsoihin töpöttelin muotoja myös Zoyan Loredana ja Dovina lakoilla. 


yön sininen lakka


Kuuta varten, maalasin ensin valkoisen ympyrän nimettömään ja sitten töpöttelin yllä olevilla Zoayn harmailla, koska halusin saada siihen samanlaista vaikutelmaa kuin kuussa oikeasti on. 

Tykkään näistä todella paljon. Lakkauksesta tuli juuri sellainen kuin mitä halusinkin, ehkä hieman enemmänkin. :) 

Innolla odotan, että näen millaisen lakkauksen Laura on saanut aikaan. TÄSTÄ pääset kurkkaamaan Lauran lakkauksen. 


night sky nails



Tämä city on stars oli kyllä täydellinen valinta tähän lakkaukseen. Valon osuessa sen pienet glitterit loistavat kuin tähdet. 

Nyt mulle jäi muuten soimaan päähän: 
 
"Täysikuu, kun hänet löydät, jota kaipaan minä niin.
Täysikuu, sä hänet loisteellasi peitä suudelmiin.
Ja kerro hälle kuinka paljon häntä rakastan.
Täysikuu, se kerro hälle täysikuu."


täysikuu



Kokeilen muuten laittaa tuohon kuun päälle Essencen pimeässä hohtavaa lakkaa, saas katsoa alkaako kuu hehkumaan pimeässä vessassa. Tämän kokeen näet instan storystä. Nappaa mut ihmeessä seurantaan myös instan puolella klikkaamalla tätä pääset mun profiilisivulle. 

Kivaa torstaita ihanat! 

Love



11 kommenttia :

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.