Hyvää juhannusta teille kaikille heti näin alkuun!
Itse vietän juhannusta meen äitin mökillä ja siis tää sää on ihan USKOMATON!
Yritettiin miettiä, koska viimeksi on ollut hellettä juhannuksena mutta kukaan meistä ei sitä muistanut :D
Täällä ollaan nautittu kauniista säästä, maukkaasti ruuasta, saunasta, ihanasta yhdestäolosta ja lomafiiliksestä. Yrittäjänä sitä on aina töissä mutta eilen ei työt tullut mieleen kertaakaan eli siitä voi päätellä fiiliksistä.
Jos haaste on juhannuksena niin eihän silloin voi mikään muu voi olla haasteen aihe kuin juhannus!
Itselle juhannuksesta tulee ekana mieleen juhannusruusu ja sillä teemalla mentiin tänäkin vuonna.
Ruusut maalasin käsin ja kivien suhteen lähti hieman käsistä :D
Alkuperäisessa suunnitelmassa ei ollut noin paljon kiviä mutta minkäs teet.
Alkuperäisessa suunnitelmassa ei ollut noin paljon kiviä mutta minkäs teet.
Lakkana oli essien excuse me, sur, joka kuuluu essien vuoden 2017 kevät kokoelmaan. Ruusut maalasin akryyliväreillä.
Muut haasteeseen osallistujat ovat :
Nautitaan täysin rinnoin tästä uskomattoman kauniista juhannuksesta, nyt kun vihdoinkin sää sallii sen.
Hyvää juhannusta <3
Love
Ihanan överiblingi toi yks kynsi! Ja kauniit kynnet muutenkin!
VastaaPoistaoi mikä överi timanttikynsi <3
VastaaPoista