Torstai 22.9 oli omalla kohdalla kaikkea muuta kuin normipäivä. Päivä alkoi Tampereen Hair Garage Kérastaste Institutessa kampauksen laitolla ja meikillä, jonka teki ihana Ilkka Ruotsalainen. Voi, kun aina voisi aloittaa päivän näin. En muista milloin viimeksi olen ollut meikattavana. Olin lupautunut malliksi ja arvatkaas olinko ihan jännityksestä jäykkänä :D
Kuvia tulee todella paljon ja niissä missä ei lue Dioriinaa, kuvaajana on ollut Karri Harju.
 |
Riinan kiharipilveä valmistellaan :) |
 |
Katjan meikki viittä vaille valmis ja sitten oli kampauksen vuoro |
Kampauksen ja meikin jälkeen suuntasimme Lielahteen ja Rinta-Joupin Kia liikkeeseen, missä järjestettiin naistenilta.
Siellä meitä odotti lava ja kun sen näin, samalla alkoi taas sydän jyskät, kädet täristä ja tuskahikeä pukkasi päälle :D Eikä muuten oloa yhtään parantanut se, että kaksi malleista, oli niin sanottuja "vanhoja" konkareita. Itse taas olen ollut viimeksi näytösmallina 17- vuotiaana ja siitähän on aikaa ikuisuus.
 |
Hieman kuplivaa |
Itse en nähnyt mitä Vertti lavalla teki, tässä vaiheessa valmistauduttiin takahuoneessa jännitävään koitokseen.
 |
Verttikin oli mukana illassa |
Illan juonsivat IHANAT Ilkka Ruotsalainen ja Leena Sarvi <3
Meidät kaikki tuotiin lavan viereen Kian hybridiautolla.
Muotinäytöksen vaatteet olivat byEMKA vaateliikkeestä. byEmka:sta olen muuten kirjoitellut täällä.
Meillä kaikilla oli kolme eri asukokonaisuutta. Kakkosasu oli minun oma lemppari.
Pelkäsin kompastuvani ensin, kun nousen autosta ulos taikka sitten niissä neljässä rappusessa mitkä veivät pitkältä tuntuvalle lavalle. Jotain kuitenkin tapahtui lavalle päästessä. Isompi jännitys jäi sinne rappusille ja huomasin, että tämähän on ihan kivaa! Toivottavasti jännitys ei kauheasti näkynyt siellä lavalla :)
 |
Asu 1: neuletakki INWEAR, raitapaita SECOND FEMALE, farkut MOSMOSH, kengät STYLESNOB ja laukku TED BAKER |
 |
Asu2 Jakku GARCIA JEANS, pitkäharmaa paita AJLAJK, mustat housut INWEAR, laukku INWEAR, huivi STYLESNOB, kengät STYLESNOB
|
 |
Tarja <3 |
Yhteen Tarjan asuun kuului tämä ihana laukku <3
 |
Upea Riina ja hänen kiharapilvensä |
Meidän viimeiset asut oli valittu "meidän" autojen sävyjen mukaan. Tässä mun auto. Aikas magee väri, eikö?
 |
Asu3 Villapaita PBO (Philips Blues Orginals), housut PART TWO, takki OUI, laukku FRENCH CONNECTION, kengät SECOND FEMALE |
Kiitos ihanasta illasta kaikille mukana oleville.
Oli ihan huippupäivä!
Erityiskiitos Ilkalle, Leenalle ja meidän kuskille. He olivat niin ihanan rentoja ja omalla olemuksellaan auttoivat ainakin minua jännityksen ja ujouden kanssa.
Kiitos myös yleisölle, olitte ihan parhaita <3
Ja Katjan sanoja lainatakseni, näitä kokemuksia haluan lisää!! :D
Love
Upea malli! Välillä tekee hyvää loikata sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle!
VastaaPoistaKiitos Lumo <3 Rohkeammin pitäis vaan lähteä mukaan eri juttuihin :)
PoistaUpealta näytätte kyllä kaikki ❤️
VastaaPoistaIhana Outi <3
PoistaIhana tuo French Connectionin laukku! Joskus on vaan kiva loikata mukavuusalueen ulkopuolelle. :)
VastaaPoistaSe on! Alkujännityksen jälkeen olikin todella kivaa :)
PoistaVitsi mitkä pitkät sääret ja näytätte upeilta kaikki! Harmi vaan, ettet nähnyt Verttiä ;) hihi lavalla.
VastaaPoistahihihii ;) Kiitos Tiia <3
PoistaUpeita naisia! Ihana hemmottelupäivä 💕 Hyvää yötä !😍
VastaaPoistaOlisi kyllä ihanaa joka aamu aloittaa noin :D Kiitti ihanuus <3
PoistaTosi upea malli olit! Hyvä Marina! :)
VastaaPoistaSinä ihana Kati <3 Kiitos :)
PoistaUpea juttu:) Nuo Part Twon housut on makeet:)
VastaaPoistaNiissä housuissa on kyllä magea printti :)
PoistaUpeita leidejä, kaikki <3
VastaaPoistaHarmittaa ihan vietävästi, kun en päässytkään tuohon tilaisuuteen.
<3 <3 Voi ei, olisi ollut niin ihana nähdä!
PoistaStylesnobin huivi on ihana, samoin tuo InWearin neuletakki! :) Ihanaa, kun pääsit malleilemaan ja sait erilaisen kokemuksen! <3
VastaaPoistaKokemus oli kyllä upea! Neuletakki <3 <3
PoistaOletpa aivan upea malli <3
VastaaPoistaaaaw, kiitos paljon <3 <3 Toivottavasti jännitykseni ei kovin paljoa näkynyt lavalla :)
PoistaVau mikä päivä! Ja kuvista päätellen olet lavalla kuin vanha tekijä :)
VastaaPoistaPauliina, hih <3 Päivä oli kyllä erilainen ja upea kaiken kaikkiaan
PoistaApuaa mikä lähikuva, siinä näkyy joka juonne ja roikku. Kauhustuin. :D Mutta kiva päivä oli, ehdottomasti!
VastaaPoistaSinä olet kaunis! <3
PoistaWau mikä malli ja mikä päivä! Selkeästi tuo poseeraus sujuu sinulta - tyttö sinä olet tähti!
VastaaPoistaNyt kuules puna nousee poskille kovaa vauhtia <3 <3 Marjo, kiitos kauniista sanoistasi <3
PoistaWAU! Upea meikki ja kampaus- superupee malli! :)
VastaaPoistaAmmattilaiset asialla niin ankanpoikasestakin saa joutsenen ;) Kiitos ihanuus <3
PoistaWauu kuulostaapa mahtavalta! Ja oot kyllä tosi upean näköisenä näissäkin kuvissa <3
VastaaPoistaNiin ja toi 2. asu on munkin ehdoton suosikki, näyttää superupeelta sun päällä! :)
Ilta oli kyllä huikea!
PoistaVoi kiitos sinulle ihanista sanoista Nena <3 <3