Suojaa itsesi auringossa

Toukokuun alussa tuntui siltä, että nyt se kesä alkaa! Lämpötilat nousivat yli kahteenkymmeneen asteeseen. Pihatöitä tehdessä ja valokuvia ottaessa, aurinko lämmitti ja välillä oli jopa kuuma. Sitten tulikin taas vesisateet ja kylmyys, tulihan niitä rakeitakin. 
Nyt onneksi näyttää taas siltä, että lämpö tulee takasin




Nuorempana sitä jopa vähätteli aurinkosuojia, eikä olisi tullut mieleenkään käyttää 20 suojakerrointa saati sitten 30+ tai 50+ kasvoille.  No, se näkyykin nyt sitten kasvoilla ja varsinkin kun meidän suvun naisilla on liian vähän e-vitamiinia niin auringon haitat näkyvät ihossa todella nopeasti. Nythän en ulos ovesta lähde ilman 50+ näin alkukesästä. Aurinkosuojaa käytin myös jo talvella, koska lumihan heijastaa säteitä myös todella tehokkaasti. 

Aurinko on kuitenkin monelle suomalaiselle tärkeä ja sen hetken kun sitä täällä pohjolassa näkyy, siitä haluaa nauttia täysin rinnoin. Ainakin minä :) Saan auringosta ihan mielettömästi energiaa ja huomaan kuinka mennä tössötän paikasta toiseen, siivoan, järjestelen kaappeja, leivon jne. virtaa löytyy kuin pienessä kylässä ja kiitos siitä kuuluu tuolle tulipallolle tuolla taivaalla.
Ajattelin näyttää teille mitä tuotteita itse tulen tänä kesänä käyttämään. Tulen testailemaan muitakin aurinkosuojia mutta näillä lähdetään liikkeelle.

Kasvoilla käytän 50+ ja 30+.  Kasvoilla olen alkanyt käyttää suojavoidetta ja tuossa helmikuussa eli samaan aikaan, kun se kevät aurinko alkaa paistamaan.  Muutamana kesänä olen nyt  käyttänyt hattua tai sitten koitan olla niin, ettei se aurinko kovin kauaa ihan suoraan päin kasvoja paista. Varsinkin kun olen tehnyt pihatöitä.




Eucerin 50+ Sun Fluid mattifying face on ihanan kevyt. Imeytyy todella nopeasti eikä jätä iholle rasvaista tuntua. Tämä sopii myös akneiholle sekä laserhoidon jälkeen käytettäväksi. Todella hyvä meikin alle

Toinen kasvoille käyettävä tuote on myös Eucerin Sun Fluid Anti-Age 30+ Tämän tuotteet luvataan samalla vähentävän kasvoilta ja decoltteelta ryppyjä. Eli aikuiselle iholle tarkoitettu tuote. Tämä ei imeydy ihan yhtä nopeaan kuin tuo Mattifying. Omalla kohdalla tämä ei toiminut meikin alla. 

Vartalolle aloitan käyttämään 20 suojakertoimista tuotetta, koska en ole iholtani ihan kalkkilaivan kapteeni. Eri asia olisikin, jos matkustaisin esim. kuvausmatkalle sinne Afrikkaan niin sitten mukaan pakkaisin 50 suojakertoimilla olevia vartalotuotteita. 
Eucerinin Sun Spray on pumppupullossa olevaa lotionia, Imeytyy nopeasti eikä jätä tahmaista tunnetta iholle. 
 Ainut mitä jäin itse kaipaamaan näissä tuotteissa on tuoksu :) Rakastan tuoksuja ylikaiken ja se kruunaa tuotteen. 


Huuliakaan EI saa unohtaa suojata kesällä. Siihen löytyy hyvät tuoteet esim. Vishyn Ideal Soleil 30 SPF ja L Roche-Posayn Anthelios XL jossa on 50+. Vishyn puikossa on Vishyn tunnusmainen tuoksu, mitä on ihana tuoksutella.  Itse olen kyllä ollut aika huono käyttämään näitä huulipuikkoja mutta nyt olen ottanut asiakseni opetella käyttämään. Käytänhän muutenkin huulirasvoja. 

Auringossa oleilun jälkeen täytyy hoitaa ihoa myös hyvin. After Sun tuotteet rauhoittavat ja viilentävät ihoa. Tuoteet ovat myös kosteuttavia ja auttavat näin korostamaan rusketusta. Onhan kosteutettu iho kauniimman näköinenkin kuin sellainen kuivuudesta hilseilevä iho.




Kasvoille auringonotonjälkeen loistava tuote on ultrasunin Overnight Summer Skin Recovery Mask. Tämä on tarkoitettu vartavasten hyvin herkälle ja kuivalle iholle auringossa olon jälkeen. Tehoaineina tässä on hitaasti vapautuvaa hyaluronihappoa ja ruskolevää. Nimensä mukaan tämä on yönaamio, imeytyy nopeaan ja ilman muuta käytetään myös kaulalle ja decolteelle.  Aivan loistava tuote ja aamulla iho tuntuu pehmeälle eikä ihoa kiristä yhtään. 
Itse olen käyttänyt tätä juurikin niinä päivinä milloin olen ollut paljon ulkona esim. silloin kun päivä menee pihatöitä tehdessä. 

Kuulun niihin kenen mielestä iho näyttää kauniimmalta päivettyneenä mutta en kuitenkaan enää jaksa maata auringossa samalla tavalla mitä nuorempana tuli makoiltua. 
Voi niitä ihania kesäpäiviä mitä tuli Yyterissä vietettyä perheen ja kavereiden kesken <3 

Onneksi rusketusta nopeuttamaan löytyy erilaisia kapseleita ja muitakin tuotteita. Tässä yksi sellainen. ultarasunin Pre-Sun Tan Opitimiser. Tämä liposomeja sisältävä voide on tarkoitettu rusketuksen aktivoimiseen ja sen pidentämiseen. Tuotetta suositellaan käytettäväksi kaksi kertaa päivässä vähintään  kahden viikon ajan ennen auringossa oleskelua.  Tätä voidaan käyttää myös auringonoton jälkeen ja jatkaa osana ihonhoitoa loman jälkeen. Monikäyttöinen tuote ja sopii muuten myös kasvoille. 
Eli, jos tiedossa on lomamatka niin tämä on loistava tuote ottaa ennen matkaa käyttöön. Itsellä tuli toukokuun lämpö hieman liian äkkiä, joten en kerinnyt varautua :D Voide imeytyy nopeaan. 




Aurinkosuojat on hyvä levittää iholle ainakin puolituntia aikaisemmin ja lisäillä tuotteita tietyin väliajoin ja runsaalla kädellä. Opettelen itsekkin läträämään noiden tuotteiden kanssa vielä enemmän :) 

Muista sinäkin käyttää aurinkosuojavoiteita ja runsain määrin :) 
Tulossa on myös muita aurinkotuotteita ja niissä onkin sitten myös ihania tuoksuja mukana, hih. 

Aurinkoista lauantaita <3 ja toivottavasti Leijonat kaatavat Venäjän tänään kumoon! 


Love


Tuotteet saatu

23 kommenttia :

  1. Sormet ja varpaat ristissä Leijonien voiton puolesta täälläkin :D

    VastaaPoista
  2. Mäkään en jaksa löhötä suoran auringon alla, mutta aurinkovarjon alla kirjan kanssa voisin olla helposti koko päivän. :D Suojat on täällä yleensä kohdillaan, koska 30 pienempää kerrointa en oikeastaan käytä, paitsi Suomessa ihan loppukesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tarvi tällä lomalla paljoa ulkona olla :D Toi kirjan lukeminen varjon alkaa kuulostaa luksukselta <3

      Poista
  3. Mistä tiiät ton e-vitamiinin vähyyden? Mietin vaan mitähän vitamiineja itseltäni puuttuu, kun iho ei kestä aurinkoa ollenkaan. Pakko syödä karoteenitabuja.

    Mä en oo koskaan käyttänyt aurinkosuojaa huulille, pitäisi varmaan alkaa? Kiitos siis tästä postauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. V10 plus-sarjan tilaisuudessa siitä minulle kerrottiin. Minulla ei ole ollut koskaan finnejä mutta nyt sitten ikääntymisen merkit tulevat todella ajoissa esiin ihossa.

      Kyllä niitä huuliakin kannattaa suojata ja mahtavaa kuulla, että tästä oli hyötyä :)

      Poista
  4. Eucerin täälläkin käytössä. Työpäivästä kun viettää puolet ulkona, on ihon suojaaminenkin tärkeää.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin joo, jos töiden kautta viettää paljon ulkona.

      Poista
  5. Kyllä leijonat voittaa.
    Aurinkorasvojen käytöstä en kehtaa kirjoitella...
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää lauantai päivää.

    VastaaPoista
  6. Kiva aurinkopostaus! Juu siinä kohden, kun päälle kolmekymppisenä tuli otsaan maksaläiskä, joka e muuten ole enää tullut takaisin, niin alkoi aurinkovoiteiden käyttö, hatun käyttö ja muutenkaan en enää ole niin pitkiä aikoja auringossa.

    kivaa viikkistä. <3

    VastaaPoista
  7. Mä olen kamalan huono aurinkovoiteiden kanssa, kun ihoni ei ole palavaa sorttia niin aina ne jää. Auringossa olon jälkeen, täällä kotimaassa siis, käytän ihan normaaleja kosteusvoiteitani. Tähän saakka on riittänyt.
    Nyt, kun dermarollaan niin täytyy suhtautua asiaan ihan toisin.

    En ole jääkiekkoihmisiä, mutta toki voittoa täälläkin toivotaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. After sun tuotteet ovat siinä loistavia, jos iho punoittaa niin ne viilentävät ja rauhoittavat ihoa kosteutuksen lisäksi.

      Poista
  8. Tuo on niin totta, kun ei ole aikanaa kauheasti välittänyt tuosta aurinjko suojasta, niin tässä iässä ne jäljet sitten näkyvät. Lapsille laitan 50+ kertoimella ja itselleni alkuun 30+ ja sitten siirryn hieman pienempiin kertoimiin.

    VastaaPoista
  9. Ihosyövät eivät ole lisääntyneet auringonoton myötä, vaan aurinkovoiteiden käytön myötä. Esim. oksibentsoni jota käytetään erityisesti hyvin korkeiden suojakerrointen voiteissa muuttuu ultraviolettisäteilyssä karsinogeeniseksi - siis syöpää aiheuttavaksi. Samoin fysikaalisten blokkereiden nanokokoinen titaanidioksidi on hyvin ikävä aine iholle laitettuna.

    Lisäksi uusi tutkimus havaitsi, että auringon VÄLTTELY (jatkuvasti korkeat suojakertoimet tuovat saman tuloksen) lyhentää elinajanodotetta jopa enemmän kuin tupakointi. Sen verran olennaista se d-vitamiinintuotanto on - eikä d-vitamiinintuotantoa tapahdu jos läträä iholleen korkeita kertoimia.

    Mikä sitten avuksi? Aminohappo L-tyrosiini on pigmentin esiaste elimistölle. Minä joka ennen paloin korkeilla suojakertoimillakin en pala enää lainkaan kun syön sitä. Ja tietenkin sitten pitää muistaa liikkua eikä maata paikallaan ja pitää määrät kohtuullisina, niin eipä ole ollut enää palamisongelmia - ilman niitä rasvojakaan.

    VastaaPoista
  10. Tässä vielä linkki artikkeliin, joka ketoo auringon välttelyn vaaroista:
    http://www.medscape.com/viewarticle/860805

    VastaaPoista
  11. Ja vielä lisää aurinkoinfoa: Mistä maksaläiskät tulevat?
    AGE-yhdiste + ultraviolettivalo = maksaläiskä.

    AGE tarkoittaa tätä: Advanced Glycation End-product. Näitä yhdisteitä syntyy kun elimistömme solujen proteiinit yhdistyvät GLUKOOSIIN. Kaikki syömämme hiilihydraatit muuttuvat glukoosiksi elimistössä ja glukoosi sitoutuu sitten solujen proteiineihin aiheuttaen mm. maksaläiskiä ja silmän mykiössä myös harmaakaihia.

    Minä sain ainoat maksaläiskäni 30 vuotiaana eli 20 vuotta sitten ja niitä ei ole tullut enää lisää, kun olen siirtynyt suositellusta korkeahiilihydraattisesta ruokavaliosta matalampiin hiilihydraatteihin ja sokeria en syö ollenkaan. Tässä vielä tietoa AGE-yhdisteistä:
    https://en.wikipedia.org/wiki/Advanced_glycation_end-product

    Ne ovat kaiken vanhenemisen taustalla ja matalahiilihydraattisestikin niitä syntyy jonkin verran, sille ei voi mitään. Mutta vanhenemistaan voi hidastaa ja maksaläiskien syntyä vähentää/estää sillä, ettei hurvittele THL:n suosittelemalla sianlihotusmäärällä hiilihydraatteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tarvitsee oikein ajan kanssa lukaista linkit läpi.

      Poista
  12. Mä rakastan aurinkovoiteita! :D Niiden tuoksu tuo aina mieleen kesän ja ulkomaanreissut ja auringon, joten läträän näillä tosi mielelläni :P

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.