Nyt on aika herkutella tuoreilla, maukkailla viikunoilla. Tällä hetkellä niitä saakin kaupoista todella edulliseen hintaan.
Viikunoita olen itse oppinut syömään vasta aikuisiällä, meillä ei kotona viikunoilla herkuteltu.
Tuoreen viikunan väri on tumma liila tai sitten vihertävän ruskea. Tuore viikuna on myös pehmeä.
Viikuna on siitä loistava valita, kun se käy niin suolaisiin kuin makeisiinkin ruokiin.
Itse ole perso jäätelölle niin olihan sitä sitten pakko lähteä kokeilemaan. Jäätelö on maidoton, kiitos Antin maitoproteiiniallergian :)
Tämä resepti vaatii hieman enemmän aikaa mutta tulen tekemään myös toisen version tästä, jossa ei tehdä viikunahilloketta.
Viikunajäätelö
1 dl ruokosokeria (kookossokerikin käy)
3 rkl kookosöljyä
450g tuoreita viikunoita
1 sitruunan mehu
0,5 dl vettä
ripaus suolaa
1 tlk kookosmaitoa (rasvainen)
n. 1 dl taateleita
3,5 dl mantelimaitoa (soija-, riisi- tai kauramaitoa varmasti sopii)
1 rkl vanilja extract
Ensin tehdään viikunahilloke.
-Lisää kasariin kookosöljy.
-Lisää sulaneen öljyn joukoon vesi ja sokeri. Anna sokerin liueta nesteeseen ennen viikunoiden lisäämistä.
-Halkaise viikunat ja lisää ne ja sitruunan mehu kasariin ja anna niiden muhia noin 20-30 min.
-Lisää suola ja sekoita
-Soseuta vielä sauvasekoittimella, jotta saat suht tasaisen seoksen.
-Anna jäähtyä.
-Sitten on vuorossa jäätelömassa.
-Laita blenderiin kookosmaito ja taatelit. MUISTA POISTAA TAATELEISTA KIVET!
-Sekoita tasaiseksi.
-Lisää mantelimaito tai vaihtoehtoisesti muu neste sekä vanilja. Tähän kannattaa valita kuitenkin sokeriton vaihtoehto.
-Anna seoksen viilentyä jääkaapissa n. tunnin verran.
-Lisää jäätelömassa jäätelökoneeseen ja anna koneen pyöriä 25 min ennen viikunahillokkeen lisäämistä.
Ja sitten ei muuta kuin nauttimaan!
Tämä on parasta juurikin tehtynä mutta jos laitat pakastimeen, muista ottaa hyvissä ajoissa huoneenlämpöön.
Tein muuten lakkauksen inspiraatioituneena tästä jäätelöstä ja viikunoista. Lakkauksen näyt TÄSTÄ
Olisi kiva kuulla sun maukkain viikunaresepti, jaa se ihmeessä meille. :)
Love
Rakastan viikunoita, viikuna jäätelö olisi ihanaa. Meillä ei tosin ole jäätelökonetta, mutta ahkeralla sekoittelulla voisi toimia pakastimessakin jäähdytettynä. Itse tein viikonloppuna tarte tatinin viikunoista.
VastaaPoistaJuu, ilman jäätelökonetta sitä joutuu sekoittelemaan vähän väliä. Itse en ole sillä tavalla koskaan kokeillut. Viinat ovat ihan parhautta!
Poista