ANIMAL MIDI PAITAMEKKO

Täällä sitä istutaan koneen äärellä villasukat jalassa ja lämmin teekuppi höyryää vierellä. Pakko on vain myöntää, että ei sitä kesää enää kovin olen jäljellä mutta onneksi on ihania vaatteita, kuten esimerkiksi Animal midi paitamekko

dioriina



Tässä kuuden vuoden aikana mitä on tullut blogattua, ( KÄÄK, oon unohtanut kokonaan blogin synttärit tän kiireen keskellä. ) olen saanut tutustua ihaniin ihmisiin ja se on ollut rikkautta. Yksi näistä ihanuuksista on Business Woman-blogin upea Pia.




Pia on myös brittiläisen Oasis vaatebrändin maahantuoja. Tästä  pääset verkkokaupan puolelle, josta näet koko valikoiman. 

Harvoin muuten näkee Piasta kuvaa somessa ilman meikkiä rantasandaaleissa. ;) 



Animal midi paitamekko




oasis paitamekko



Viime viikolla kävin pyörähtämässä Pian luona ja Pia oli luvannut stailata minut. Mielenkiinnolla odotin millaisia asukokonaisuuksia hän oli minulle valinnut. 

Voitte sitten kuvitella, kun kaksi naista pääsee rauhassa höpöttämään niin siinä se aika sitten hurahtaa silmissä ja niin kävi meilläkin. :D 

Suunnitelmissa oli kyllä kuvata muutamia eri asukokonaisuuksia mutta, koska meillä oli niin kiirus, emme tällä kertaa saaneet kuvat kuin yhdestä asusta.   :D 


dioriinan asukuvat



Vaikka ensin olin vähän epävarma miten tämä mekko sopii minulle mutta taas kerran epävarmuus oli turhaa. Tämä paitamekko tuntui heti omalta. Eikä vain siitä syystä, että rakastan eläinprintejä. :D 
Tämän kanssa on kiva liikkua, materiaali tuntuu kivalta ihoa vasten ja näyttäähän tää aika mageelta. Päälläni oleva koko on 40. 





Napitus on muuten helmaan asti eli tätähän voisi käyttää myös takkina. 




Paitamekon hinta on 72€ ja tästä pääset katsomaan mitä kokoja on vielä jäljellä. 




Meillä tosi hauskaa näissä kuvauksissa, toivottavasti päästään piakkoin ottamaan lisää. Kiitos Pialle vielä kerran näistä mun kuvista. <3 

Löytyykö sun kaapista paitamekkoja? 



Ihanaa viikonloppua! 


Love




6 kommenttia :

  1. Tää on just sua Marina, oot ihanan sähäkkä lady, kuin pantteri itsekin. Sinua tosiaan pukee eläinkuosit <3.
    Ihanaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Miten ihanat kuvat susta! Ja upee myös tuo mekko! <3

    VastaaPoista
  3. Sähäkkä paitamekko ja sopii sinulle erittäin hyvin. Upeat kuvat ja upea sinä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo tosi paljon <3 Eläinprintit ovat kyllä ihan mun juttuja olleet teinistä lähtien :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.