Roosa nauha -kynnet

Tämän vuoden Roosa nauhan on suunnitellut Anna Puu. Roosa nauha -keräyksen symbolihan on roosan värinen silkkinauha. Roosa nauhan myyntihinta lahjoitetaan lyhentämättömänä Syöpäsäätiölle suomalaisen syöpätutkimuksen ja neuvonnan hyväksi. Roosa nauhan hinta on 3€. 
 Varmaan meitä jokaista on rintasyöpä koskettanut jollain tapaa elämän aikana. Se saattaa olla tuttavan, ystävän tai sukulaisen kautta. Osa on kokenut sen myös  henkilökohtaisesti. Jokainen meistä voi auttaa taistelussa syöpää vastaan. 

Anna Puun suunnittelema vuoden 2018 Roosa Nauha


Muutamana vuotena olen tehnyt myös Roosa nauha -kynnet ja niin tein tänäkin vuonna. 
Halusin pitää lakkauksen tällä kertaa hyvin simppelinä. Värilakkoina käytin Lumenen ihanan hempeän vaaleanpunaista Terälehtiä kuvaamaan itse Roosa nauhaa  ja essien kultaista getting groovya kuvaamaan kultaista salamaa. 



Roosa nauha kynnet

essie getting groovy


Keskisormeen testailin essencen matt matt top coatia ja toimii. Teki kauniin mattapinnan mitä taas ei voi kaikista kokeilemistani mattatoppareista sanoa. 
Alla olevasta kuvasta näkyy kaikki tässä lakkauksessa käyttämäni lakat. 

lakkauksessa käytetyt lakat



Vuonna 2014 tein muuten ensimmäiset Roosa nauha kynnet ja ne ovat lempparit yhä vieläkin. :)

Roosa nauha kynnet Lumenen lakoilla


TÄSTÄ pääset tuohon vuoden 2014 postaukseen. 



Oletko sinä jo ostanut oman Roosa nauhasi? 

Osa lakoista saatu
Love


12 kommenttia :

  1. Kauniit kynnet <3. Jostain syystä en vaan tästä tämän vuoden nauhasta niin tykkää, kun jotenkaan sen salaman tarkoitus ei mulle aukea, mutta ei sen väliä. Nauhat hankitaan joka vuosi siitä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka <3 Salama kuvastaa muistaakseni sitä, että meissä on voimaa. Itse tykkäsin viime vuotisesta enemmän mutta kuten sanoit nauhat hankitaan siitä huolimatta. :)

      Poista
  2. Ihanat kynnet :) Roosa nauhaa en ole ostanut..

    VastaaPoista
  3. Hieno idea tämäkin! Kaikki julkisuus ja muistuttelu tämän asian osalta on tärkeää <3

    VastaaPoista
  4. Kiva idea ja kauniit kynnet! Toki nauha jo ostettu ♥

    VastaaPoista
  5. Ostin Roosa nauhan heti kun se tuli myyntiin. Olen useamman vuoden ostanut sen aina myös äidilleni. Aivan ihanat kynnet ja tärkeästä asiasta postailet muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Outi, tästä asiasta ei voi liikaa postailla.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.