Lakkaushaaste: Syksyiset leimadecalit






Vuorossa olisi taas tämän kuun lakkaushaaste. Aiheena meillä syksyiset leimadecalit ja pääväreinä ruskea ja oranssi. Omalla kohdalla ei suurta valinnan vaikeutta leimojen kanssa tullut, en omista kuin yhden laatan missä on jotain syksyistä. :D No, enhän edes tykkää syksystä. Tai otan osittain sanani takaisin, tänä vuonna olen kyllä hieman lämmennyt syksylle, huom. hieman. :) 

Päädyin tässä lakkauksessa käyttämään Kikon lakkoja. Siitä on ihan pirusti aikaa, kun niillä olen lakannut. Kikon lakojen hinta-laatu suhde on ihan hiukea! Kuten myös muu Kikon kosmetiikka. Itse tutustuin sarjaan Rooman reissulla ja sen jälkeen olenkin niitä netin kautta tilannut. 




Ruskeaksi valikoitui lakka numero 373, jossa mukana on hieman shimmeriä. Keskisormea koristaa sugar Matt 639, joka on ihanan hempeä oranssi ripauksella shimmeriä. Leimadecalin alle laitoin vaalean 495, jotta vaaleat sävyt erottuisivat paremmin. Loppupeleissä sillä ei tainnut olla kyllä mitään merkitystä. 
Decaleissa on sitten useampaa lakkaa eivätkä kaikki ole Kikon lakkoja, kuten alla olevassa kuvassa näkyy.





Kuten tuossa aikaisemmin kerroin oli vain yksi laatta vaihtoehtona ja laataksi valikoitui Messy Mansion MM57.

Eihän näidenkään kanssa kömmähdyksiltä vältytty. Kiinnittäessä decalia, se pääsi liikkumaan ja osa kuviosta meni hieman suttuun mutta onneksi sitä ei kaukaa näe! :D 



Syksyinen lakkaus missä on leimadecal


Totuttuun tapaan olen tähän alle linkittänyt muut haasteeseen osallistuneet. Sinäkin voit osallistua haasteeseen instan puolella #kynsivaihtarit #lakkaushaaste tägeillä. 

Camillacquered
Timantteja kynsillä
Tingerbell´s Nails Diary 

Oikein ihanaa lauantaita kaikille. Meikäläinen viipottaa taas messuilla tämän päivän ja illalla saatan ottaa kyllä lasillisen punkkua ja maistella hieman juustoja kynttilän valossa, unohtamatta villasukkia. <3 

Love

5 kommenttia :

  1. Oikein ihanat ja syksyiset :) mulla oli idea mutta ei jaksamista toteuttaa, joten ainakin tämän kuun passasin lakkaushaasteen osalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon. Toivottavasti saadaan sut mukaan taas!

      Poista
  2. Oikein kiva lakkaus! Mä oon kans tänä vuonna tykännyt syksystä vaikken yleensä siitä tykkään. Johtuu varmaan siitä, kun on ollut niin lämmintä eikä ole satanut vettä koko ajan (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Nyt taas on harmaata harmaan keskellä ainakin täällä suunnalla.

      Poista
  3. Siis käytitkö sä noita kaikkia lakkoja? huh huh onpa monta :D ihan simppelin syksyiset tuli kyllä :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.